On elokuun loppu 2022. Metallipioneeri Neurosisin laulaja-kitaristi Scott Kelly yllättää julkaisemalla karun Facebook-viestin, jossa hän myöntää ”vuosia kestäneen vaimon ja lasten emotionaalisen, taloudellisen ja fyysisen hyväksikäytön”. Samalla Kelly ilmoittaa poistuvansa kaikista musiikillisista valokeiloista.
Pitkäaikaista bändikaveriaan veljenään pitäneet muut Neurosis-herrat – laulaja-kitaristi Steve Von Till, rumpali Jason Roeder, basisti Dave Edwardson ja kosketinsoittaja Noah Landis – julkaisevat välittömästi vastineen, jossa he kertovat tuntevansa ”suurta inhoa ja pettymystä” Kellyn anteeksiantamattoman käytöksen johdosta. Samalla Neurosis-nelikko paljastaa ojentaneensa Kellylle välittömästi voimaan astuneen eropaperin jo vuonna 2019.
Uutinen iskee maailmanlaajuiseen Neurosis-kulttiin pommin lailla, mutta bändin jäsenet eivät avaa tilannetta sen enempää. Epätietoisuus yhtyeen jatkosta kestää lopulta kolme ja puoli vuotta.
Pisinkin odotus päättyy kuitenkin joskus. Tässä tapauksessa se loppui 20. maaliskuuta 2026, jolloin yhtyeen tiedonjakokanaviin ilmestyi paljonpuhuva viesti: ”Neurosis aktivoituu ja julkaisee ensimmäisen levynsä vuosikymmeneen. Aaron Turner liittyy kokoonpanoon. Bändi esiintyy kesällä Fire in the Mountains -tapahtumassa.”
Pari viikkoa yllätysilmoituksen jälkeen Soundin sivukonttorin tietokone alkaa kehrätä. Kun Zoom-yhteys pohjoiseen Dakotaan lopulta avautuu, ruudulla komeilee kaksi isoa koiraa.
– Hei, odottaisitko hetken? Päästän lemmikkini pihalle ennen kuin on liian myöhäistä, partasuinen Steve Vol Till naurahtaa.
Kun laulaja-kitaristi palaa ruudun äärelle, hänellä on kädessään ovenkahva.
– Olin näköjään vähän turhan kovakourainen. Taidan lähteä rautakauppaan, kunhan tämä juttutuokio päättyy!
Ennen kuin ehdin avata suutani, muusikko alkaa muistella takavuosien Suomen-reissuja.
– Olemme esiintyneet Tuska-festivaalilla kaksi kertaa. Toinen keikoista jäi erityisellä tavalla mieleen, sillä taivaalta ropisi vettä sen verran ärhäkästi, että jouduimme raahaamaan kaikki soittokamat lavan takareunaan – ja toki ne kastuivat silti. Toisaalta tunnelma oli aivan täydellinen, kun vyörytimme raskaita kitaravalleja yksi toisensa perään.
– Aiemmin samana päivänä vierailin joissain helsinkiläisissä museoissa. Olen kiinnostunut historiasta, ja Euroopassa riittää yllin kyllin nähtävää. Yhdysvalloissa? Ei niinkään.
Pitkä neuvottomuus
Pääsemme varsinaisen asian eli Neurosisin uuden tulemisen äärelle. Ihan ensiksi: tiesittekö jo vuonna 2019, Scott Kellyn erottamisen aikoihin, että bändi aktivoituu vielä jonakin päivänä?
– Emme. Kaikki kulkusuunnat olivat täysin auki. Täydellinen epävarmuus tarkoitti sitä, ettemme sanoneet aiheesta kenellekään mitään, Von Till muistelee.
– Rakastan Neurosista. Bändi on ollut syvällä sydämessäni koko aikuisikäni ja pelastanut mielenterveyteni monta kertaa. Jos puhun henkilökohtaisella tasolla, halusin ehdottomasti jatkaa, mutten toki päätä yksin bändin suunnitelmista.
Millaiset asiat mietityttivät eniten?
– Neurosisin perintö on painava. Omat tekemiseni, Jasonin rummut, Daven basso, Noahin koskettimet, Scottin kitara ja erilaiset lauluosuudet muodostivat aikoinaan omaperäisen äänivallin, tunnistettavan soundin. Kun yksi elementti – yksi merkittävä kokonaissoundin palanen – poistui, olimme pitkään neuvottomia. Vierähti paljon aikaa, ennen kuin suostuimme edes harkitsemaan uutta tulemista.
Miten paluun siemenet sitten alkoivat itää?
– Jossain vaiheessa pohdimme, että jatkaisimme neljästään – minä, Dave,
Jason ja Noah. Kokoonnuimme treenikämpälle muutaman kerran ja homma tuntui toimivan. Mutta sitten aloimme ymmärtää, että mikäli todellakin palautamme Neurosisin tähän maailmaan, se pitää tehdä täsmälleen oikein. Ja oikein tekeminen edellyttää uutta verta ja tuoretta energiaa.
Isis- ja Sumac-yhtyeiden riveistä tuttu laulaja-kitaristi Aaron Turner on ollut läheinen ystävänne ja yhteistyökumppaninne 1990-luvulta lähtien. Oliko teillä loppujen lopuksi vaihtoehtoja, kun mietitte Scott Kellyn korvaajaa?
– Eipä oikeastaan. Tiesimme, että Aaron sopisi jengiin niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Kun soitimme keväällä 2024 yhdessä ensimmäisen kerran, viimeisetkin epäilykset hälvenivät. Onneksi Aaron tunsi samoin – sehän ei ollut mitenkään itsestään selvää. Olemme kärttyinen ja omalaatuinen ryhmä, eikä kukaan pysty kävelemään Neurosisin ytimeen tuosta vain, Von Till naurahtaa.
Uusi kokoonpano on siis ollut lukossa parin vuoden ajan. Millaista työskentely kulissien takana oli?
– Se oli pitkään rauhallista, kunnes ei enää ollut, Von Till sanoo.
– Meillä ei ollut pitkään aikaan konkreettista suunnitelmaa. Uutta musiikkia tuntui kuitenkin syntyvän, mikä oli meille kaikki kaikessa. Kun luovuuden lukot aukesivat vaikeiden aikojen jälkeen, emme voineet tai halunneet pysäyttää itseämme. Viimeistään silloin alkoi olla selvää, että Neurosis palaa parrasvaloihin… vielä joskus.
– Vaikka kokoonpano on muuttunut, työskentelemme aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Jos yritämme ohjailla Neurosisin uomaa, homma ei yksinkertaisesti toimi. Jotkin artistit kykenevät säveltämään analyyttisesti, mutta me olemme parhaimmillamme, kun seuraamme tuntemuksia ja vaistoja. Luotamme sataprosenttisesti intuitioon ja hetken voimaan. Se synnyttää poikkeuksetta vahvinta Neurosis-materiaalia.
Onko teillä mitään rajoja biisinkirjoitusprosessin aikana?
– Ei. Jos me kaikki pidämme jostakin ideasta, se otetaan käyttöön. Musiikkityylillä ei ole mitään väliä. Ei ole koskaan ollut.
Miten kuvailisit Aaron Turnerin vaikutusta uuteen materiaaliin?
– Aluksi hänen piti sisäistää Neurosisin ominainen groove, koska Jasonin biitti kulkee hieman takakenossa. Vastavuoroisesti me muut otimme vaikutteita hänen rytmeistään, jotka ovat selvästi koukeroisempia verrattuna normi-Neurosisiin. Kohtasimme toisemme puolivälissä, mutta ilman kompromisseja.
– Kitara- ja laulujuttujen säveltäminen ja sovittaminen oli antoisaa, sillä minun ja Aaronin mieltymykset ja soundit tukevat hienosti toisiaan. Takavuosina olin Neurosis-kitaristeista se, joka teki oudoimpia juttuja, mutta nyt Aaron on astellut pelikentälleni. Hän lähestyy soittamista hyvin omalaatuisella tavalla, ja minä rakastan sitä!
Uutta painovoimaa
Enemmän tai vähemmän harhailevista kappaleaihioista on luonnollisesti pitkä matka valmiiseen albumiin. Miten An Undying Love for a Burning World -levy alkoi konkretisoitua?
– Taustalla tapahtui muutamia tärkeitä asioita. Eräs oleellisimmista käänteistä oli se, kun ystäväni Charlie Speicher Firekeeper Alliance -järjestöstä [joka keskittyy nuorten itsemurhien ehkäisemiseen Yhdysvaltain alkuperäiskansojen keskuudessa] kertoi minulle konkreettisia esimerkkejä Neurosisin musiikin positiivisesta vaikutuksesta. Olin toki kuullut vastaavia tarinoita ennenkin, mutta nyt, vanhempana ja kenties viisaampana, niiden painovoima iski uudella tavalla.
– Viime syksynä Charlie palasi asiaan. Hän tiedusteli, voisiko Neurosis esiintyä Firekeeper Alliancen toimintaan liittyvässä Fire in the Mountains -tapahtumassa kesällä 2026. Ajattelin saman tien, että hetki on koittanut: nyt tai ei koskaan!
Neurosisin paluu siis varmistui vain puolisen vuotta sitten?
– Juuri niin. Pidimme Aaronin luona palaverin ja päätimme hyväksyä keikkatarjouksen. Samalla löimme lukkoon, että julkaisemme uutta materiaalia ennen esiintymistä. Sen jälkeen laadimme… varsin tiukan aikataulun, Von Till naurahtaa.
– Valmistelimme ja nauhoitimme albumin muutaman pitkän viikonlopun aikana. Jo ensimmäisen varsinaisen työpäivän jälkeen outoa oli ainoastaan se, ettei mikään tuntunut oudolta vaan täysin luonnolliselta ja täsmälleen oikealta.
Ette nähtävästi hukanneet aikaa viikonloppurupeamissanne, sillä An Undying Love for a Burning World on yli tunnin mittainen albumi.
– Käytimme kappaleiden kirjoittamiseen ja viimeistelemiseen kolme viikonloppua, ja saman vei studiotyöskentely. Sitten materiaali miksattiin, mihin hupeni vielä yksi viikonloppu. Levy oli täysin valmis tammi-helmikuun vaihteessa.
Kun albumi lähtee liikkeelle, sen ensimmäinen minuutti on suoraa huutoa: ”We are torn wide open… / We’ve forgotten how to live, so we suffer…. / The dissonance is deafening” ja niin edelleen. Vahva aloitus.
– Luettelen siinä juttuja, joita ajattelen joka päivä, Von Till toteaa.
– Olen kauhuissani ihmiskunnan epätasapainosta. Olemme irtautuneet ja ajautuneet aivan liian kauaksi juuristamme. Meidän pitäisi elää tasapainossa ja vastavuoroisuudessa maan, ilman, veden, vuorten ja metsien kanssa, mutta mitä vielä: moderni länsimainen ihminen kulkee yhä surullisemmilla poluilla.
Nykymaailmanmeno nostattaa toistuvasti mieleen yhden ja saman ajatuksen: onko tämä todellakin parasta, mihin me kykenemme.
– Joskus mietin, onko tämä kamaluus osa jotakin katalaa suunnitelmaa. Onko kaiken tarkoituksena puristaa ihmisistä viimeisetkin positiivisen voiman rippeet ja saada heidät tuntemaan täydellistä toivottomuutta? Minulla on vain yksi toive: yrittäkää olla luopumatta optimismista, vaikka se onkin vaikeaa!
– Arvaapa, mikä lohduttaa itseäni? Ajatus siitä, että maapallo löytää aina tasapainon ja parantaa itsensä, vaikka me ihmiset tuhoaisimme lähes kaiken, siinä sivussa itsemme.
Vielä pari kysymystä. Fire in the Mountains on ainoa julkistettu esiintymisenne. Onko luvassa muitakin keikkoja?
– Tällä hetkellä keskitymme tiukasti tuohon konserttiin, mutta pitäisin erikoisena, ellemme soittaisi myöhemmin muuallakin.
Entä saako An Undying Love for a Burning World jonakin päivänä seuraajan?
– Kukapa tietää. Toivottavasti!