TORI AMOS: Abnormally Attracted To Sin

Arvio julkaistu Soundissa 6/2009.
Kirjoittanut: Petri Silas.


Roolileikit ovat kiinnostaneet lauluntekijöitä aikain alusta saakka. Jonkun muun nahkoihin sujahtaminen suo mahdollisuuden näkökulman vaihtamiseen ja hankalampien asioiden tutkailemiseen. Roolileikkien myötä voi halutessaan myös etäännyttää itsensä materiaalistaan.

Arvio

TORI AMOS
Abnormally Attracted To Sin
Universal Republic

Roolileikit ovat kiinnostaneet lauluntekijöitä aikain alusta saakka. Jonkun muun nahkoihin sujahtaminen suo mahdollisuuden näkökulman vaihtamiseen ja hankalampien asioiden tutkailemiseen. Roolileikkien myötä voi halutessaan myös etäännyttää itsensä materiaalistaan.

USA:sta Britanniaan muuttaneelle Tori Amosille naamioiden käyttö on ollut tyypillistä aina. Selkeimmät esimerkit ovat vuoden 2001 coverlevy Strange Little Girls sekä kahden vuoden takainen American Doll Posse. Eikä nytkään mitenkään avoimesti vain omimmista tunnoista kerrota.

Dramaattisen Given goottisävyissä aukeava Abnormally Attracted To Sin on Amosin kymmenes täyspitkä. Se on myös hänen viimeaikaisia tuotoksiaan rennompi ja pakottomampi, mutta myös epätasaisempi. Siinä missä vaikkapa Give, Police Me, nimiraita ja Mary Jane ovat hienoja teoksia niin sävellyksellisesti kuin sanoituksellisestikin, mahtuu levyn seitsemäntoista kappaleen sekaan myös paljon turhaa ja tarpeetonta.

45-vuotias Amos on tehnyt henkisyydestä ja uskonnollisuudesta samoin kuin seksistä, romantiikasta ja avio- sekä intohimorikoksista kiinnostavampiakin laulelmia.

Lisää luettavaa