USA:sta voi olla monta mieltä, mutta että Valko-Venäjälle… Rainbow-tähdellä erikoiset kuviot!

17.8.2015 22:05

Muun muassa Rainbow’n ja Deep Purplen riveissä aikoinaan laulanut amerikkalaissolisti Joe Lynn Turner laskettelee varsin mielenkiintoisia juttuja uudessa haastattelussa.

Minskiläisen Maya Kozyrevan kanssa naimisissa oleva Turner haluaa nimittäin muuttaa Valko-Venäjälle, mikäli ”presidentti Aljaksandr Lukašenka päästää minut maahan”.

– Olen myös miettinyt Valko-Venäjän kansallisuuden hakemista, sillä en enää pidä Yhdysvalloista. Se ei enää ole se maa, jossa isäni kasvoi, Turner sanoo.

Valko-Venäjähän puolestaan tunnetaan maana, joka ei juuri ihmisoikeuksia kunnioita. Lukašenka on puolestaan pesunkestävä diktaattori.

– Olen Euroopan viimeinen ja ainoa diktaattori. Itse asiassa koko maailmassa ei ole ketään muuta (diktaattoria), Lukašenka sanoi itse vuonna 2012.

Turnerilta löytyy sympatiaa myös Venäjän presidentille Vladimir Putinille.

– Olen kuunnellut maailman mahtavimpien miesten mielipiteitä. Ainoa johtaja, joka puhuu totta, on Putin, laulaja kertoo.

Tässäpä vähän videota:

Lisää luettavaa