EVERYTHING FADES TO GRAY (instr.)
– Tämä kappale on jo muutaman vuoden ikäinen. Jotenkin tuntui vain tarvitsevan oikean foorumin ja hetken julkaisulle. Jossain vaiheessa loppuvuotta 2008 aloin huvikseni rallatella tämän päälle melodiaa, ja sanatkin tulivat kuin itsestään. Lopputulos löytyy levyn lopusta.
DEATHAURA
– Malliesimerkki siitä kun jokin pieni ja kaunis lähtee täysin lapasesta muuntuen tällaiseksi kahdeksan minuutin hervottomaksi eepokseksi. Luin jostain lehdestä artikkelin keskiaikaisista noitavainoista ja sain kipinän tähän noitajuttuun. Kysyin varovasti josko Johanna Kurkela olisi kiinnostunut fiittaamaan parissa meidän biisissä ja kyllähän hän oli. Nauhoitussessio oli varmaan hauskin koskaan kaikkine ääninäyttelyineen ja lopputulos on mielettömän hieno. Mikko P. Mustonen teki uskomatonta työtä orkestraatioiden kanssa! Deathaurasta meinasi tulla myös levyn nimibiisi.
THE LAST AMAZING GRAYS
– Levyn susi-biisi. Jos halutaan ajatella että tällä levyllä on teema, niin se on ehkä ajankuluminen, vanheneminen ja kuolema. Ja tämä biisi kertoo siitä, kuinka kaikki mikä merkitsee jotain, tulee siirtää eteenpäin uudelle sukupolvelle ja toivoa, että nämä ovat tarpeeksi viisaita kuunnellakseen ja ymmärtääkseen edes osan siitä, mitä vanhoilla viisailla on sanottavaa. Niillä viimeisillä suurilla, joita ei enää tule uusia. Maailma muuttuu. Onkohan mulla joku saakelin ikäkriisi? Tästä tuli kuitenkin myös levyn eka sinkku, silvottuna. Musta tässä on pirun hyvät melodiat. Video tehtiin sitten eri kappaleesta.
FLAG IN THE GROUND
– Kelailin biisin irkkuteemaa ja sitä miten onnistuisin tekemään siihen oikeanlaiset sanat. Ryysyistä rikkauksiin on ehkä vähän liian amerikkaa, mutta tällainen mitättömyydestä iloiseen keskinkertaisuuteen toimii. Vankeudesta vapauteen. Siitä sitten tuli tämä brittien ”maaorjan” teema, 1800-luvun puoliväli ja USA:n kuuluisat ”ilmaista maata nopeimmille” -skabat. Levyn optimistisin ja positiivisin viisu. Ja tästä tuli se videobiisi. Kuvasimme sen Puolassa ja lopputulos tulee olemaan todennäköisesti meidän hienoin video tähän asti.
BREATHING
– Ihmissuhde-ahdistus-antakaa-nyt-saatana-tilaa-hengittää-slovari. Näitä pitää olla. Meinas joutua ensin bonukseksi johonkin, mutta kaikki tykästyi tähän vähän liikaa… En vieläkään tahdo uskoa, että tämä biisi oli alunperin melkein seitsemän minuuttinen! Kipeää kävi, mutta lyhentäminen kannatti.
ZEROES
– Hieman oudompi viisu meiltä ja mukana on ihan uusia elementtejä. Oiskohan tässä jotain pomppuhevifiilistä? Ihan sama. Hassu ja hauska kappale kuitenkin. Poliittista kannanottoa ehkä vähän sinne ja tänne. Ykköset eivät saa aikaan miljoonia ilman nollia. Niin se menee. Naurattaa vieläkin tässä rivi ”It’s not my ass, per se, on the line”. Ja Henkkaakin naurattaa.
THE DEAD SKIN 6:15
– Ihmissuhderämistely. Taas jotain ihan uutta meille monellakin tapaa. Tällä haavaa mun lempparikappale, johtuen ehkä juuri siitä erilaisuudesta. Tässä on mukana ehkä rankinta sälää mitä meidän levyille on päätynyt. Tulee toimimaan livenä!
JULIET
– Unia antoi miehelle nimen. ”Caleb”. Nyt neitokin saa omansa. Eli se Silencella alkanut stalker-teema jatkuu. Pitää varmaan katsoa, jos soitettais koko saaga peräkkäin keikalla. Tää on oikeasti aika perkeleen hyvä biisi. Ehkä hieman polveilevampi kuin kaikki edeltäjänsä, mutta vähintään yhtä hyvä.
NO DREAM CAN HEAL A BROKEN HEART
– Kaikki varmaan haaveilee rakkaudesta. Tässäkin haaveillaan ja ollaan murheissaan. Kurkelan Jossu vetää taas hienon liidipätkän tähän. Ensin tästä oli tulossa sinkku, sitten bonusraita, mutta lopulta kelattiin että kyllä tän pitää päästä levylle. Tosiaan, olinkin jo unohtanut kuinka vaikeaa oli valita bonuskappaleet tällä kertaa… Tää on jotenkin perusturvallinen viisu, hupaisaa riffittelyä ja vastaavaa kuviointia. Säkeistöjen taustalla pyörivät kuviot saa mut hyvälle päälle.
AS IF THE WORLD WASN’T ENDING
– Levyn toinen varsinainen slovari. Taitaa olla ensimmäinen biisi, jonka sain valmiiksi jo joskus vuoden 2008 alussa. Tämä kertoo riskirajoilla elämisestä ja siitä kuinka joskus kannattaisi olla niinkuin huomista ei tulisi. Jättää murheet taakseen, edes yhdeksi illaksi. Kippis!
THE TRUTH IS OUT THERE
– Okei, mikähän tää viunan kanssa läträysjuttu nyt on? Minähän en edes erityisemmin harrasta sitä. No, kuitenkin tämä ihmeellisen moni-ilmeinen kipale kertoo morning after -kuvioista, siitä kuinka totuus on joskus nähtävissä vain kanssaihmisten silmistä. Ja tietty tässä on X-files -kuvio messissä. Yhdessä tekovaiheessa tästä oli tulossa ihan oikea ufo-tarina, mutta sitten siihen sekoittui tätä toista osastoa ja tulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Laulumelodia on kohtalaiset outo. Mukana soi käännettynä sellainen ekalta jenkki-pätkältä ostettu Redneck Horn, josta saa nappia painamalla taiottua ulos mitä erilaisempia huudahduksia. Äkkinäinen olis voinut vannoa että siinä karjuu meidän silloinen bussikuski Graig. ”You’re a goddamn moron!”
EVERYTHING FADES TO GRAY (full version)
– Ihmisiä on alkanut tippuun ympäriltä, iän ja sairauksien myötä. Olen samalla alkanut kelailla muutenkin ikääntymistä ja näitä kuvioita. Kaikki lapsuuden omat vahvat ihmiset alkavat kuitenkin ikääntyä ja pääsevät/joutuvat eläkeputkeen, mikä on aika perkeleen pelottavaa. Kuvittele nyt, että niin iso osa sosiaalista verkostoa viedään sulta pois ja tilalle saat pirusti aikaa, jolle ei aina ole välttämättä edes käyttöä. Jos on, mahtavaa! Mutta kaikilla ei näin ole. Masennus. Ja juuri kun sulla ois aikaa tehdä kaikkea sitä mistä olet haaveillut vuosia ja vuosia, kaikki viedään sulta pois. Ja sitten omaisilla on aikaa ihmetellä mitä tapahtuu ja katua etenkin kaikkea tekemätöntä… Aika vitun ankee viisu tavallaan, mutta toisaalta ehkä levyn paras kappale. Kivilaakson Perttu Apocalypticasta teki tässä aivan huikeaa jälkeä. Diggaan kappaleesta ihan pöljänä. Ja silti se vetää mielen apeaksi.
Lue koko juttu Soundista!