”Isäni antoi tylyt pakit Ronnie James Diolle!” – Opethin, Sabatonin ja Triptykonin muusikot kertovat hienoja tarinoita Ronnie James Diosta

Kuten joitakin päiviä sitten kerroimme, amerikkalaislegenda Ronnie James Dion kuolemasta on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta. Suomalaissuuruudet ehtivätkin jo muistella maestroa, ja nyt on ulkomaalaisten vuoro.

Kysyimme Opethin Mikal Åkerfeldtilta, Sabatonin Joakim Brodénilta ja Triptykonin Tom G. Warriorilta samat kysymykset kuin suomalaiskollegoilta, ja nehän kuuluvat:

1. Millaisia muistoja sinulla on Ronnie James Dion tapaamisesta ja/tai keikkojen näkemisestä?

2. Pystytkö nostamaan esiin kolme tavalla tai toisella vaikuttavinta Dion tulkitsemaa kappaletta tai laajempaa levykokonaisuutta?

*****

Mikael Åkerfeldt (Opeth)

1. No ensinnäkin, olen ihan älytön Dio-, Black Sabbath- ja eritoten Rainbow-fani!

Mennäänpä sitten saman tien vuoteen 2006… Opeth oli kiinnitetty Tokiossa järjestetyn Loud Park -festivaalin artistikatraaseen, ja myös Dion yhtye oli osa tapahtuman kattausta. Menin sitten silloisen Opeth-kitaristi Peter Lindgrenin kanssa hotellin baariin, ja huomasimme paikan olevan tyhjä – lukuun ottamattta sitä, että Ronnie istuskeli siellä rumpalinsa Simon Wrightin kanssa. Olin kääntyä saman tien tulosuuntaan, sillä olin täydellisen… häkellyksissä lähes törmättyäni erääseen kaikkien aikojen idoleistani. Ronnie huikkasi kuitenkin peräämme, että ”herrat, tulkaahan drinkille meidän kanssamme”. Istahdime pöytään ja tuijotin häntä aluksi varmaankin ihan psykoottisella katseella. Hah hah!

No, muutama olut teki taas kerran ihmeitä, ja uskaltaudun kysymään Diolta kaikenlaisia Rainbow-kysymyksiä ja muuta mielenkiintoista. Ronnie kertoili laveasti mahtavia juttuja, ja niiden kuunteleminen oli aivan uskomattoman siistiä. Itse asiassa: kun nyt muistelen tätä iltaa, niin se tuntuu melkein kuin unelta, mutta se kohtaaminen oli kuitenkin täyttä totta.

Illan edetessä hotellin baari tietenkin täytttyi festivaalilla esiintyneistä rokkareista, ja yhdessä vaiheessa huomasin, että Megadethin Dave Mustaine kuuntelee Dion juttuja suunnilleen polvellani istuen, sillä Ronnien vieressä ei ollut muuten tilaa. Se oli ”bromancea” parhaimmillaan. Hah hah!

Kun Dio menehtyi, uutinen oli minulle todella, todella, todella raskas. Olin ihan oikeasti poissa tolaltani viikkokausien ajan, ja mieleni synkkenee edelleen, kun mietin hänen poismenoaan.

2. Rainbow’n Stargazer on aika monen muunkin suosikkibiisi, enkä yhtään ihmettele. Kappale kuuluu omissa kirjoissani top 3 -osastolle, vaikka laskisin mukaan kaikki maailman biisit.

Rainbow’n Tarot Woman lukeutuu suunnilleen samaan sarjaan. Lisäksi tämä kappale saa minut aina itkemään… ilosta. Outoa!

Catcth The Rainbow taas kuuluu kaikkien aikojen balladibiisien kärkolmikkoon. Huikea teos.

Täällä voi katsoa Opethin version Catch The Rainbow’sta Bloodstock-festivaalilla vuonna 2010.


Joakim Brodén (Sabaton)

1. Kuten suunnilleen kaikki muutkin raskaamman musiikin ystävät, olen luonnollisesti mieletön Dio-fani. Erityisesti Rainbow’n levyt ovat minulle erittäin tärkeitä.

Mutta niin, muistot palauttavat minut Tampereelle, kesään 2007. Sabaton soitti Sauna Open Air -festivaalilla, ja Heaven & Hell toimi saman päivän pääesiintyjänä. Istuskelin sitten kiertuebussimme yläkerroksessa tuon ajan rumpalimme Daniel Mullbackin kanssa. Isäni toimi tuolla reissulla kuskinamme, ja olimme antaneet hänelle tiukan käskyn olla päästämättä ketään ulkopuolisia bussiin…

Niin, sitten myöhemmin meille selvisi, että Dion kiertuebussi oli ollut meidän automme vieressä, ja Ronnie olisi halunnut tulla tervehtimään meitä naamakkain. Faijani kertoi minulle ylpeänä: ”Joku vanhahko, pienikokoinen, kikkarahiuksinen mies olisi tullut mielellään moikkaamaan teitä, mutta kerroin hänelle, ettei se onnistu missään tapauksessa. Että bändi on kieltänyt ulkopuolisten päästämisen bussiin”. Isäni antoi todellakin siis tylyt pakit Ronnie James Diolle… Hah hah! Tälle tragikoomiselle tapaukselle on naurettu monet kerrat, vaikka mitään hauskaahan siinä ei toisaalta ollutkaan!

2. Rainbow’s Stargazer on ykkösvalintani, sillä tässä biisissä Ronnie käyttää oikeastaan koko suurenmoista lauluarsenaaliaan. Kaikki mahtavat jutut ovat läsnä hänen tulkinnassan: voima, tunne, mystiikka ja niin edelleen.

Myös Black Sabbathin Die Young on dynamiikaltaan huikea kappale. Dio tulkitsee erittäin voimakkaasti ja hyvin pienimuotoisesti – ja kokonaisuutena homma toimii tietenkin loistavasti.

Rainbow’n Gates Of Babylon on ikiklassikko. Perustelut ovat oikeastaan samat kuin kahdessa muussakin kappaleessa: Dion monipuolisuus tulkitsijana on täysin suvereenia alusta loppuun!


Tom G. Warrior (Triptykon, ex-Celtic Frost, ex-Hellhammer)

1. Ronnie James Dion suuruutta laulajana ei voi yliarvoida. Hän oli mestarillinen.

Dion ja hänen eri yhtyeidensä merkitys minulle on suunnaton. Kun olin teini-ikäinen 70-luvulla, kuuntelin Rainbow’n levyjä käytännössä joka päivä. En liioittele yhtään, kun sanon suorastaan palvoneeni neljää ensimmäistä Rainbow-albumia, mukaan lukien On Stage. Erityisesti Rising ja Long Like Rock ’n’ Roll olivat täysin ylittämättömiä teoksia.

Kun Dio liittyi Black Sabbathiin, se oli minun silmissäni aikamoinen liitto, vaikkakaan en aluksi tietenkään tiennyt, kuinka laulajan ja yhtyeen yhteistyö tulee toimimaan. Black Sabbathin Vol 4 oli aikoinaan muuttanut elämäni, ja sitten suosikkilaulajani liittyi juuri tähän yhtyeeseen… Huh huh! No, Heaven And Hell oli – ja on – uskomattoman hyvä albumi.

Olin myös menossa katsomaan Black Sabbathin Heaven And Hell -kiertueen Zürichin-keikkaa. Olin jo hallin ulkopuolella, kun paikalle saapuneille kerrottiin keikan peruuntuneen viime hetkellä. Muistaakseni basisti Geezer Butler oli joutunut lähtemään pikahälytyksellä Englantiin jonkun perhetragedian takia. Onneksi pääsin katsomaan Dioa jo kolmisen vuotta myöhemmin, kun hän saapui Sveitsiin ensimmäinen sooloalbuminsa rundilla.

Täytyy myös painottaa sitä, että Dio oli muusikkona huikeassa iskussa loppuun asti. Hänen viimeiseksi jäänyt yhtyeensä Heaven & Hell julkaisi Live From Radio City Music Hall -konserttitallenteen vuonna 2007, ja Ronnien äänessä on 64-vuotiaanakin uskomatonta voimaa, syvyyttä ja karismaa.

2. Rainbow’n kuolemattomasta tuotannosta rakastan eniten Stargazeria ja A Light In Blackia. Nämä kummatkin kappaleet ovat kuin kokonaisia pitkäsoittoja, ja niiden tarjoama tunnelmien skaala on  suunnaton. Tietenkin myös Gates Of Babylon ja Kill The King ovat monumentaalisia teoksia. On tietenkin ymmärrettävää, etteivät etenkään nuoremmat kuulijat nykyään tiedosta sitä, mutta vaikkapa Kill The King oli julkaisuaikoinaan (1977) todella rankka ja aggressiivinen heavy metal -kappale.

Mainitsin jo miten kovan vaikutuksen Black Sabbathin Heaven And Hell teki aikoinaan. Muistan edelleen, kun aloin kuunnella albumia aikoinaan, ja ensimmäisenä biisinä tärähti Neon Knights… Jos minulla olikin häviävän pieniä epäilyksiä Dio ja Sabbathin suhteen toimivuudesta, niin ne hävisivät saman tien. Neon Knights on huikea hevibiisi.

Diolla oli toki myös toinen, pehmeämpi puoli. Otetaanpa esimerkiksi vuonna 1974 julkaistu The Butterfly Ball And The Grasshopper’s Feast -konseptialbumi. Kyseessä oli Deep Purplen jättäneen Roger Gloverin projekti, ja mukana oli iso liuta kovia solisteja. Dio lauloi levyllä muutaman kappaleen, ja hänen suorituksensa on taas kerran lyömätön.