25-vuotias Yo La Tengo on tehnyt lukemattomia levyjä, joista mikään ei nouse selvästi ylitse muiden. Yhtyeellä ei myöskään ole vastaavaa tavaramerkkisoundia kuin vaikka Sonic Youthilla. Ehkä siksi Ira Kaplanin (kitara ja laulu) ja hänen vaimonsa Georgia Hubleyn (rummut ja laulu) bändi on pysynyt pienen mutta omistautuneen piirin salaisuutena.
Popular Songs tuntuu aluksi hämmentävältä laulunipulta, eikä sen materiaali ajan myötäkään oikein nivelly yhteen. Se muistuttaa kasettikokoelmaa, jonka 60-luvun kaikki tyylit hallitseva tuttu on nauhoittanut suosikeistaan. Here To Fall aloittaa levyn hienosti orkestroidulla psykedeelisellä soulilla ja Avalon Or Someone Very Similar seuraa aurinkoisena poppiksena. By Two’s soi utuisena meditaationa, Nothing To Hide rämisee kuin mikäkin Nuggets-aarre ja niin edelleen. Levyn holtittomuutta korostaa entisestään se, että jotkut kappaleet häivytetään kummallisesti.
Viimeiseksi Hobokenin indie-veteraanit ovat jättäneet kaksi pitkää raitaa, jotka eivät yllätä yhtyeen ihailijoita. More Stars Than There Are In Heaven jumittaa kovin tutusti eikä onnistu nostamaan intensiteettiään loppua kohti. The Fireside kelluu aamuöisissä tunnelmissa ja olisi sopinut hyvin vuoden 2000 And Then Nothing Turned Itself Inside-out -levylle.
