Jack Whiten uutta soololevyä ei tarvitse odottaa enää kauaa – ”Se on käytännössä valmis”

White sanoo levyn tarvitsevan kuitenkin vielä hetken aikaa asettua.
9.11.2017 09:13

Jack White on ollut viime aikoina hyvin kiireinen Third Man Records -levy-yhtiötä/vinyylipainattamoa pyörittäessä ja miehen oma musiikki on jäänyt hieman sivurooliin. Jatkoa vuoden 2014 Lazaretto-levylle on kuitenkin tulossa ja kenties hyvinkin piakkoin. Billboard-lehden mukaan levyä voi odottaa ilmestyväksi ensi vuoden alkupuoliskolla.

– Se on käytännössä valmis, pientä hienosäätöä vaille. Se on todella kummallinen levy. Minun täytyy antaa sille vielä hetki aikaa asettua ja kuunnella sitä vielä itse. En ole pystynyt kuuntelemaan sitä nyt vähään aikaan, White toteaa.

Levy julkaistaan luonnollisesti Third Man Recordsin kautta. Yhtiö onkin noussut varsin lyhyessä ajassa varsin suosituksi ja muun muassa U2 painattaa The Blackout -singlensä tehtaalla. White sanoo olevansa ylpeä kaikista Third Manin saavutuksista, mutta yksi asia häntä kismittää.

– Minua ärsyttää suuresti, kun joka paikassa mainitaan että U2 painaa levynsä ”Jack Whiten Third Man Recordsilla”. En halua nimeä mukaan siihen, haluan puhuttavan vain ”Third Man Recordsista”. Toivottavasti ajan myötä minun nimeni pikku hiljaa häviää siitä vierestä ja yhtiö tunnetaan sen omasta nimestä.

Lisää luettavaa