Mitä Axl Rose edellä, sitä Iggy Pop perässä – myös punk-ikoni ilmoittaa lopettaneensa pitkäaikaisen keikkaperinteensä

Live Media Publishing Group / Alamy / AOP

Viime viikonloppuna Guns N’ Roses -solisti Axl Rose ilmoitti päättäneensä yhtyeen keikoilla jo 30 vuotta jatkuneen perinteen. Miekkosella on ollut näet tapana nakata mikkinsä yleisön joukkoon aina konsertin päätteeksi, mutta Australian Adelaidessa katsomoon viskattu mikki osui katsojaa ikävästi kasvoihin. Niinpä Rose tiedotti pidättäytyvänsä tempauksesta vastaisuudessa ”yleisen turvallisuuden” nimissä.

Nyt punkin kummisetä Iggy Pop sanoo, ettei aio enää hypätä lavalta yleisön joukkoon, vaikkakaan ei samasta syystä kuin nuorempi kollegansa. The Stooges -aikoinaan stage diving -harrastuksensa aloittanut Pop toteaa NME:lle nimittäin olevansa 75-vuotiaana ”liian raihnainen” moiseen toimintaan.

”Olen poistunut proskenionilta muutamaankin otteeseen mikäli yleisö on ollut liian tylsää, ihan vain saadakseni heihin liikettä, mutta pääosin minun ei ole tarvinnut tehdä niin”, Pop sanoo. ”En sukeltele enää. Olen selvinnyt siitä tähän päivään asti, ja nyt olen siihen raihnainen.”

Se, että yli seitsemänkymppinen muusikko ei enää lähde laittamaan kroppaansa entiseen malliin likoon, tuskin yllättää ketään. Pop on kuitenkin ilmoittanut lopettavansa touhun aiemminkin. Vuonna 2010 Pop mätkähti New Yorkin Carnegie Hallissa suoraan lattialle koska kukaan ei jostain syystä ottanut häntä vastaan. Tuolloin 62-vuotias Pop ilmoitti, ettei jatkaisi loikkimista itseään säästääkseen. Saapa nähdä, pitääkö päätös tällä kertaa.

Pop julkaisee Every Loser -nimisen albumin 6. tammikuuta. Levyllä on mukana melkoisen nimekäs vierailijakaarti, aina edesmenneestä Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkinsista, Pearl Jamin Josh Klinghofferiin ja Stone Gossardiin, Red Hot Chili Peppersin Chad Smithistä ja Guns N’ Roses’ Duff McKaganista Blink-182:n Travis Barkeriin ja Jane’s Addiction -duo Dave Navarroon ja Eric Averyyn.