Osio: Asiaa

Foo Fighters -rumpali teki soololevylleen kappaleen, joka on Dave Grohlin mukaan ”typerin biisi, jonka olen ikinä kuullut”

Foo Fightersin pitäessä pientä taukoa on rumpali Taylor Hawkins pitänyt itsensä kiireisenä oman soololevynsä parissa. K.O.T.A.-ep:llä Hawkins soittaa pääsääntöisesti kaikki soittimet ja myös laulaa itse. Mitään turhan tosikkomaista kamaa levy ei ilmeisesti ole, siitä kertoo jotain jo kappaleiden nimet ja tarinat niiden taustalla.

David Bowien viimeisen levyn kansitaiteen suunnittellut graafikko vinkkaa, että albumilla on yhä salaisuuksia, joita kukaan ei ole keksinyt

Vuoden alkumetreillä julkaistu David Bowien Blackstar-albumi on lahja, joka jatkaa antamista – ja tällä kertaa lausetta voi käyttää ihan vain hyvässä mielessä. Huolella kasatun levyn kansitaidekin suunniteltiin erityisellä huolella, ja niinpä julkaisusta on löydetty kauan sen ilmestymisen jälkeenkin kaikenlaista. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että päällisin puolin levyn kansikuva on mitä simppelein.