Etsi
"Minun tähteni" -sarjassa soundilaiset kirjoittavat lempiartisteistaan. Päätoimittaja Matti Riekki vuodatti rakkauttaan Pixiesiä kohtaan numerossa 11/24.
Kolmekymmentä vuotta sitten ilmestynyt Neulainen Jerkunen oli Absoluuttisen Nollapisteen pitkän ja kunnianarvoisan uran alkusoitto. Ensialbumi oli kolmen vuoden kehityksen tulos, joka avasi omaperäisen progebändin eteen uusia maailmoja. Ari Väntäsen juttu julkaistiin Soundissa 11/24.
Jerry Cantrell elää 58-vuotiaana vahvaa luovaa kautta. Alice in Chains -johtajan tuore sooloalbumi I Want Blood on jälleen häkellyttävän laadukasta jälkeä. Vilho Rajalan juttu on julkaistu Soundissa 11/24.
Kalle Ahola & Puut -yhtyeen debyyttilevy on kunnianosoitus Aholan edesmenneelle puolisolle. Yhtyeen avoin ilmapiiri on luonut ketjureaktioita, joita on pitänyt välillä myös hillitä. Jukka Kittilän juttu on julkaistu Soundissa 11/24.
Artikkeli on julkaistu Soundissa 11/24. Elämäni soundit -palstan toimittaa Elli Muurikainen.
Bad Saunan kolmas levy julkaistiin marraskuun puolivälissä. Yhtye on tietoisesti pyrkinyt parantamaan kommunikaatiota niin bändin sisällä kuin jäsenten yksityiselämässä, mikä kuuluu myös sen musiikissa. Artturi Siromaan juttu julkaistiin Soundissa 11/24.
Neljän sooloalbumin jälkeen oli muutoksen aika. Sanni pakkasi laukkunsa, matkusti Berliiniin, teki uuden albuminsa alusta loppuun itse ja oppi kokemuksen aikana paljon, myös itsestään. Aki Nuopponen haastatteli Soundiin 11/24.
”Suuri haave on, että se, mitä itse luo, voisi olla vaikuttavaa ja tärkeää jonkun toisen elämässä”, unelmoi poprock-bändi Nupu. Emilia Aho haastatteli Soundin 11/24 Tarkkailuluokka-palstalle.
Soundin Aki Nuopponen matkasi Islantiin kertaamaan Sigur Rósin 30-vuotisen tarinan perustajajäsen Georg ”Goggi” Hólmin kanssa. Tässä jälkimmäinen osio Soundissa 10/2024 julkaistusta pidemmästä haastattelusta.
Seesteistä ja jylhää, mystistä ja maanläheistä, avaraa ja dramaattista. Islannin ainutlaatuisia maisemia kuvaavat samat adjektiivit kuin maan epätodennäköisintä menestystarinaa Sigur Rósia. Soundin Aki Nuopponen matkasi Islantiin kertaamaan yhtyeen 30-vuotisen tarinan perustajajäsen Georg ”Goggi” Hólmin kanssa. Tässä osio Soundissa 10/2024 julkaistusta pidemmästä haastattelusta.
Jo kuopatuista Sentenced- ja KYPCK-yhtyeistä tunnettu muusikko ja kirjailija Sami Lopakka täyttää tänään (17.1.) 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme alun perin Soundissa 5/2020 ilmestyneen pitkän Soundi-haastattelun, josta on aiemmin laitettu verkkoon vain osa, nyt kokonaisuudessaan netissä. Haastattelun toimitti Timo Isoaho.