Ruotsin johtava metallilehti Close-Up haastatteli vuoden 2003 ensimmäiseen numeroonsa Amorphiksen entisen levy-yhtiön Relapsen pomoa Matt Jacobsonia. Lehden päätoimittajan Robban Becirovicin tekemässä pitkässä haastattelussa kävi ilmi, mikä on vuonna 1990 perustetun jenkkiyhtiön myydyin levy. Se ei ole mikään Neurosiksen, Nilen tai Mastodonin tuotos, vaan Amorphiksen kakkosalbumi, vuonna 1994 julkaistu Tales From The Thousand Lakes.
Artikkelista kävi ilmi myös se, kuinka Becirovicia tuntui harmittavan, miten Suomesta voi tulla jotain hyvää ja suosittua. Miltäköhän miehestä tuntuu Nightwishin ja HIMin saavutusten jälkeen?
Talesin suosiota ja menestystä ei sovi ihmetellä eikä väheksyä, sillä tuolla klassikkoalbumilla Amorphis loi jotain täysin ainutlaatuista ja ennenkuulumatonta metallimaailmassa. Levy yhdisti death metallin progressiivisiin sävyihin sekä mollivoittoisiin melodiakulkuihin, kosketinsoitinten maalailevia melodioita ja synamattoja unohtamatta. Suomalaista kansallisylpeyttä nostatti myös albumin tekstien ammentaminen kansalliseepoksestamme Kalevalasta.
Kuten edellisestä Soundista voitiin lukea, Amorphis on vaihtanut solistia. Kahdeksan vuotta ryhmän riveissä ollut ja neljällä pitkäsoitolla vaikuttanut – nykyään Ajattarasta ja Mannhaista löytyvä – Pasi Koskinen jättäytyi pari vuotta sitten sivuun ja hänen tilalleen löytyi Sinisthran Tomi Joutsen. Tässä suhteessa Eclipse merkitsee uuden sivun kääntymistä Amorphiksen uralla.
Jos Tales, Elegy (1996) ja Tuonela (1999) ovat suomalaisen metallin merk-kiteoksia, tuntuivat seuraavat Am Universum (2001) ja Far From The Sun (2003) niiden rinnalla lieviltä pettymyksiltä. Tässä suhteessa laulajanvaihdos on ilmeisesti piristänyt Amorphista, sillä Eclipsellä yhtye hengittää jälleen vapautuneesti ja pirteästi.
Harmillisesti yhtyeellä ei ole riittänyt rohkeutta kokeilla uusia uria musiikillisesti, tosin avausraita Two Moonsin kosketinsoundit on lainattu Dream Theaterin soundipankista, vaan Eclipse on kuin kooste Amorphis-pastisseja. Kun Kullervon tarinaan pohjautuvat tekstitkin on ammennettu Kalevalan aihepiiristä, niin tyhmemmällekin käy selväksi, että näillä keinoilla alleviivataan paluuta uran menestyksekkäimpään ajanjaksoon.
Osittain se onnistuukin, sillä sinkkuhitti House Of Sleep on osoittanut tarttuvuutensa ja The Smoke on suorastaan upea sävellys. Mutta laulajavaihdoksensa myötä Amorphis on menettänyt osan ainutlaatuisuudestaan ja persoonallisuudestaan. Kun mitään uutta ja yllättävää ei tarjoilla musiikillisesti, on lopputuloksena ihan hyvä Amorphis-albumi.
