Tori Amosin kolmastoista studiolevy Gold Dust kierrättää naisen omaa vanhaa materiaalia samassa kehyksessä, johon edellisalbumi Night Of Hunters (2011) pohjasi: vuonna 1963 syntyneen laulajan kantavan, ilmaisuvoimaisen ja persoonallisen äänen alla mylläävät John Philip Shenalen sovittamat orkesteritaustat. Siinä missä viime levyn nostivat niin komeaksi poikkimusiikilliseksi voitoksi nimenomaan sen sisältöasiat, astellaan nyt ohuemmalla jäällä.
Night Of Huntersin kuningasidea oli saattaa Torin keksimää tarinaa mukailevat tekstit yhteen muun muassa Satien, Debussyn, Mussorgskin ja Bachin sävellyksien kanssa. Tulokset olivat parhaimmillaan aivan huimia ja kekseliäitä, kuten kappaleissa Cactus ja The Chase. Nyt ollaan tilanteessa, jossa mitään uutta tai ainutlaatuista ei edes olla yritetty keksiä. Jousien sekä puupuhaltimien kelluttamana on omien vanhojen juttujensa parissa romantisoinut – ja tulee vastakin romantisoimaan – yksi jos toinenkin solisti, joten välityö on ilmeisin leima myös tälle tuotokselle.
Esimerkiksi Precious Things, Winter ja Silent All These Years ovat jo originaalikuosissaan meidän aikamme hienoimpiin lukeutuvaa taidepoppia, eikä Gold Dust niiden arvoa nosta. ”Keisarin uudet vaatteet”, saattaisi joku albumin kohdalla jopa suutuspäissään huutaa.
