Artisti: Dream Theater

Dream Theater -kitaristi näkisi mielellään yhtyeen progeoopperan musikaalina – ”Sopisi Broadwaylle kuin nakutettu”

Dream Theaterin yli kaksituntinen progemetalliooppera The Astonishing on muodostumassa formaatteja ja rajoja rikkovaksi kokonaisvaltaiseksi spektaakkeliksi. Yli kaksituntinen konseptialbumi on levymuotonsa lisäksi esitetty yhtyeen keikoilla kokonaisuudessaan ja sen tarina on siirtymässä myös kirjaksi ja videopeliksi.

Dream Theater lähtee alkuvuodesta klassikkolevynsä juhlakiertueelle – Listalla komeilee myös Helsinki

Amerikkalainen progemetalsuuruus Dream Theater julkaisi Images And Words -klassikkoalbuminsa vuonna 1992. Ensi vuonna 25 vuotta täyttävää albumia juhlistetaan kiertueella, jolla yhtye tulee soittamaan kyseisen levyn kokonaisuudessaan.

Mike Portnoy esittää 50-vuotispäivillään Dream Theaterin viisiosaisen kappalesarjan ensimmäistä kertaa – Muu bändi kutsuttu mukaan

Vuonna 2010 Dream Theaterista lähtenyt Mike Portnoy suunnittelee juhlistavansa viisikymppisiään helmikuussa 2017 Cruise to the Edge -risteilyllä. Miekkosen suunnitelmana on juhlan kunniaksi esittää aikanaan Dream Theaterille säveltämänsä viisiosaisen kappalesarjan The 12-Step Suite ensi kertaa kokonaisuudessaan.

Dream Theater esittää Pink Floyd -klassikon – ja esittää muuten todella komeasti

Classic Rockin kameraryhmä tallensi viime viikolla Oslossa John Petruccin, James LaBrien ja Jordan Rudessin kolmisin esittämän Wish You Were Here -tulkinnan, ja tämä on kyllä tarkastamisen arvoinen tapaus. Dream Theater on kunnostautunut covereiden esittämisessä aiemminkin – ei unohdeta mainiota Stargazer-levytystä tai Master of Puppets -keikkoja – ja kolmeen pekkaan akustisen kitaran ja sähköpianon voimin soitettu Floyd-laina toimii sekin erittäin särmästi. Katso alta.