TORI AMOS: Live At Montreux 1991/1992

Arvio julkaistu Soundissa 09/2008.
Kirjoittanut: Jani Sipilä.

Kannessa on nuori ysärihenkinen Tori Amos käherrettyine hiuksineen ja kirkkaine huulipunineen. Levyllä ääni on aivan yhtä vahva ja tunteita herättävä kuin se on aina ollut ja on edelleen.

Arvio

TORI AMOS
Live At Montreux 1991/1992
Eagle

Kannessa on nuori ysärihenkinen Tori Amos käherrettyine hiuksineen ja kirkkaine huulipunineen. Levyllä ääni on aivan yhtä vahva ja tunteita herättävä kuin se on aina ollut ja on edelleen.

Tämä paketti kattaa kaksi levyä, joista ensimmäisellä on kymmenen raitaa Tori Amoksen Montreaux’n vuoden 1991 keikalta ja toisella esittäytyy Amos samassa paikassa vuotta myöhemmin. Paketin saa myös dvd:llä höystettynä.

En oikein oivalla paketin tarkoitusta. Onko pyrkimys näyttää, että jokin Amoksessa muuttui vuosien 1991 ja 1992 välillä? Että hänestä kasvoi tähti ja se muutti hänen musiikkiaan? Levyillä nimittäin viisi raitaa osuu päällekkäin, kuten Silent All These Years ja Precious Things. Tämä ei sinänsä haittaa, sillä kyse on rockhistorian parhaimmistoon kuuluvista kappaleista.

Molemmilla levyillä Tori Amos on yksin. Hyvin intiimeistä vedoista on siis kyse. Amoksen vahvuutta esiintyjänä voi välillä vain ihmetellä.
Mielenkiinto kohdistuu kakkoslevyyn. Crucifya, Silent All These Yearsia ja Winteria seuraa lopulta herkkä ja koskettava versionNirvanan Smells Like Teen Spirit -hitistä. Amoksen käsittelyssä biisi saa entistäkin surumielisemmän ja aavemaisen merkityksen: ”Here we are now/entertain us.”

Lisää luettavaa