Muistan, kun ensimmäisen kerran näin Tori Amosin esiintyvän. Yhdysvaltalaisen keskusteluohjelman artistiksi rekrytoidussa punapäässä väreili hänen uransa alkuvaiheessa hienovaraisen herkkää heleyttä.
Niin kuin suurin osa taiteilijoista, myös Amos kehitti ilmaisuaan. Laululintusen teoksiin hiipi kokeilevia elementtejä, joista osa ei istunut mutkattomasti hänen olemukseensa.
Lokakuussa 2012 julkaistun Tori Amosin Gold Dust -albumin orkestroidut herkuttelut palauttivat vanhaa taikaa, ja tasapainoiset tunnelmat jatkuvat nyt tuoreella Unrepentant Geraldinesilla, jonka intiimit sävellykset muistuttavat paikoin muusikon 1990-luvun alkupuolen töistä. Kappaleiden ytimet rakentuvat pelkistetysti Amosin laulun ja Bösendorfer-pianon ympärille, mutta laveat sovitukset kutovat lihaa luiden seuraksi. Mac Aladdinin koskettelema kitara helmeilee sävelien suonistoissa miellyttävin soinnein. Rytmien pehmeys tekee materiaalista helposti lähestyttävää.
Pohdiskelevaa kokonaisuutta piristää veikeä raita Giant’s Rolling Pin. Lastenlaulujen keinoin irvistelevä tulkinta vihjaa, että Tori Amosin sisällä asustelee kujeileva satutäti.
