Miten metallijätti pärjää ilman perustajaansa – näytebiisi kuultavissa!

2.8.2014 11:02

Slipknot julkaisee uuden studioalbuminsa tänä syksynä. Kyseessä on yhtyeen ensimmäisen studiolevytys ilman perustajajäsen basisti Paul Grayta, joka menehtyi keväällä 2010. Riveistä on poistunut, tai siis poistettu, myös toinen kantava voima eli rumpali Joey Jordison. Epävirallisten tietojen mukaan tämän uuden kappaleen sekä tulevan pitkäsoiton rumpuosuuksista vastaa Jay Weinberg, joka on muun muassa Bruce Springsteenin yhtyeessä soittavan Max Weinbergin poika.
 
Slipknotin kotisivulla on nyt kuultavissa tuore kappale The Negative One – ensimmäinen lohkaisu tulevalta levyltä siis.

Tämähän kuulostaa ihan Slipknotilta, mutta bändi tuntuu olevan kieltämättä pirteämmässä iskussa kuin esimerkiksi vuoden 2008 All Hope Is Gone -kiekolla. Niin ja yhtyehän kurkottaa selkeästi kohti alkuaikojaan…

Kappale löytyy tästä altakin:

YouTube video