SUEDE: A New Morning

SUEDE
A New Morning
Epic

Suede oli kiistatta 90-luvun tärkein brittiläinen rock-yhtye. Kolmen klassikon mitat täydellisesti täyttäneen levyn (Suede, Dog Man Star, Coming Up) lisäksi se julkaisi ilmestyessään väärinymmärretyn, mutta ajan kuluessa aivan kelvolliseksi osoittautuneen Head Music -kokeilun sekä vivahteikkaan b-puolikokoelman Sci-Fi Lullabies.

Kyseisen täyskäden valossa uuteen A New Morning -levyyn tarttuminen oli kaikkea muuta kuin helppo tehtävä. Pelkoni bändin orastavasta alamäestä osoittautuivat kuitenkin turhiksi – A New Morning on hyvin tasapainoinen sekoitus iän mukanaan tuomaa kypsyyttä ja nuoruuden kiihkoa, jonka Brett Andersonin äänessä voi yhä halutessaan kuulla. Päällimmäinen vaaran tunne on Sueden harteilta jo karissut, mutta sen kyky luoda äärimmäisen viiltävää ja tunnerikasta musiikkia ei.

A New Morning esittelee meille täysin uusia puolia Suedesta. Jo ensisingle Positivitysta aistittava hyväntuulinen rentous saattaa olla bändin synkkään intensiteettiin tottuneille pienoinen järkytys, samoin entistä rouhevampi ja maanläheisempi äänimaailma. Suurin osatekijä tähän muutokseen lienee Sueden lähipiiriin pitkään kuuluneen Alex Leen (Anderson ja kitaristi Richard Oakes vierailivat miehen johtaman Strangeloven Love And Other Demons -levyllä jo vuonna 1996) liittyminen bändin jäseneksi. Suvereenisti useimmat bändi-instrumentit hallitseva Lee on tuonut Sueden sointiin paitsi monipuolisuutta, myös ennenkuulumatonta groovea, kuten Lost In TV -biisin sielukkaat kosketinosuudet todistavat.

Parasta uudistuneessa linjassa on kuitenkin se, että bändi ei ole yltiöpäisesti lähtenyt seikkailemaan teille tuntemattomille, vaan kaikki havaittavat muutokset on alistettu kulkemaan biisien ehdoilla. Kyllähän esimerkiksi Obsessions on hyvin perinteistä Suede-linjaa, johon Leen huuliharppu tuo vain sen viimeisen silauksen. Jopa Andersonin laulutavassa voi havaita pieniä muutoksia – aiemman puhtauden sijaan miehen tulkintaan on tullut annos karheutta, joka hetkittäin häilyy aivan särkymisen rajoilla. Mistään raspikurkusta on vielä turha puhua, mutta hyvin kauaksi on Anderson debyytin falseteista liikkunut.

Punakynän alle on joutunut myös levyn kokonaiskesto – Head Musicin helmasynneiksi koituneet suvantokohdat todellisten helmien (Everything Will Flow, Asbestos, Indian Strings) väleillä on tällä kertaa surutta haudattu studion syövereihin, kenties odottamaan jatko-osaa seuraavalle harvinaisuuskokoelmalle. A New Morning on tyrmäävät kaksikymmentä minuuttia Head Musicia tiiviimpi paketti, jossa seuraavaa koukkua ei tarvitse odottaa puolivaloilla torkahdellen. Sama tiukkuus on osittain syypäänä myös levyn ainoaan varsinaiseen puutteeseen. Kaikilta Sueden aikaisemmilta levyiltä on löytynyt vähintään yksi kauneudellaan hengen salpaava biisi, joka viimeistään on erottanut bändin tavallisista kuolevaisista. A New Morningia ei tällä armolahjalla ole valitettavasti siunattu. Dramaattinen Astrogirl liippaa melko läheltä, mutta ei kuitenkaan aiheuta niitä kuuluisia väreitä selkäpiihin.

A New Morning osoittaa, että aika ei ole ajanut Sueden ohi. Uudella vuosituhannellakin on käyttöä yhtyeelle, jonka musiikki saa ihmisen pysähtymään hetkiseksi ja joka kestää syvempää tarkastelua myös pinnan alta. Sueden tahdeissa voi yhä kokea ne elämän kauneimmat hetket ja sen parista voi yhä saada lohtua, kun vaikeudet kasautuvat päälle tummien pilvien lailla.