Sigur Rós saavutti megaluokan mittasuhteet niin varhain, että jo kolmas albumi ( ) (2002) sai yhtyeen natisemaan liitoksistaan, vaikka läpimurrosta oli aikaa vasta ihan muutama vuosi.
– Teimme kiertueita, kiertueita ja kiertueita kolmen vuoden ajan, ja koko ( )-albumi kirjoitettiin tien päällä. Sen takia soitimme niitä kappaleita ikuisuuden ennen kuin edes äänitimme ne, mikä tietysti kuului levyllä, Hólm sanoo.
– Studiossa olimme jo lähes kyllästyneitä noihin kappaleisiin. Meiltä odotettiin suurin piirtein universumin mullistavaa levyä, mutta me kaikki kärsimme vain koti-ikävästä. Yritimme silti kovasti keskittyä uuteen musiikkiin, vaikka tiesimme, että se tulisi todennäköisesti johtamaan taas siihen, että olisimme pian pari kolme vuotta tien päällä.
– Olimme tavallaan loppuun ajettuja jo ennen kuin olimme oikeastaan edes aloittaneet. Äänitimme ( )-albumin varmaan kolme kertaa ennen kuin kelpuutimme lopputuleman. Jätimme jopa kappaleet nimeämättä ja eihän levyllä ole oikeastaan varsinaista nimeäkään. Se oli aika selvä vastareaktio kaikelle tapahtuneelle ja kokemallemme.
Tästä eteenpäin islantilaisia vasta vietiinkiin. Joka paikkaan ja koko ajan. Seuraavat 10 vuotta pitivät mainitun kolmannen albumin ohella neljä muutakin levytystä ja lukemattomia kiertueita, jotka ylsivät maailman kaikille laidoille.
– Vauhti oli niin kovaa, että totta puhuakseni en edes muista noista vuosista ihan liikaa. Kaikki tuntuu yhdeltä ja samalta, todella suurelta massalta, jossa saimme luoda ja kiertää kokonaisen ihmiselämän edestä, Hólm hymähtää.
– Hankalinta on ollut perin inhimillinen asia eli se, ettemme aina kyenneet nauttimaan asioista silloin, kun ne tapahtuivat. Elämässäni on tapahtunut monia asioita, joita olen fiilistellyt vasta jälkikäteen, että voi hemmetti, minä olen ollut tuollakin ja tehnyt tämänkin. Sigur Rós oli pitkään eräänlainen pikaparatiisi, jossa kiirehdimme unelmiemme läpi.
Pysähtymisen aika
Sigur Rósista ei voi keskustella yhtyeen jäsenen kanssa ihmettelemättä ääneen, mitä oikein tapahtui vuosien 2013–2023 välillä. Islantilaisten levytystauko venyi peräti kymmeneen vuoteen juuri kun yhtye oli suositumpi kuin ikinä.
– Se on hauska juttu… kun saimme Átta-albumin (2023) valmiiksi, joku tuli sanomaan minulle, että tämä on muuten ensimmäinen levynne kymmeneen vuoteen ja usko tai älä, en meinannut millään uskoa sitä todeksi, Hólm nauraa.
– Oikeastaan olimme tehneet albumin jo tuota ennen. Se vain katosi maailmasta. Se ei tuntunut oikealta. Osa siitä musiikista oli oikein hyvää, osa ei niinkään. En tiedä, näkeekö se albumi ikinä päivänvaloa. Todennäköisesti ei.
Ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana Hólmin ilme muuttuu lempeän hymyilevästä ärsyyntyneeksi, ennen kuin hän päätään pudistellen hymyilee taas ja kertoo, että pitkälle tauolle oli muitakin, rasittavia ulkomusiikillisia syitä.
– Kävimme aika pitkän oikeustaistelun, koska muutaman vuoden ajan meitä syytettiin erittäin raskaista veropetoksista täällä Islannissa. Vaikka tiesimme olevamme syyttömiä niihin asioihin, prosessi tappoi luovuutemme pitkäksi aikaa.
– Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, seuraavaksi syytettynä oli ahdistelutapauksiin liittyen Orri (Páll Dýrason, rummut 1999–2018). Aika nopeasti kävi selväksi, että Sigur Rós on yhtä kuin minä ja Jónsi. Olimme pitkään olleet dynaaminen trio, olimme selvinneet monista asioista yhdessä ja kesti kauan keksiä Sigur Rós uudelleen.
Kaiken päälle Jónsi Birgisson asuu tätä nykyä Los Angelesissa, ja kuten kaikki tietävät, vuosikymmenen taitetta varjosti vielä poikkeusaika, mikä ei varsinaisesti helpottanut luovuutta ja yhteydenpitoa kahden vanhan bänditoverin välillä.
– Olen miettinyt mennyttä kymmentä vuotta aika paljon ihan viime aikoina ja tullut siihen tulokseen, että me taisimme elää 2000-luvulla kymmenessä vuodessa niin paljon asioita, että se vastaisi normaalin ihmisen elämässä 20 tai 30 vuotta.
– Ehkä asioiden pitikin mennä näin. Meiltä saattoi jäädä albumi, ehkä jopa kaksi julkaisematta kaikkien noiden vuosien aikana, mutta heti kun Kjartan liittyi takaisin, kaikki alkoi hahmottua kenties kirkkaammin kuin koskaan.
Nautintoa hetkessä
2023 ilmestynyt Átta on erilainen Sigur Rós -albumi. Sillä ei kuulla nimeksikään rumpuja tai perkussioita. Teos on kansiaan myöten kirkas, toiveikas ja euforisia tunnelmia nostatteleva kokonaisuus, joka tuntuu olevan silkkaa kliimaksia.
– Aloimme kirjoittaa musiikkia ilman rumpalia ja huomasimme, että kun teimme näitä virtaavia kappaleita parin, kolmen vuoden aikana, aloimme reagoida meille tyypillisellä tavalla maailman tapahtumiin, Hólm kuvailee.
– Me emme halunneet kirjoittaa synkkää musiikkia synkkään maailmaan tai mustiin mielentiloihin. Halusimme kirjoittaa musiikkia, jolla ei tarvitse edes olla suoranaista muotoa tai perinteistä rakennetta, kunhan se ilmentää mielummin kaikkea hyvää ja rakastettavaa mitä meissä ihmisissä on, eikä kaikkia synkimpiä puoliamme.
Tämä ilmaisu vaati Sigur Rósin suurimman tuotannon. Hólmin kasvoille leviää jälleen valtava hymy, kun hän kertoo siitä, miten yhtye sai äänittää levylle kokonaisia orkestereita legendaarisella Abbey Road -studiolla Englannissa.
– Teimme kappaleisiin kerroksia toisensa perään saavuttaaksemme sen voimaannuttavimman mahdollisen tunnelman, johon kaikilla näillä hartailla melodioilla pyrimme. Emme edes miettineet, voiko kaikkea sitä oikeasti sovittaa yhteen.
– Abbey Roadilla kappaleet elivät yhä. Oli hetkiä, kun halusimme jättää lopullisista versioista pois bändisoittimet kokonaan ja antaa orkesterille täyden tilan. Löysimme jälleen sen kokeilemisen riemun, johon tämä bändi alun alkujaan perustuikin. Tästä levystä olisi voitu tehdä monia erilaisia, todella erikuuloisia versioita.
Harvinaisen viipyilevä tunnelma on jotain sellaista, mikä ei Hólmin mukaan ollut helppoa sävellettävää. Jo Áttan alussa kuullaan yli 7-minuuttinen Blóðberg, joka antaa koko kestonsa ajan ymmärtää, että pian tapahtuu jotain vielä isompaa, ja sitä ei tapahdukaan.
Hólm sanoo, että juuri tällaisissa hetkissä piilee osa albumin taianomaisuutta.
– Mekin olemme kirjoittaneet paljon sellaista musiikkia, joka on kiinni perinteisissä draaman kaarissa ja perin inhimillisessä ajatuksessa, että elämässäkin on jatkuvasti pyrittävä jonkinlaiseen päämäärään tai päätepisteeseen.
– Áttalla on monta kappaletta, jotka unohtavat tuon ajatuksen. Ne keskittyvät aidosti hetkeen. Kutsuimme levyä leikkisästi carpe diem -albumiksi. Se, jos mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Keskittyä hetkeen. Vaikkapa syvään onnentunteeseen tai mielihyvään miettimättä, mitä tapahtuu seuraavaksi tai miten voisi tuntea vielä enemmän.
Elämän myönteisimmistä tunteista kirjoittaminen ei ole ihan niin yleistä musiikissa kuin voisi kuvitella. Miettikääpä, miten paljon enemmän on kirjoitettu erokappaleita rakkauslauluihin verrattuna. Tai miten usein musiikki keskittyy genrestä riippumatta melankoliaan tai vaikka aggressioon ja käsittelee ihmisen pimeimpiä syövereitä.
Sigur Rósin tapauksessa elämänmyönteisyys ei tarkoita sitä, että se sulkisi pois tunnekirjon kääntöpuolia. Átta jättää päällimmäiseksi tunnetilaksi täyttymyksen mutta muistuttaa myös asioista, joista ihminen on etääntynyt.
– Minusta ihminen on ajautunut tilaan, jossa yliajattelu, kateus ja elämän muiden elämiin vertailu on aiheuttanut sen, ettemme oikein osaa olla onnellisia siitä, mitä elämässämme jo on, koska haluamme vain lisää ja lisää ja lisää.
– Átta on islantilaisimman kuuloinen albumi, jonka olemme ikinä säveltäneet. Ymmärsin tämän itsekin, kun kuuntelin albumin ollessani koirieni kanssa keskellä luontoa. Islantilaisuutta kuvaillaan usein aika karujen muoto kielien kautta, vaikka syvällä sisimmässämme olemme pienistäkin asioista todella suuria onnentunteita nauttiva kansa.
– Sitten sisäistin jotain vielä tärkeämpää: Saavutimme Sigur Rósin kanssa todella paljon todella nuorina, mutta vasta nyt olen saavuttanut rauhan itseni ja musiikkimme kanssa. Ihan kuin se olisi ollut koko matkani tarkoitus.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue haastattelun edellinen osa täältä.