Deep Purple julkisti kiertueen loppuvuodelle 2017 – enteileekö turneen nimi lopun alkua?

2.12.2016 14:01

Rockin veteraaniryhmä Deep Purple julkaisee ensi vuonna uuden albumin ja lähtee sen myötä myös kiertueelle. Yhtye onkin nyt julkistanut ensimmäisiä kiertuepäiviä ja huomio kiinnittyy väkisinkin kiertueen nimeen.

Marraskuussa 2017 starttaava Iso-Britannian-kiertue on nimittäin ristitty The Long Goodbye Touriksi. Mitään mainintaa lopettamisaikeista ei kuitenkaan ole sanottu julkisuudessa, joten nimen todellinen merkitys jää toistaiseksi mysteeriksi. Ja jos kyseessä todella on jäähyväiskiertue, nähtäväksi jää, kuinka pitkä kiertueesta lopulta tuleekaan.

Deep Purple ensiaskeleista tulee vuonna 2018 kuluneeksi jo 50 vuotta. Alkuperäisjäsenistä kokoonpanossa on mukana enää rumpali Ian Paice. Nykyisessä, vuonna 2002 lähtien toimineessa kokoonpanossa – joka myös Mark VIII:nä tunnetaan – on Paice lisäksi laulaja Ian Gillan, kitaristi Steve Morse, basisti Roger Glover ja kosketinsoittaja Don Airey.

Lisää luettavaa