Artisti: Dio

Miltä näyttää Ronnie James Dion uudistettu hologrammi? Hiljattaiselta keikalta taltioitu videomateriaali sen paljastaa

Edesmenneen heavy metal -legenda Ronnie James Dion runsaasti intohimoja suuntaan jos toiseenkin herättänyt hologrammi esiintyi yhtyeineen perjantaina The Bomb Factoryssä Dallasissa. Keikka oli osa Dio Returns -kiertuetta, joka starttasi toukokuun viimeinen päivä Floridan Fort Myersistä.

Disturbed-keulakuva kyseli kerran Ronnie James Diolta lämmittelyvinkkejä – vastaus järkytti: ”Olin aivan hajalla”

Hyvinkäällä vastikään esiintyneen Disturbedin vokalisti David Draiman muistelee Raised On Radion haastattelussa, kuinka kyseli kerran lauluteknisiä neuvoja legendaariselta Ronnie James Diolta, mutta järkyttyi saamastaan vastauksesta pahemman kerran.

Miltä tuntuu soittaa Dio-hologrammin taustabändissä? Vähän oudolta, rumpali myöntää

Ronnie James Dion musiikillista perintöä juhlistava Dio-hologrammikiertue (jota jotkut epäilevät myös häpeilemättömäksi rahastukseksi) matkaa jälleen pitkin maailmaa. Billboard päätti haastatella projektissa mukana olevia tahoja ja kartoittaa heidän tunnelmiaan. Vastaamassa ovat hologrammiyhtiö Eyellusionin edustaja Chad Finnerty sekä kiertuebändin rumpali Simon Wright.