Tottenhamissa syntynyt ja Lontoon sekä Brightonin alueilla nuoruutensa viettänyt Adele Laurie Blue Adkins on tällä hetkellä planeettamme halutuin artisti. Viitattakoon tällä sekä naisen kysyttyyteen esiintyjänä että myytyjen levyjen määrään, joka 25-kolmoslätyn kohdalla oli miljoonaluokkaa jo avausviikolla.
Adelen yhdessä tuottaja Greg Kurstinin (muun muassa Sia) kanssa kirjoittama Hello-single käynnistää homman perin maxmartinmaisella poikabändityylillä. Valittu kulma yllättää, kun vertailukohtana näyttäytyy artistin edellisen 21-pitkäsoiton (2011) piikkipaikalla palkeita revitellyt Rolling In The Deep. Vaikka tokihan nytkin ”päästellään”, sitten lopulta. Send My Love (To Your New Lover) ottaa hatkat alkusuvanteesta ja iskee silmään vielä yllättävämmän Viidakkokirja-vaihteen. Kytkin nousee jälleen sinkkupotentiaalia tursuavan I Miss You -hiturin kynnyksellä. Kappale imee sisäänsä kertalaakista sekä vangitsevalla rytmiikallaan että ihanteellisesti annostelluilla kaiutuksilla.
Sitten When We Were Young – klassisen tunnustuksellinen megaballadi risteilyaluksen kannella huudettavaksi. Piano liukuu muikeasti ja yksi ihmiselämä vilahtaa punehtuneiden silmäluomien editse nopeammin kuin ehtii sanoa ”ähky”. Ja sehän tulee. Viimeistään kahdeksantena vuorossa olevaan Love In The Darkiin päästäessä. Näin suuri kun tuppaa olemaan kaunista vain joko yksittäisannoksina tai joukon osana kylliksi pienimuotoisempaa seuraa saadessaan.
Mahtavan mamailevaksi paisuteltua sinisilmä-soulia odottaneet saavat taatusti mitä kaipailivatkin.
Kymmeniä miljoonia albumeita vuonna 2006 käynnistyneellä urallaan kaupanneella, yksityiselämänsä portteja visusti vartioivalla Adkinsilla on kaksijakoinen brändi. Sinne tänne tipotelluilla radio- ja tv-esiintymisillä harkitusti hilloa hamstraava taustahenkilöstö ei varmasti jätä timanttinsa pr-strategian kohdalla mitään sattuman varaan. Toisaalta uransa äärimmäistä h-hetkeä seuranneet vuodet täysin pojalleen omistanut Adele itse tuntuu edelleen seisovan jalat yhtä tukevasti maassa kuin kuka tahansa. Rahaa ja mainetta sataa, mutta laulajattaresta saa kuvan, että sopisi hyvin olla satamattakin. Diiva tulee Adelen kohdalla esiin oikeastaan vain juuri siellä, minne se sopii: keikkalavalla. Lava on paikka, jossa pop-kuningattaremme tihkuu ohi kurvaavalle fast forward -vuosisadalle harvinaista menneen maailman glamouria.
Onko 25 sitten hyvä teos? Kyllä ja ei. Mahtavan mamailevaksi paisuteltua sinisilmä-soulia odottaneet saavat taatusti mitä kaipailivatkin. Pinnan alle porautumista polvillaan pyytäneet taas joutuvat tyytymään Hellon ensimmäisen säkeistön hienovaraisiin haavoittuvaisuuden pulpahduksiin. Adelen jo tiedetysti voimallinen laulutaito tyydyttänee osaltaan kaikkia. Vaikka putipuhtaaksi uskotellun pohjaveden matalahiilihappoon lisäkuplia janoaisikin, olisi 25:n väljähtyneeksi kuvaileminen liioiteltua.
Ovatko Adelen stratosfääriluokkaan kohonneen tähteyden takana niin sanotut oikeat syyt? Ehkä. Tyttö Tottenhamista ei vain ole vielä valmis päästämään meitä herhiläisiä liian liki.
