Miltä tuntuu nähdä entinen bändisi keikalla ensimmäistä kertaa, kun erosta on jo 11 vuotta? Dream Theaterin ex-rumpali Mike Portnoy kertoo

Portnoyn mukaan se ei ollutkaan niin kiusallista ja outoa kuin pelkäsi.
4.5.2022 13:22

Progemetallisuuruus Dream Theaterin perustajajäseniin kuulunut ex-rumpali Mike Portnoy kävi maaliskuussa katsomassa entistä yhtyettään, kun bändi konsertoi New Yorkissa. Kyse oli sikälikin harvinaislaatuisesta tapauksesta, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun Portnoy vieraili entisen bändinsä keikalla sen jälkeen kun rumpali lähti omille teilleen – ja tämä tapahtui kuitenkin syksyllä 2010 eli jo yli 11 vuotta sitten.

Tuoreessa Trunk Nationin haastattelussa 25 vuotta Dream Theaterissa soittanut Portnoy kertoo, millaista oli nähdä vanha bändi lavalla ilman häntä kaikkien näiden vuosien jälkeen ja varsinkin miltä tuntui katsoa ja kuunnella nykyisen rumpalin Mike Manginin soittavan Portnoyn tekemiä kappaleita.

”Olin monesti nähnyt unia, joissa menen bändin keikalle ja se on todella kiusallinen hetki. Joten hermoilin asiaa pitkään ja pohdin, miten kummalliselta se mahtaa tuntua. Olisiko se epämukavaa? Lopulta pääsin asian kanssa sinuiksi, menin keikalle ja se olikin todella hieno kokemys; se ei ollut yhtään niin kiusallista kuin olin odottanut tai pelännyt”, Portnoy sanoo.

”Minä olen aina ollut sellainen soittaja, joka menee fiiliksen mukaan. En ole koskaan soittanut orjallisesti omia juttujanikaan samalla tavalla joka keikalla, siinä missä Mike (Mangini) on selvästi opiskellut jokaisen iskun ja kaikki menee aina sovitusti. Tarkkuus on heidän juttunsa. Mutta hän oli aivan loistava. Hän on uskomaton rumpali, siitä ei ole kahta kysymystäkään ja hän soittaa osuuteni uskomattoman uskollisesti”, Portnoy toteaa puolestaan seuraajastaan.

”Minun käy vähän häntä sääliksi ja vitsailimmekin asiasta: hän saa lokaa niskaansa, jos ei soita asioita kuten minä ja toisaalta myös silloin kun soittaa. Hän sanoi sen turhauttavan joskus ja ymmärrän häntä täysin. Se on todella kummallinen paikka. Minä koin samaa kun soitin Avenged Sevenfoldissa ja Twisted Sisterissä, joissa otin edesmenneiden rumpalien paikan ja yritin opetella heidän juttunsa parhaani mukaan. Tuollaisissa tuurauspesteissä sitä yrittää kunnioittaa alkuperäistä rumpalia, se on hyvin tärkeää.”

Dream Theaterin keikan jälkeen Portnoy myös tapasi laulaja James LaBrien ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Portnoy erosi bändistä. Kaksikon välit olivat vuosien saatossa viilenneet, mutta tuona päivänä he sopivat erimielisyytensä ja tekivät sovinnon.

”Menin hänen pukuhuoneeseen ja meni kirjaimellisesti 10 sekuntia, kun kaikki draama ja hevonpaska, mitä välillemme oli kasaantunut, suli pois välittömästi”, Portnoy kertoo.

”Et voi soittaa jossain ryhmässä noin pitkään ilman, että siitä muodostuu elinikäinen perhe. Tapasin John Petruccin (kitaristi) ja John Myungin (basisti) kun olimme teinejä; opiskelimme yhdessä, perheemme ovat kasvaneet yhdessä, vaimomme ovat soittaneet yhdessä ja minun ja Petruccin tyttäret asuvat yhdessä. Olemme oikeasti perhe. Olin sitten bändissä tai en, sellaista ystävyyttä, historiaa ja kokemuksia ei voi viedä pois.”

Lisää luettavaa