Trivium- ja Emperor-muusikot paiskaavat kättä mielenkiintoisen projektin parissa – ”Laulan kokonaan japaniksi”

31.8.2021 14:59

Amerikkalaisen metalliyhtye Triviumin Matt Heafy ja norjalaisen black metal -legenda Emperorin Ihsahn ovat jo vuosia suunnitelleet yhteistä black metal -projektia. Nyt projekti on viimein konkretisoitumassa: Heafy kertoo tuoreessa The Jasta Show’n haastattelussa, että kaksikon työstämä levy ilmestyy vuoden 2022 aikana.

”Olemme karanteenin aikana saaneet vihdoin black metal -levymme valmiiksi. Ihsahn on tuottanut ja säveltänyt levyä kanssani nyt noin 11 vuoden ajan ja ensi vuoden puolivälissä levy viimein tulee ulos”, Heafy kertoi haastattelussa.

Heafy paljastaa tästä varsin mielenkiintoiselta kuulostavasta projektista sen verran, että sillä tulee olemaan vierailijoita kuten Behemothin Nergal sekä eräs yllättävä nimi, jota Heafy ei vielä suostunut paljastamaan. Lisäksi levyn teema on sellainen, johon ei kovin usein ainakaan black metalissa törmää.

”Projektin nimi oli ennen Mrityu, jonka nappasin astanga-joogasta. Se liittyy elämän ja kuoleman konseptiin ja siihen, miten ne ovat symbioosissa keskenään. En oikein tiennyt, mistä kirjoitan, ja sanoin Ihsahnille, että haluaisin kirjoittaa Thorista ja Jörmungandrista, koska rakastan skandinaavista, norjalaista ja ruotsalaista mytologiaa”, Heafy avaa.

”Mutta Ihsahn tuumasi, että niistä on kirjoitettu jo aivan tarpeeksi ja kysyi, miksen tartu omaan japanilaisiin juuriini, että siellä on todella rikas historia. Samassa lamppu syttyi pääni päällä ja tajusin, että siitähän minun juuri pitää kirjoittaa. Aloin kirjoittaa sanoituksia japanilaisista tarinoista, koska sellaista ei ole oikeastaan koskaan ennen tehty. Ei ole bändiä, joka laulaisi japanilaisista kansantaruista tai maan historiaan liittyvistä tarinoista. Vaihdoimme bändin nimeksi Ibaraki, joka on itse asiassa Triviumin maskotti – siinä pieni triviapala – ja koko projekti on teemaltaan Japania. Kansitaide, sanoitukset… Laulan kokonaan japaniksi.”

Lisää luettavaa