Oivallukseni Hernelehdon äärellä on, että Ismo Puhakan luotsaaman Muuan Miehen uraan tiivistyy olennaisin Helmi Levyistä, yhdestä 2000-luvun merkittävimmistä Suomi-indielevymerkeistä.
Tyhjyydestä tullaan -debyytin (2009) nuorehkon miehen outsider-renttufolkista on edetty keski-ikäiseen äijähippeilyyn, jossa luonnonläheinen mökkihengailu kohtaa rempseän sisäpiirihuumorin ajoittain kovin ärsyttävästi. Kokonaisuus on kuitenkin nieltävä nahkoineen karvoineen, ja siihen kuuluu myös vahvuuksia, joita monella musiikintekijällä ei ole.
Hernelehto on ”tietysti” äänitetty samannimisessä landepaikassa. Se sisältää lähes aggressiivisen saunomisbiisin (Poika palaa lauteille) ja useita kappaleita ei-päihdyttävistä nautintoaineista baklavasta Megaforce-energiajuomaan. Meininki on rento mutta henkisesti ajoittain raskas. Suomalaista melankoliaa vältellään lähes kategorisesti.
Mutta jumalauta, miten tiukka bändi nykymuotoinen Muuan Mies on. Arwi Lindin dub/reggae-mieliteot ja Risto Ylihärsilän avaruussyntikat sulautuvat muiden folkista räppiin ulottuvien ainesten kanssa yleisgrooveksi, joka kestää mainiosti jopa Graalin malja -biisin epäilyttävän suomidiskon. Kaikesta huolimatta lopputulos lienee eniten Puhakan kuuloinen.
