YO LA TENGO: Stuff Like That There

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

YO LA TENGO
Stuff Like That There
Matador

”Kulttiyhtye” on sekä negatiivinen että positiivinen nimitys. Kulttiyhtye voi olla Big Star, joka ei saanut kuin murusen unelmastaan. Kulttiyhtye voi olla myös Dead Moon, joka jatkaa toimintaansa maailmasta piittaamatta ja muuttuu hitaasti rockin maailmanperintökohteeksi. Yli 30 vuoden ikään ehtinyt Yo La Tengo on kulttibändi sanan sympaattisimmassa merkityksessä. Sen terävänä pysynyt musiikillinen isku on vahva todiste musiikkinörttiyden ehtymättömästä voimasta.

Stuff Like That There -albumilla Yo La Tengo turvautuu konseptiin, joka on yhtyeen aiemmista vaiheista tuttu. Se tekee omannäköisiään covereita pop-historian pikkuhelmistä ja versioi siteeksi itseään. Lopputuloksena on ihailtavan linjakas ja musikaalinen nyhveröpopnautinto. Kepeän intensiivisesti musisoiva yhtye loihtii eteemme ekumeenisen musataivaan, jossa Hank Williams ja The Cure halaavat toisiaan.

New Jerseyn indie-ikiliikkujan maailmassa 1960-luvun viaton tyttöyhtyepop ja Yo La Tengon oman sukupolven vaihtoehtopopestetiikka osoittautuvat yhden ja saman sateenkaaren vierekkäisiksi väriraidoiksi. Kyky luoda näin saumatonta synteesiä ei kehity silmänräpäyksessä. Yo La Tengo osoittaa suvereenilla tavalla, mihin pitkäikäisiä kulttiyhtyeitä tarvitaan.

Lisää luettavaa