Amorphis-kollektiivin luomisvoima on melkeinpä hämmästyttävää. Jo vuonna 1990 perustettu metallibändi toimii jälleen alkuperäisellä kokoonpanollaan (vahvistettuna myöhemmin mukaan hypänneillä Sande Kalliolla ja Tomi Joutsenella), mutta vuodet eivät näytä tuntuvan missään.
Kitaristi Esa Holopaisella on Silver Lake -projekti. Soololevyn äskettäin julkaissut kitaristi/laulaja Tomi Koivusaari vaikuttaa muutamassakin muussa yhtyeessä. Rumpali Jan Rechberger soittaa myös The Eternalissa, kun taas kosketinsoittaja Kallion ansiolistalta löytyvät Cemetary Skyline, Verenpisara ja Kyyria. Laulaja Joutsen soittaa kitaraa myös Dead Talksissa.
Basisti Olli-Pekka ”Oppu” Laine taas työsti neljän levyn verran tyylikästä prog death/doomia Barren Earthin kanssa. Heinäkuun alkupuolella albumimitassa puolestaan esiin astelee Laineen soolobändi Octoploid – musiikillisesti eräänlainen Barren Earthin ”jatko-osa”.
– Oma haluni ja tarpeeni tehdä melodista, progressiivista ja psykedeelistä – ja paikoin folkvivahteista – death metalia kumpuaa jostain syvältä. Tämä toki kuului vahvasti Barren Earthissa, vaikka bändin biisejä kirjoittivat muutkin, sanoo Laine.
– Kun sitten palasin Amorphisin riveihin vuonna 2017, Barren Earthille ei valitettavasti jäänyt enää aikaa. Sitten tuli 2020-luku, ja maailman sulkeuduttua sitä aikaa taas olikin. Samalla oma soolojuttu Octoploid alkoi hahmottua.
– Oli täysin tietoista, etten lähde Octoploidin kanssa oman tutun boksin ulkopuolelle – ainakaan tässä vaiheessa. Niin se vain on, että jos otan instrumentin käteen, kaikista luontevimmin syntyy musiikkia, jota kuulee Barren Earthin ja Octoploidin levyillä.
– Olisin toki voinut tehdä varsin puhtaan death metal-, proge-, stoner- tai jopa folklevyn, mutta tällä kerralla tuntui ehdottomasti mielenkiintoisimmalta yhdistellä näitä eri tyylejä ja elementtejä. Ehkä Octoploidin seuraava levy kuulostaa hyvinkin toisenlaiselta, mutta tällä kerralla menin sieltä missä… aita on matalin, nauraa Laine.
Mikä termi kuvaisi parhaiten hiljalleen kasvanutta Octoploid-yhteisöä? Oppu Laineen soolokollektiivi?
– Niin, minä olen se alkujuuri, mutta ympärille on jo kasvanut aikamoinen pensas, miettii basisti.
– Octoploid lähti toden teolla liikkeelle alkuvuodesta 2022. Aloin silloin nauhoittaa ensimmäisten kappaleiden pohjia rumpali Mikko Pietisen kanssa. Homma oli silloin ihan alkutekijöissä, eikä muista bändin jäsenistä tai esimerkiksi Octoploid-nimestä ollut mitään tietoa. Kun sitten hahmoteltiin muutama biisi puolivalmiiksi, tekemisessä oli niin hyvä fiilis, että aloin tosissani miettiä muitakin soittajia – ja täysimittaisen levyn tekemistä.
– Kitaristi Peter Salonen löytyi, kun tsekkailin YouTubesta erilaisten tyyppien Kingston Wall -vetoja. Peterin soitto teki vaikutuksen: hän oli selvästi erittäin hyvä rockkitaristi, mutta huomasin hänen tehneen myös Death-covereita. Siis että ihan oikealla vahvistimella soittava proge- ja rokkijätkä, jolta luonnistuu death metalin luukuttaminen? Sehän oli siinä!
Koskettimien taakse löytyi Kim Rantala – Laineen vanha Amorphis-bändikaveri aikojen takaa.
– Kim lähti Amorphisista 90-luvun lopulla, ja jo tuolloin puhuttiin, että voitaisiin joskus tehdä jotain kimpassa. Ja niin kävikin, että Kimin ”Hammondit ja Moogit” raikaavat komeasti Octoploidin debyytillä. Myös toinen entinen Amo-kosketinsoittaja Kasper Mårtenson soittaa muutamia osuuksia.
Octoploidin mikrofonin äärestä taas löytyy useita herroja. Kolmen kappaleen lauluosuudet hoituvat Swallow The Sun -keulakuva Mikko Kotamäen toimesta, kun taas hieman pienempää solistitonttia hallitsevat Tomi Koivusaari, Janitor Muurinen, Pete Eskelinen, Tomi Joutsen ja Jón Aldará.
– Laulajien suhteen oli erilaisia ajatuksia. Sitten päätin hoitaa homman niin, että pyydän messiin kaikkia niitä solisteja, joiden kanssa olen ollut paljon tekemisissä menneiden vuosien aikana. Eskelinen tosin tuli mukaan tämän boksin ulkopuolelta, sillä olen digannut hänen tulkinnastaan jo Rapture-yhtyeen aikoihin. Entinen Amorphis-solisti Pasi Koskinen taas ei ehtinyt mukaan, mutta muuten laulajat sanoivat kosiskeluille kyllä.
Eräs Octoploid-debyytin mielenkiintoisimmista kappaleista on Coast Of The Drowned Sailors. Amorphisin maineikkaan Elegy-albumin tunnelmissa tyylittelevän kappaleen lauluosuudet hoitaa Tomi Koivusaari.
– Se on tietysti hyvinkin nostalginen biisi. Vahvojen Elegy-vibojen vuoksi halusin laulajaksi nimenomaan Koipparin, hymyilee Laine.
– Lähdin Amorphisista vuosituhannen lopulla, mutta se ei ollut mikään helppo päätös. Myöhempinä vuosina tuli myös fiilis, että oma työni Amojen kanssa jäi ikään kuin kesken. Bändin vanhoille ajoille kumartavan Coast Of The Drowned Sailorsin kirjoittaminen liittyy ehdottomasti näihin ajatuksiin.
– Kerrottakoon myös, että Coast Of The Drowned Sailorsin teksti kertoo meidän perheen taannoisesta matkasta Kanarialle.
Koivusaari siis örisee teidän Kanarian-reissusta? Hienoa!
– En kertonut Tomille etukäteen tästä sanoituskulmasta. Jos mies olisi tiennyt tekstin taustan, hänen tulkinnastaan olisi voinut tulla liian aurinkoista… Hah hah!
Avaisitko vähän enemmän Octoploidin sanoituspuolta?
– Avausbiisi The Dawns In Nothingnessia lukuun ottamatta tekstit on kirjoitettu hyvinkin tuoreeltaan. Useimmat tarinat ovat varsin henkilökohtaisia, ja ne kertovat elämästäni eri tavoin. Siellä on ajatuksia virstanpylväistä, käännekohdista ja niin edelleen.
– Human Amoral ja Monotony taas ottavat kantaa. Ensin mainittu ei juuri ylistä ihmisrodun toimintaa ja toinen taas liittyy eläinten julmaan kohteluun ja oikeuksien polkemiseen. En suinkaan ole mikään ihmisvihaaja, mutta mitä enemmän ikää tulee, sen paremmin tunnun viihtyvän eläinten parissa – verrattuna ihmisten seuraan.
Otetaanpa vähän lisää nimijuttuja. Mistä löytyi albumin otsikko Beyond The Aeons?
– Nimeksi piti ensin tulla The Distant Wonderer. Se liittyi Kalevalan Kaukomieleen, sillä minullakin on toisinaan taipumusta pohdiskeluun ja unelmointiin, kertoo Laine.
– Lopulta Beyond The Aeons – se on myös yhden biisin nimi – tuntui kuitenkin osuvammalta kuvaamaan monimuotoista ja eri aikakausiin viittaavaa kokonaisuutta.
Entä bändin nimi?
– Joskus aikoja sitten, kun mielessä oli enemmänkin puhdas soololevy, pyörittelin mielessä jotain Oppu Laine Groupia ja vastaavia. Kun sitten aloin keskustella levy-yhtiöiden kanssa, sieltä tuli kohteliasta kommenttia, että bändillä voisi olla ihan… bändinimi. Oikeassahan he olivat, nyökkää Laine.
– Halusin kuitenkin omat nimikirjaimeni jollain tavalla mukaan, ja googlettelin sitten OPL-kirjainyhdistelmän sisältäviä sanoja. Vaihtoehtoja oli lopulta paljon, mutta Octoploid alkoi tuntua pian parhaalta. Siinä on esimerkiksi Kingston Wall -henkistä numerologiaa: octo viittaa kasiin, ja levyllä on kahdeksan biisiä. Toki myös albumin kansitaide liittyy bändin nimeen, sillä merestä nousee kahdeksan lonkeroa. Voihan niitä laineiksikin kutsua.
Oletko uhrannut vielä ajatustakaan Octoploidin kakkoslevylle?
– En liiemmin. Materiaalia tuntuu syntyvän koko ajan, joten toinen albumi on hyvinkin mahdollinen.
Aiotteko esiintyä livenä?
– Treenikämppäkokeilujen perusteella olisi sääli jos Octoploid-keikkoja ei tulisi missään vaiheessa. Näiden biisien soittaminen on ollut todella kivaa, ja minulle tärkeän improvisaation määräkin on ollut varsin kiitettävä. Emme ehkä keikkaile vielä tänä vuonna, mutta 2025 tilanne voi olla toisenlainen.
Käydäänpä sitten vielä Amorphisin maailmassa.
– Uusien biisien kirjoitus- ja sovitusprosessi on käynnissä. Studioon mennään loppuvuodesta, ja seuraava levy ilmestyy syksyllä 2025.
Odotuksen tuskaa puolestaan lieventää Tales From The Thousand Lakes (Live At Tavastia) -konserttitilanne, joka ilmestyi 12.7. Mitä tulee tänä päivänä mieleesi, kun muistelet heinäkuussa 1994 julkaistua Talesia?
– Tuolloin oli todella monenlaisia hienoja death metal -bändejä. Autopsy, Carcass, Paradise Lost, Bolt Thrower, Entombed, Xysma ja niin edelleen. Kaikki soittivat death metalia, mutta ihan eri tavalla, sanoo Laine.
– Kun tehtiin Talesia, meillä oli kovasti kunnianhimoa ja näyttämisen halua. Vahvana ideana oli tuoda death metalin maailmaan jotain uutta, ja kultasuoni löytyi folkvaikutteiden parista. Me kuunneltiin esimerkiksi Piirpauketta, ja alettiin tuoda sen henkisiä vivahteita death metaliin. Tietysti Kalevala-kulmakin oli hyvin vahvasti läsnä.
– Kun albumi oli valmis, se tuntui hyvinkin erikoiselta paketilta, eikä meillä ollut minkäänlaista ajatuksia tai haaveita esimerkiksi levyn kaupallisen menestyksen suhteen.
Discogs.comin mukaan Tales From The Thousand Lakesista on olemassa 90 eri versiota. Levystä myös julkaistaan säännöllisin väliajoin esimerkiksi vinyylipainos, ja se myydään kerta toisensa jälkeen loppuun.
– Niin, onhan sitä sitten mennyt jonkun verran…
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/24.