Foo Fighters vei voiton kotiin kaikissa kolmessa kategoriassa, joissa yhtye oli ehdolla viime sunnuntaina järjestetyssä Grammy-palkintogaalassa. Foo Fighters vei kotiin vuoden parhaan rockesityksen (Making A Fire), parhaan rock-kappaleen (Waiting On A War) sekä rockalbumin (Medicine At Midnight) Grammyt.
Yhtyeen oli alkujaan tarkoitus myös esiintyä gaalassa, mutta bändi on perunut kaikki esiintymisensä rumpali Taylor Hawkinsin äkillisen menehtymisen johdosta. Foo Fightersin esiintymisen sijaan gaalassa esitettiin erityinen Hawkinsille tehty muistovideo tavanomaisen in memoriam -segmentin lisäksi.
Hawkinsia muisti myös Billie Eilish, joka oli pukeutunut edesmenneen rumpalin kuvalla varustettuun paitaan esittäessään Happier Than Ever -kappalettaan.
Jon Batiste nappasi kaikkiaan viisi Grammy-palkintoa (muun muassa vuoden albumi ja paras musiikkivideo). Parhaana äänitteenä sekä kappaleena palkittiin Silk Sonicin Leave The Door Open. Parhaana pop-albumina palkittiin Olivia Rodrigon Sour ja Rodrigo vei kotiinsa myös vuoden tulokkaan pystin. Parhaasta metalliesityksestä palkittiin Dream Theater ja parhaana vaihtoehtomusiikkialbumina St. Vincentin Daddy’s Home. Katso koko lista voittajista täältä.