KUUKAUDEN DEMO: KOSTEUSPROSENTTI
http://www.myspace.com/kosteusprosentti
Tamperelainen Kosteusprosentti tavoittelee musiikissaan saatekirjeen mukaan Kauko Röyhkän hullua neroutta ja Hassisen Koneen meneviä melodioita. Uskottava se on. Lopputulos kuulostaa hämmästyttävän paljon siltä, tosin yhtälöön täytyy lisätä vielä hyppysellinen Kolmannen Naisen maanläheistä boogieta. Rytmisektion soitossa on koneen tarkkuutta ja kurinalaisuutta, ja kitarat soivat bluesia kuin Narttu konsanaan. Tuoreus nuorten herrojen rockiin tulee käänteisloogisesti retro-rokkaavista soundeista ja energisestä yhtyesoitosta. Tyyli ei ole kaukana esimerkiksi Kotoisat Sävyt- ja Ruotomieli-yhtyeiden uusvanhasta suomi-rockista, jossa vannotaan hyvän svengin, yhteiskuntakritiikin ja boheemien elämäntapojen nimeen.
Kappaleiden sanoituksissa on useita hienoja kielikuvia, eikä korvanpunoitus -efektiä synny missään vaiheessa. Ei vaikka laulettaisiin panemisesta, kuten Kaksoistunti-EP:n aloittavassa Koen Sinut -kappaleessa tehdään. Äänitteen helmi on kuitenkin Oravanpyörä, jossa QOTSA-tyylinen junttaus yhdistyy 1980-luvun Röyhkä-soundiin. Keinuva ja poukkoileva Divari on puolestaan osoitus yhtyeen sovitus- ja soittotaidoista ja sisältää kiekon komeimman tekstin.
Meininki on koko ajan katossa, ja laulussa ja soitossa on voimaa, mutta Tero Huttusen taitava vokalisointi voisi olla vielä aavistuksen hullumpaa. Kokonaisuuteen kaipaisi myös hieman lisää herkkyyttä ja pidättelyä, jolloin lyriikat ja laulu pääsisivät paremmin esille. Paljaus vaatii rohkeutta, mutta todennäköisesti se avaa uusia ovia ja herättää kiinnostusta. Jos yhtye onnistuu tekemään jatkossakin yhtä tasokasta, hieman parempaakin materiaalia, on levytyssopimuksen saaminen yhtyeelle vain ajan kysymys.
Kosteusprosentin kitaristi Tuomas Kiiski kertoi yhtyeensä vaiheista Demoefektille.
Olette kaikki nykyisin tamperelaisia, mutta alunperin kotoisin eri
puolilta Suomea. Mistä päin olette tulleet ja mikä sai yhtyeen jäsenet muuttamaan
Tampereelle?
– Olemme kotoisin Varpaisjärveltä, Jämsästä, Porista ja Kuopiosta. Kaikki pääsivät tuurilla samaan aikaan, samaan kouluun, samalle linjalle opiskelemaan. Kaikki olivat innoissaan uusista bändikuvioista Tampereella ja heti suunniteltiinkin jo Kingston Wall -coverbändiä.
Miten yhtyeen nykyinen tyyli on syntynyt?
– Tyylimme on syntynyt treenikämpällä kovan tappelun tuloksena, ja siinä on aika paljon vanhaa ja ripaus uutta. Se on yhdistelmä bändin jäsenten erilaisista musiikkimauista. Huomioon on myöskin otettu se, että biisit toimivat ja niitä on kiva soittaa livenä. Oravanpyörä määritteli aika pitkälle sen suunnan, mitä pidettiin oman tyylin edustajana. Demovaiheessa oli pyrkimys vieläpä laulaa
Röyhkämaisesti, mutta lopulta laulu muuttui bändin iän myötä asenteellisemmaksi, kun ensimmäisiä demobiisejä alettiin soitella koko porukalla.
Mainitsette saatekirjeessä, että perustitte bändin, koska olitte kyllästyneitä suomalaisen rockin tarjontaan. Löytyykö kentältä nykyisin yhtään hengenheimolaisia?
– Ristolla on juttuja, jotka hymyilyttää. Myös Alangon veljesten bändit sekä YUP liippaavat
paikoin läheltä. Suomenkielinen rokki ei ole nykyään hirveästi muodissa, kun HIMit ja Rasmukset löivät maailmalla läpi. Pienempiä sielunveljiä löytyy kyllä monestakin pizzerian nurkasta soittamasta, mutta Suomesta puuttuu tällä hetkellä uudet isot, mutta samalla mielenkiintoiset suomenkielellä laulavat rock-bändit!
Musiikkinne sointi on orgaaninen, paikoin jopa retro. Suostuisitteko
käyttämään levyllänne syntetisaattoreita, jos tuottaja sitä ehdottaisi?
– Itseasiassa rumpalimme suunnitteli juuri aloittavansa rakentamaan analogisyntetisaattoria! Mutta tuottaja ei tule ehdottamaan syntikoiden käyttöä, siitä voitte olla varma!
Biisit pyritään pitämään sen verran ilmavina ja simppeleinä, että ne voidaan toteuttaa livenä hyvin pitkälti samoin kuin levylläkin. Seuraavalla EP:llä on tulossa vieläkin orgaanisempaa kamaa, koska rummutkin on äänitetty käytännössä kahdella mikrofonilla.
Panostatte selkeästi sanoituksiin. Ketkä tekstittäjät innoittavat lyriikoita?
– Lyriikoita ovat tehneet useat henkilöt ja vaikutteita on otettu sieltä täältä. Itseasiassa bändin lyriikoita on tehnyt myös bändin ystäväpiiriin kuuluvia henkilöitä, joille kuuluu iso kiitos. Mutta tunnetuista henkilöistä vaikutteita ovat antaneet varmaan ainakin Kayko Röyhkä ja Tommi Liimatta.
Kaksoistunti-EP:n avaava Koen Sinut- kappale kertoo seksin harrastamisesta, vai
kuinka? Voitko hieman valottaa tarinaa biisin taustalla?
– Höpö höpö, se kertoo kahvin juonnista! Biisin sanat olivat basistimme tapa kertoa olevansa kofeiiniaddikti. Olisi leuhkaa laulaa panoreissuistaan, eikös? Kahvista laulaminen on paljon coolimpaa, senhän tiesi Bob Dylan jo vuonna ’76!
MUUT KATSASTETUT
L.R.PHOENIX & MR.MO’HELL
Etelä-Englannissa syntyneessä L.R. Phoenixissa on edelllisen demokimaran voittaneelle Marty The Random Guylle varteenotettava haastaja. Artistin tyylin voi paikantaa varsin yksiselitteisesti sähköiseksi delta-bluesiksi. L.R.Phoenix ei päivitä tai luo fuusioita, mutta artistin välitön viehätys perustuu yksinkertaisesti pirun väkevään tulkintaan ja tarkasti sisäistettyihin nyansseihin. Miehen tummassa laulussa on paikoin hulvattomia show-maneereita, mutta tulkinta pysyy loppuun asti hallinnassa ja uskottavana. Kitaransoitto on sävykästä ja sointi on murea kuin maissilastu. Mo’Hell alias Mika Vauhkonen kannuttaa sopivan vähäeleisesti mutta pontevasti, eikä leirinuotion tuli sammu sekunniksikaan. On tyylin-, mutta myös ajanmukaista, että bassoa ei kokoonpanosta löydy. Tuotanto on kuitenkin kaikin puolin todella onnistunutta. Erilaisilla mikityksillä, kaiutuksilla ja tuplauksilla on onnistuttu luomaan riittävästi tunnelman vaihteluita kappaleiden välille. Kerrassaan hienoa musiikkia!
DESPAIR ACADEMY
www.myspace.com/despairacademy
Despair Academyn solistilla Markus Perttulalla on kertakaikkisen hieno lauluääni. Sillä pärjäisi varmasti Idols-kilpailussa. Laulaja lienee myös itse tietoinen tästä, eikä falsettiansa siksi säästele. Perttulan johtama Despair Academy yhdistää musiikissaan kevyemmän laidan grungen ja brittipopin piirteitä. Tyyli kuulostaa luontevalta, ja toteutus on teknisesti täysin valmis. Melodisesti vahvaa, hienoa yhtyettä vaivaa kuitenkin särmättömyys. Useissa tilanteissa laulu varastaa koko shown, ja hetken ajan luulee kuuntelevansa Hevi-Arin tai Rasmuksen uusinta. Jos väriä ja kontrasteja saadaan lisää ja yhtye löytää todella oman nichensä, voi Despair Academy olla hetken päästä kannattava suomalainen vientituote.
DIAN
Oululaisen Madetojan musiikkilukion kasvattina rohkenen veikata, että ainakin osa Dianin jäsenistä on lusinut samaisessa opinahjossa. Dian palauttaa mieleeni tutun itseriittoisen ylpeyden tunnelman, joka musikanttien opinahjoissa usein vallitsee. Akateemisesti ja taitavasti soittavan yhtyeen musiikki assosioituu itselläni Faith No Moren ja Spin Doctorsin (kuka vielä muistaa?) välimaastoon. Tahtilaji -kikkailua, slap-bassottelua, pitkiä kitarasooloja sekä makeilevaa laulutulkintaa. Dianin pelastus on se, että yhtyeellä on kiitettävästi sovituksellista näkemystä ja sävellystaitoa. The Cure on lajissaan todella onnistunut ja tarttuva kappale. Kappaleen lopun bongorummuttelu on sovitusideana hieno. Tyylissään Dian on täysin levytyskelpoista musiikkia, onko markkinoita?
RUOTO
Toisinaan tuottamisesta on artisteille suunnatonta apua. Ruodon laulut huutavat, tai paremminkin hennosti kuiskaavat, ammattitaitoista ja kriittistä korvaparia studioon. Kirkasotsaisuus, avoimuus ja haavoittuvaisuus ei ole kovinkaan tyypillisiä hyveitä tämän päivän suomalaisessa rockissa. Ruodon surumielisistä kappaleista aistii Kasevan herkkyyttä, 22- Pistepirkon naiivia epämääräisyyttä ja Tuomari Nurmion pirullisuutta. Demon aloittava Vanha Koira on varsin hitikäs kappale, mutta huolimaton toteutus miltei tärvelee sen. Kansanomaisesti kaunis Aavikon Vettä toimii pienimuotoisena sovituksena paljon paremmin kuin ”yhtye-kappaleet”. Kirjoittajana Oinas-Panuma on jo tekijä, mutta tulkitsijana hän on vaatimaton, jopa raakilemainen. Kuitenkin uskon, että hän on kappaleilleen ainoa oikea esittäjä. Ruodon tekemisiä seurataan jatkossa suurella mielenkiinnolla.
DAWN SESSIONS
Dawn Sessions on helsinkiläinen duo, joka yhdistelee musiikissaan elektronisia ja orgaanisia instrumentteja. Downtempo -tyylisistä taustoista ja soittopeleistä yhtyeessä vastaa Timo Korander. Mikkiin on tarttunut sensuellisti laulava Salla Viitasalo. Lopputuloksena on kaikista särähtävistä äänistä riisuttua äänihattaraa. Konemusiikin kielellä ilmaistuna biitit kuulostavat enimmäkseen laiskoilta ja soundit preseteiltä. Orgaanisuus on taustoissa jätetty minimiin, soitinosuudet kuulostavat siististi sämplätyiltä, eikä spontaanille herkkyydelle ole jätetty riittävästi sijaa. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tapahtua. What If I…?-biisin nostaa aivan toisiin sfääreihin hienot taustalauluharmoniat. Facing The Gray vakuuttaa kertosäkeensä melodisella herkkyydellä. Duosta ei ihan vielä ole Husky Rescuen haastajaksi, mutta yhteistyön alkaessa kantaa todella hedelmää, asetelmat voivat muuttua.
THE COSMIC WIZARDS’ CLUB BAND
www.myspace.com/thecosmicwizardsclubband
Yhtyeen nimi kertoo kaiken. Espoolaisnuoriso on hurahtanut syvälle hippimystiikan syövereihin. Yhtyeen ensidemo on progressiivista, enimmäkseen instrumentaalista happorockia, johon viulu ja kantele tuovat pohjoista romantiikkaa. Kaikesta kuulee, että soittajat ovat vasta kehitysasteella: rytmi takkuaa, tunkkainen basso seilaa paikoin missä sattuu ja kitarat puuroutuvat. Yhtye kuitenkin hurmaa naiivilla retrofiliallaan ja se on yhdistänyt aikakirjoista vaikutteita varsin villillä ja tuoreella tavalla. Kotikutoisista soundeista huolimatta sointi on jännittävä ja varsin onnistunut. Yhtye on kehittänyt ensidemollaan itselleen tyylin ja soinnin, ja se on jo paljon. Nyt se kaipaa kipeästi lisää treeniä, ilmaisun tiivistämistä ja kunnon sävellyksiä.
LIZARD DANCE
Turkulaisen Lizard Dancen edellisestä demoarviosta tällä palstalla on kulunut hieman yli vuosi, ja siten se on nipin napin ylittänyt vuoden karenssiajan. Tuoreimmalla kiekollaan yhtye on tavoittanut vanhan liiton hevijyystöönsä uusia varsin tervetulleita sävyjä ja mikä parasta, tehnyt entistä parempia kappaleita. Demon aloittavan You Gotta Gon kertosäkeen korkea falsettinuotti tuo siihen hyvän koukun. Grungehtava ja melodinen Heavystorm esittelee uusia melodisia puolia yhtyeestä. Girls In Linen stoner-paahto on yksinkertaisesti murhaava. Edellisellä demolla nurinoita aiheuttanut laulusoundi toimii sekin nyt paremmin. Kovin omintakeiseksi yhtyettä ei voi vieläkään kutsua, mutta tyylissään siitä on kehittynyt todella kova jyrä.
GRAND FLOW PARK
Bändin itsensä saaman palautteen mukaan sen vahvuuksia ovat menevät biisit, räjähtävä live-esiintyminen ja taidokas soitto. Näistä voi demon perusteella hyvin allekirjoittaa ensimmäisen ja viimeisen. GFP on selvästi kuunnellut RCHP:nsä. Ellan reippaan vokalisoinnin vuoksi mieleen tulee myös esimerkiksi Skunk Anansie. Kovinkaan tuoreen kuuloista materiaalia näistä lähtökohdista ei ole vielä saatu aikaan, mutta kovaan kuntoon yhtye on hioutunut. Itse toivoisin bändiltä hivenen rennompaa ja irtonaisempaa otetta ja vahvempia melodioita. Studiossa kannattaa myös miettiä, miten soundit saataisiin palvelemaan kokonaisuutta parhaiten.
MONITORS ALIVE
Turussa tehdään demopostin perusteella hämmästyttävän paljon emo -henkistä amerikan rockia. Tällä kertaa skenen etevyyttä osoittaa Monitors Alive. Viisikon musiikki on varsin tiukassa kunnossa, mutta sisällön ja yleistunnelman kannalta kehittymisen varaa on. Yhtyettä vaivaa tyylille ominainen ruikutusmentaliteetti ja tunneskaalan yksiulotteisuus. Tämä koskee myös kappaleiden sointukulkuja ja melodioita. Rakenteellisesti ja sovituksellisesti sävelmät ovat kunnianhimoisia ja yhteissoitto on erittäin tiukalla mallilla. Läpilyöntiä vaikeuttaa toistaiseksi se, että yhtyeen nuori laulaja Harley Bergroth kuulostaa liian keskenkasvuiselta ollakseen täysin uskottava. Kypsymistä yhtyeelle toivottakoon ja suotakoon. Nyt ollaan jo lähellä valmista.
APPIUKKO
Appiukko on selkeästi ottanut selkoa monista Eläkeläisten asioista. Huumorin kukkaa viljellään rönsyiksi asti. Suurena innoittajana on toiminut kauttaaltaan ilmi selvästi Junnu Vainio, jonka Isojen Poikien Lauluja -levyjen hävytöntä materiaalia Appiukko on esittänyt keikoillaankin. Onneksi Appiukolla on sentään originaaleja kaskuja, joilla on mukavasti persoonallisia ja yllättäviä näkökulmia. Ilmavassa soitossa on hyvä groove, joka maksimoi yhtyeen hölmöä hyväntuulisuutta. Appiukolla on kuitenkin vielä varaa kehittyä, ja oppia oivaltamaan kunnolla itsensä. Kuulumisia odotellaan innolla.
ONCE UPON A TIME
Helsinkiläinen Once Upon A Time on perustettu jo vuonna 2002, mutta yhtyeen ura on päässyt vasta hiljattain kunnolla käyntiin sekoilujen ja armeijan hankaloittaessa keskittymistä. Etsiskelyyn on käytetty aikaa, mutta ei suotta. Aloitusraita When King Become Tyrans käynnistyy varsin tavanomaisena emopaahtona, mutta väliosan puskasta tulevat puhaltimet yllättävät täysin. Unfortunate Events on edellistä funkympi ja poppaavampi ja palkitsee kuulijan lopun oivaltavilla akkarinäppäilyillä. On hienoa, että kappaleiden jännite ei kärsi kokeellisista sovitusratkaisuista. Yhtyeen suurin kompastuskivi on Villen laulu, joka kaipaa vielä rutkasti treeniä. Musikanttien kannattaisi myös kuunnella enemmän toisiaan, ja jättää turhat egoilut taakseen. Treenikämppädemon kuuntelua haittaavat tunkkaiset ja tuhnut soundit sekä äänityksen huolimattomuus. Ensi kerralla kunnon studioon, niin kunnon jälkeä alkaa syntymään.
NUUSKAMUIKUSEN KAVERIT
www.myspace.com/nuuskamuikkusenkaveri
Tekotaiteellisesti nimetyn yhtyeen musiikki on ehdottoman tekstilähtöistä. Laulaja-lauluntekijä Ylinampan materiaalia soittamaan kerääntynyt yhtye mainitsee saatekirjeessä innoittajakseen useita suomalaisia rockrunoilijoita. Ylinampan kappaleissa kuuluu erityisesti Joose Keskitalon, Jarkko Martikaisen ja A.W. Yrjänän vaikutus. Romuluisten, folk-hengessä toteutettujen laulujen maneereista voi jäljittää vaikutteet paikoin turhankin tarkasti, ja tämä häiritsee totisesti kuuntelukokemusta. Lyriikoissa on sen sijaan monia hienoja oivalluksia, mutta tasalaatuisia ne eivät ole. Latteuksia ja naivismiin verhottua kertakäyttöhuumoria on mukana kiusallisen paljon. Yritys on hyvä ja suunta on oikea, mutta matkaa maaliin on vielä paljon jäljellä.
CRYSTAL RAIN
www.myspace.com/crystalrainrocks
Voisin vaikka lyödä vetoa siitä, että helsinkiläisen Crystal Rainin jokainen jäsen on lukenut Mötley Crue -elämänkertansa. Nuoren yhtyeen musiikillinen visio ei ole vielä aivan jalostunut ja kirkastunut huippuunsa. Musiikista aistii kiusallisen selvästi, että yhtye on elätellyt toiveita siitä, että se olisi seuraava Negative. Vai mitä sanotte nuorukaisten taiteilijanimistä: Slade, Roth, Fire, Edgeman ja Mr. Pade? Demo soikin jämerästi amerikan malliin, eikä tältä kaistalta sivuraiteille poukkoilla, ettei kampaus sotkeutuisi. Yhtye on saavuttanut omien sanojensa mukaan mainetta jo Saksassa. Bleed For Me vai To Die For, kumpi breikkaa? En löisi vetoa.
DEREK SINDEL
Tamperelaisen lauluntekijän demon aloittavassa Ajolaulussa on yksinkertaisesti hyvät sanat: "Silloin pitää ajaa, kun on kova peli alla". Alkaa naurattaa. Näin naiivi teksti tarvitsisi vain jonkinlaista ironista kontrastia musiikista. Pubiblues -henkinen veisu latistuu vain typeräksi ja kasvottomaksi päristelyralliksi.
Muissa kappaleissa Sindel paljastaa herkemmän puolensa. Vaikka Mikko Kuustonen tuleekin usein mieleen, on se huomattavasti kiinnostavampaa. Sindelin kappaleita kuuntelee mielellään miettien sitä, mitä multi-instrumentaalisti on sovituksia loihtiessaan tavoitellut. Simppelin rumpuluupin vetämä Eilinen tuo omalla tavallaan mieleen J.J. Calen konstailemattomat kotiäänitykset, vain kunnon svengi puuttuu. Laulajana Sindel kaipaisi lisää rentoutta, ja hiljaa laulaminen sopii hänelle huomattavasti paremmin. Bluesahtava kitaransoitto on sen sijaan kauttaaltaan ihan asiallista kuultavaa.
GRAIN LAND
Grainland osoittaa sen, miksi toisista tulee pitkän linjan taustamuusikoita ja -vaikuttajia, mutta ei koskaan artisteja. Ammattitaitoa riittää, ideointikykyä ei. Yhtyeen voisi sanoa hallitsevan rockin kielelle käännetyn smalltalkin, joka olisi paremmin kotonaan Ruotsin laivalla kuin rock-klubilla. Tyylin viitekehys on 1980-lukumainen amerikkalainen AOR. Abba- pianot ja Scorpions -tyyliset kitarat alleviivaavat tunnelmaa. Markku Viljamaa on ammattimainen laulaja, mutta kappaleiden särmättömät studiomuusikkosovitukset vesittävät hienotkin aihiot. Artisti tienaisi – tai kuka ties tienaa – varmasti leipänsä musiikinteolla, jos tekisi kappaleitansa muiden artistien esitettäväksi suomen kielellä.
YLEISLAKKO
Kuukauden yhteiskuntakriittisimmästä demosta kukitetaan turkulainen punkretkue Yleislakko. Demon aloittava Juokse Rotta Juokse vaikuttaa alkutuntumalta varsin tavanomaiselta kappaleelta, mutta simppelin kitarariffin ovela modulointi ja nykymenon hektisyyttä parjaava, tiukka kritiikki purevat. Yleislakon soitossa kuuluu vahvana jenkkipunkin vaikutus, mutta riimittelyssä ja melodioissa kuulee jopa rillumarei -perinteen vaikutuksen. Varsin persoonallinen Yleislakko kapsahtaa tavallaan omaan ansaansa, sillä hieman hutaisten on tehty myös 11 kappaletta sisältävä äänite. Soundit toimivat ihan mukavasti, mutta kokonaisuuteen kaipaisi enemmän vaihtelua ja irtiottoja. Vaikka levyn mittaan sanansäilä hieman tylsistyykin, vaikuttaa yhtye seisovan vahvasti omalla maallaan.
A THOUSAND BRIGHT TOMORROWS
www.myspace.com/athousandbrighttomorrows
Tamperelaisyhtye soittaa ehtaa jenkkipunkia, jonka tunnelma on lähempänä highschool-saippuaa kuin Michael Moorea. Yhtyeen soitto on varsin jämäkkää ja soundit ansaitsevat kehaisun, mutta persoonallisuuden suhteen jäädään kuitenkin puolitiehen. Yksi vaihto-oppilasvuosi voisi tehdä Pekka Pietikäisen aksentille hyvää. Demolla hardcoren energisyys ei yllä parhaaseen teräänsä ja viha vesitetään turhan melankoliseen sävyyn marmattamalla. Tämä on toki myös tyyliseikka, ja yksikin todellinen ässäbiisi voisi muuttaa tilannetta melkoisesti. Demon avaava Diamonds tuntuu kaikessa sovinnaisuudessaan liian tyrkyltä. Kappaleista edukseen erottuukin dynaamisempi kakkosraita Swan Dive.
SQUEAK
Tämän kuukauden punk-kimaran kolmas katsastettu yhtye tulee Tampere-Seinäjoki-akselilta. Squeakin punkrock on huoletonta ja simppeliä ja siitä huokuu vaivattomuus. Time To Go-kappaleen huuliharppu ja akustiset kitarat tuovat mieleen rennon 1980-luvun aussi-meiningin ja Gray Townissa osoitellaan suoraan The Clashin suuntaan. Maukan rohkea laulu täyttää miltei imitoinnin tunnusmerkit, mutta instrumentti ei ole vielä aivan kuosissa taustalauluista puhumattakaan. Rento asenne vie pitkälle, mutta kompetenssia ja sisältöä siihen myös vaaditaan. Squeak tarvitsee skarppausta ja sen pitää oppia vielä muutama sovittamisen ja äänittämisen jippo, jotta täysipainoista jälkeä voidaan odottaa.
ESOM
Oululaisella Esomilla on oma genretermi musiikilleen: space indie. Avaruus jaksaa innoittaa nuorisoa vuosikymmenestä toiseen, ja jokainen polvi keksii sille oman sisältönsä. Luullakseni tähän tunnelmaan Esomin johdattelevat runsaasti käytetyt kitaraefektit ja yhtyeen musiikin kunnianhimoinen poukkoilu. Kokonaisuus tarvitsisi vain kunnon soundit ja tyylillisen linjan täsmennystä. Visio kiteytyy huomattavasti paremmin demon toisessa kappaleessa, joka kasvaa varsin eeppisiin mittoihin. Tuomaksen laulu on vielä aika hentoa, mutta toisaalta laulaja ei yritä liikaa vaan pysyttelee luontevasti rajoissaan. Melko paljon tehtävää ESOMilla vielä edessään on ilmaisunsa kiteyttämisessä, mutta jotain hyvin mielenkiintoista Oulussa on tekeillä.
RADIOKUU
Kahden miehen kotistudioprojektista oikeaksi yhtyeeksi mutatoituneen helsinkiläisen Radio Kuun siemenet kylvettiin jo kymmenen vuotta sitten. Yhtyeen musiikilliset juuret ja vaikuttimet juontuvat aina syna-ambientiin, progeen ja poppiin. Musiikki on lähes joka suhteessa eeppistä ja fantasianomaista, mutta tuntuu, että yhtyeen solistilla, Suskilla, on varsin erilaiset musiikilliset ambitiot. Pieni Tekokuu– ja Robotti 4-nimiset kappaleet voisivat lähteä lentoon Mika Rätön käsissä, mutta Radio Kuun käsittelytapa on lähempänä Puolikuuta ja Taikapeiliä. Lähtökohta ei ole väärä, ja näistä aineksista voi saada aikaan toimivan kokonaisuuden. Paljon työstämistä tämä kuitenkin tarvitsee: tiukempaa yhtyesoittoa, parempia laulumelodioita ja kliseistä vapaampia sanoituksia.