Uuden alun kynnyksellä 10 vuotta sitten – Amorphis-miehet muistelevat Eclipsen syntyä

Amorphis esitteli uuden laulajan ja palasi lähemmäs juuriaan 15.2.2006 julkaistulla Eclipse-levyllä
15.2.2016 09:51

Vuosituhannen vaihde ja alku oli Amorphisille raskasta aikaa. Alkuaikojen death metal oli siirtynyt levy levyltä kokeellisemmille linjoille proge- ja jazz-vaikutteineen. Tuona aikana julkaistut levyt otettiin vastaan vaihtelevalla menestyksellä ja yhtyeen jäsenistö vaihtui useaan otteeseen. Vuonna 2003 julkaistu Far From The Sun herätti tyytymättömyyttä myös yhtyeessä itsessään ja lopulta pitkäaikainen laulaja Pasi Koskinen jätti yhtyeen 2004.

Periksi ei kuitenkaan annettu, vaan Amorphis puski eteenpäin. Uusia kappaleita kirjoitettiin ja levyä lähdettiin työstämään ilman laulajaa. Väläyttelipä joku myös ajatusta instrumentaalilevystä, mikä kertoo yhtyeen periksiantamattomuudesta ja päättäväisyydestä.

– Olo oli kuin tyhjältä pöydältä aloittaessa. Ei enää tullut mieleen jatkaa siitä mihin Far From The Sun jäi, vaan pystyi pysähtymään hetkeksi miettimään, mitä on tullut bändinä tehtyä ja mihin on matkalla musiikillisesti, muistelee kitaristi Tomi Koivusaari.

”Pitkästä aikaa tuntui, että uusien biisien kanssa työskentely oli hauskaa.”

– Tuli fiilis että voi ammennella omasta historiastaankin musiikillisia vaikutteita taas, eikä tietynlainen paluu hevimpään tulkintaan tuntunut enää huonolta ajatukselta. Lisäksi biisejä kirjoitettaessa ei vielä ollut hajuakaan millainen laulaja tulee tarttumaan mikkiin. Mutta pitkästä aikaa tuntui, että uusien biisien kanssa työskentely oli hauskaa.

Puhtaalta pöydältä aloitti myös Sinisthra-yhtyeestä Amorphisin laulajaksi lopulta päätynyt Tomi Joutsen.

– Pasilla oli ollut joihinkin kappaleisiin jo sävellettyjä laululinjoja ja kai jotain sanojakin. Osa biiseistä olikin demotettu Pasin lauluilla. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä vieläkään kuullut kyseisiä demoja, Joutsen kertoo.

Vaikka kansainvälisesti menestyneen yhtyeen keulille hyppääminen olikin pienen kaupungin pojalle suurta ja uutta, Joutsen meni eteenpäin uusissa saappaissa askel ja päivä kerrallaan sitkeästi.

– Päätin, että tämmöinen paketti minulla on tarjottavana. Jos se ei riitä, niin sitten se ei riitä. Asiaa varmaan auttoi myös se, että olin tuossa vaiheessa jo kolmekymppinen. Oma tyyli tehdä asioita oli jo muodostunut Lohjan ajoilta melko vahvaksi. Mitään liittymisrituaaleja ei ollut, ja meni jonkin aikaa, ennen kuin edes tajusin, että olen bändin laulaja.

Kullervon vaikuttava ja surullinen tarina

Amorphis yhdistetään totta kai myös vahvasti Kalevalaan, johon yhtyeen sanoitukset jo alkuaikoina perustuivat. Siinä missä myöhemmillä levyillä tehtiin musiikillisia kokeiluja, myös kansalliseepos sai jäädä.

– Kotimaista lehdistöä tuntui kiinnostavan melkeinpä vain Kalevala vientivalttina, mikä alkoi jossain vaiheessa hieman rassaamaan. Tuntui että meitä alettiin pitää jonkinlaisina Kalevala-expertteinä, vaikka meille opus edusti vain osaa koko paletista, Koivusaari toteaa.

Lyriikoista vastanneen Koskisen lähtö jätti siis niin laulajan kuin sanoittajan kokoisen aukon. Hyllytetty elokuvahanke, jossa Amorphis oli mukana, tutustutti miehet Paavo Haavikon Kalevala-teksteihin.

”Tuohan sopii meille kuin nyrkki Väiskin silmään!”

– Kullervo-aiheisen elokuvan piti olla ikään kuin Rauta-ajan jatko-osa, ja meidän oli tarkoitus säveltää siihen musiikkia. Olimme saaneet ohjaajalta Haavikon Kullervon antamaan inspistä ja lyriikkoja. Pasin lähdön jälkeen kyseinen aihemaailma alkoi tuntua jälleen luonnolliselta, kun katseli kokonaisuutta ja ymmärsi että tuohan sopii meille kuin nyrkki Väiskin silmään!

– Koivusaarella oli vielä englanniksi käännetty versio kirjasta, joten tekstin henkinen sisältö kääntyi kuin itsestään myös englanniksi, muistelee Joutsen.

– Pidän kovasti Haavikon Kullervo-versiosta. Se näyttää tarinan inhimillisemmän puolen ja toisaalta myös kasvuympäristön vaikutuksen ihmisen kehitykseen. Vaikuttava teos ja surullinen tarina. Erittäin suomalainen teos.

Uuteen nousuun

Koivusaari muistelee Eclipsen äänitysten sujuneen vaivattomasti. Fiilis oli katossa ja inspiraatio ja motivaatio kova.

– Päällimmäisimpänä on jäänyt mieleen tärkein, eli Sonic Pumpin sauna, mihin oli rakennettu kuuntelu. Pystyi kuuntelemaan ottoja löylyssä munasilteen bisse kädessä!

Myös Tomi Joutsen selvisi Amorphis-tulikokeestaan enemmän kuin hyvin, vaikka laulukopissa oleminen aina vituttaakin.

– Se on toisaalta eteenpäin vievä voima. Se laittaa itseään puskemaan eteenpäin ja yrittämään vetää niin hyvin, että ei vituta päivän päätteeksi ihan niin paljon. Ja vitutus johtuu siis vain ja ainoastaan omasta suorituksesta.

Joutsenella oli studiossa tukena laulutuottajaksi pestattu Nightwish- ja Tarot-mies Marco Hietala, jonka kanssa työskenteleminen oli opettavainen kokemus.

– Hänen panoksensa Eclipsen lauluissa on mittava. Olin tekstien sovittamisen kanssa täysin hukassa. Hietalan kanssa syntyi myös paljon levylle päätyneistä melodioista, puhumattakaan stemmalinjoista kautta koko levyn. Albumi kuulostaisi varmasti erilaiselta ilman Marcon panostusta, Joutsen kiittelee.

”Albumi kuulostaisi varmasti erilaiselta ilman Marcon panostusta.”

Eclipse esitteli siis uuden laulajan, joka paitsi lauloi puhtaasti, hallitsi myös murinavokaalit. Samalla Amorphis palasi lähemmäs metallijuuriaan melodisuutta ja progressiivisia vaikutteita kuitenkaan unohtamatta. Kullervon tarinan myötä myös Kalevala tuotiin takaisin sanoituksiin. Eclipse julkaistiin 15. helmikuuta 2006, ja se nousi julkaisuviikollaan Suomen albumilistan ykköseksi. Lisäksi levy myi kultaa vielä saman vuoden aikana.

– Mitään supermega-menestystä ei tullut, mutta kyllä bändin kurssi lähti selvästi uuteen nousuun. Palaute yli yllättävän hyvää ja fanitkin näyttivät antavan mahdollisuuden uudelle alulle. Paljon muitakin hyviä juttuja tapahtui samoihin aikoihin, jotka mahdollistivat osaltaan bändin kasvamisen uuteen loistoon, jota olemmekin jalostaneet Eclipsen jälkeisillä albumeilla. Toki Eclipse on minulle tärkein levy omista Amorphis-levyistä, Joutsen toteaa.

Amorphis soitti albumin kokonaisuudessaan Savonlinnan oopperajuhlien yhteydessä Olavinlinnassa 2014. Sen erityisemmin levyä ei tänä vuonna juhlisteta, sillä yhtye kiertää syyskuussa 2015 julkaistun Under The Red Cloud -levyn tiimoilta.

– Juhlavuosispesiaali olisi hauska idea ellei oltaisi niin kiireisiä. Ehkä sitten 10 vuoden päästä aloitetaan nämä teemalevyrundit, niin riittää hommia 70-vuotiaaksi saakka, Koivusaari naurahtaa ja paljastaa, että kesän lopulle on kuitenkin odotettavissa jonkinmoinen spesiaalikeikka, josta kerrotaan lisää joskus myöhemmin…

Lisää luettavaa