Bruce Dickinson paljastaa tarinan kuuluisan lempinimensä taustalla – kaikki sai alkunsa erään fanin lähettämästä vihaisesta kirjeestä

Air raid siren, tai tuttavallisemmin väestöhälytin, on kyllä rockmaailman komeimpia lempinimiä.
9.11.2017 21:26

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinson vieraili äskettäin rock-toimittaja Eddie Trunkin haastattelussa keskustelemassa juuri ilmestyneestä What Does This Button Do? -elämäkerrastaan. Jutustelun lomassa Trunk otti esiin Dickinsonin kuuluisan ”air raid siren” -lempinimen, jonka syntymisestä laulajalegenda kertoo saavansa kiittää Maiden-manageri Rod Smallwoodia ja tuntemattomaksi jääneen fanin vihaista kirjettä.

– Silloin ei tietenkään trollailtu vielä yhtä ammattimaisesti kuin nykyään eri verkkosivuilla ja -foorumeilla, koska niitä ei ollut vielä edes olemassa. Silloin läheteltiin trollimaisia valituskirjeitä. Eräs kaveri näki minut Rainbow Theatressa juuri liityttyäni Maideniin, soitettuamme viisi lämmittelykeikkaa, jotka kulminoituivat lopulta Lontoon-konserttiin. Hän lähetti vihaisen kirjeen, jossa julisti: ”Vihaan sitä uutta laulajaa. On kuin joutuisin kuuntelemaan kaikki suosikkikappaleeni väestöhälyttimen kautta!” Niinpä Rod sanoi: ”Hienoa! Ihmisväestöhälytin!” ja niin hän keksi nimen, Dickinson selventää.

 

Lisää luettavaa