MASSIVE ATTACK

27.1.2010 10:21


Triphopin suurin nimi muuttaa alati muotoaan sekä studio- että keikkaoloissa, mutta ytimessä pysyy yksi mies. Robert del Naja on Massive Attackin sykkivä sydän ja elektronisen musiikin aito suunnannäyttäjä. Kuumia uutisia juuri nyt ovat paitsi pian ilmestyvä Heligoland, myös uudelleen virinnyt yhteistyö Trickyn kanssa.

Maailmasta löytyy jokunen aidosti aikaansa edellä oleva muusikko. Luovuus, uskallus, kyky soveltaa ja arvaamattomuus kohtaavat heissä tavalla, joka on kaikkea muuta kuin perinteistä, tuttua tai turvallista. On kuin tämän valiojoukon edustajat olisi noiduttu kuulemaan asiat ja yhdistelemään niitä toisin kuin muut.

Nämä miehet ja naiset lähettävät viestejä suoraan tulevaisuuteen. Ja niinpä heidän tekemistensä vaikutus aukeaa usein vasta aikojen kuluttua, toisinaan myös täysin odottamattomissa yhteyksissä. Harva näistä edelläkävijöistä on silti merkityksestään kiinnostunut. Aidon pioneerin keskeisiin ominaispiirteisiin taitaakin lukeutua rehellisestä vaatimattomuudesta kumpuava piittaamattomuus omasta statuksesta tai sen ylläpidosta. Uranuurtaja saattaa hohkata niin sanottuja heikkoja signaaleja lähes nonstoppina, mutta tuskin itse edes tietää sitä.

Bristolissa tammikuussa 1965 syntynyt Robert del Naja lukeutuu tähän erikoislaatuisten lahjakkuuksien joukkoon. Hän on luotsannut ryhmää nimeltä Massive Attack aina vuodesta 1988. Joidenkin julkaisujen kohdalla kollektiivin kekoon on kortensa kantanut useampikin osaaja, toisinaan del Naja on pitänyt kutakuinkin yksin huolen siitä, miltä Massive Attack milloinkin kuulostaa ja mihin suuntaan se kurssinsa ottaa.

Miten 3D:n nimellä myös tunnetun del Najan innovatiivisuus sitten voidaan todentaa? Miksi juuri tämän graffitien parista ensimmäisen ilmaisu­kanavansa löytäneen miehen voidaan väittää olevan aikaansa edellä?

Ainakin del Najan usein minimalistisessa tavassa tehdä ajatonta musiikkiaan on jotain, mikä saa monet uskomaan pystyvänsä samaan. Massive Attackin sinkuista esimerkiksi Unfinished Sympathy (1991) ja Karmacoma (1995) tai jotkin niiden elementit ovat niin puhki-imitoituja, ettei siinä ole enää edes mitään hauskaa. Vuoden 1998 Teardrop on puolestaan niin kierrätetty, että sen leimallinen ja tunnusomainen rytmi alkaa pian täyttää meemin eli kulttuurigeenin tunnusmerkistön.
Del Najalta pihistettyihin soundeihin, bassokuvioihin ja biitteihin törmää koko ajan erilaisissa yhteyksissä – vakavasti otettavien musiikintekijöiden levytyksistä mainosmusiikkiin. Miestä itse­ään mainostoimistot eivät kuitenkaan tällaisia muunnelmia halutessaan lähesty. Työtarjouksen saavat nimettömämmät ja halvemmat tekijät, joiden voidaan myös olettaa ottavan paremmin vastaan toiveita ja ihan suoria käskyjäkin.

Miltä mahtaa tuntua kuulla omista jutuista aivan härskisti kopioituja juttuja vaikkapa radion automainosten taustalla tai television sisustusohjelmien tunnuksissa?
– Niin… Asia on vähän kaksipiippuinen, del Naja pohtii puhelimessa. – Toki sitä tällaisten juttujen äärellä ajattelee, että jonkinlainen jälki on varmasti tullut johonkin jätettyä. Eli tiedostan asian kyllä, mutta enpä ole oikein pysähtynyt sitä tai sen vaikutuksia itseeni pohtimaan.

Imitaatiotahan sanotaan imartelun korkeimmaksi muodoksi. Silti esimerkiksi Tom Waits kävi aikoinaan menestyksellisesti oikeutta USA:ssa, kun perunalastumainokseen palkattiin hänen laulutyyliään apinoiva kaveri.

Eikö del Najaa häiritse edes se, että joku voi luulla nimenomaan hänen itsensä antaneen omaa originaalimusiikkiaan vaikka jonkun autofirman markkinointiin?
– Se on ehkä ainoa asia, joka nostaa karvat pystyyn. Mutta silti…  Enpä minä kai siitä oikein suuttuakaan voi. Aihe on eittämättä kiinnostava, mutta jotain, mikä on ikään kuin otteeni ulottumattomissa. Sillä kuten niin monet muutkin, teen musiikkia ensisijaisesti itselleni.

Mitä sisältöön tulee, del Naja asettuu siis samaan rintamaan useiden työnsä vakavasti ottavien taiteilijoiden kanssa: omat tarpeet tyydytetään ensin. Muiden mahdollinen palveleminen on jotain, mikä tapahtuu ikään kuin oheisvahinkona.

Entä miten visionääri suhtautuu uusiin tapoihin toimittaa musiikkia ihmisten kuultaviin? Jos on musiikin teko kotistudioiden ja alati paremmaksi käyvien tietokonesovellusten tähden murroksessa, vähintään samanlaisessa myllerryksessä on jakelu. Ja osin nimenomaan saman kaluston sekä tietoliikenneyhteyksien tähden. Musiikkia voi nykyään yhtä lailla tehdä ja tallentaa kuin myös jaella kotoaan käsin.

Muusikot kuten Steven Wilson ovat kuitenkin alkaneet kampanjoida standardiksi muodostunutta mp3-formaattia ja muita äänenlaadun kustannuksella tehtäviä kompressointi- ja pakkausmenetelmiä vastaan. Heidän mielestään huolella toteutettu säveltaide ansaitsisi aina ja ehdoitta tulla kuulluksi riittävän tasokkaana.
Mitä mieltä Massive Attackin päämies on Porcupine Treen pomon ajatuksista?

– Minusta tämän aiheen kanssa ei parane heittäytyä liian tunteikkaaksi. Tai krantuksi. Ymmärrän oikein hyvin, mitä Wilson ajaa takaa. Ja tavallaan olen sataprosenttisesti samaa mieltä. Mutta toisaalta yritän ymmärtää ja pysyä mukana myös siinä, miten kovaa tahtia kuuntelutottumukset muuttuvat. Tosin vähän sisäisen audiofiilini kustannuksella, tunnustan.

Ehkä vähän yllättäen muhkeista dub-johteisesta bassoistaan ja huolitelluista äänikuvistaan tunnettu del Naja ei vaadikaan sormi pystyssä ja pyhää henkeä uhkuen samaa kuin Wilson. Hän myös perustelee kantansa esittämällä hyvän kysymyksen.

– Eikö ole vähän turhanaikaista vahtia lähtöpäässä sitä, miten ääni pakataan, jos vastaanottaja kuitenkin vain lataa biisit kannettavaan soittimeensa ja kuuntelee musaa nappikuulokkeilla tai puhelimensa kaiuttimesta? Mp3-tason ääni riittää todella monelle ihan hyvin. Jollain paskoilla stereoillahan minäkin aikoinaan musa­harrastukseni aloitin.

Massive Attack on muutenkin ollut latauskulttuurin asialla aivan siihen soveltuvan tekniikan aamunkoitosta saakka. Vuonna 1998 ilmestynyt Mezzanine oli yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä albumeista, jonka kuluttajat pystyivät laillisesti lataamaan omille kotikoneilleen.

– Levyjen julkaisu tavallisin metodein ei riitä enää nykyään. Tai ei ole riittänyt aikoihin. Mezzaninestakin on jo yli kymmenen vuotta.

  

Niin. Mezzaninesta on todellakin jo yli kymmenen vuotta. Ja se on sentään Massive Attackin toiseksi uusin täyspitkä. Helmikuussa ilmestyvän Heligolandin edeltäjä, 100th Window, ilmestyi alkuvuodesta 2003.

Yksi Massive Attackin toimia selvimmin määrittävistä tekijöistä onkin aina ollut tietty kiireettömyys. Aivan kuin del Najan loihtiman musiikin narkoottinen raukeus vuotaisi kaikkeen ryhmään liittyvään.

– No, toisaalta… Eikö tässä nyt olla päästy sellaiseen mukavaan ”levy neljässä vuodessa” -tahtiin? mies kysyy ilman huumorin häivääkään äänessään. – Jos vetäisin itseni ihan loppuun jokaisen levyn kohdalla, siitä voisi ehkä nipistää vielä vuoden pois. Mutta sitten saattaisi jo laatu kärsiä. Tai se kärsisi, ei siinä ole mitään epäselvää. Meistä on kuitenkin mukavaa käydä välillä esiintymässä ihmisillekin.

Blue Lines ilmestyi 1991, Protection 1994, Mezzanine 1998 ja 100th Window siis 2003. Eli miksikään matematiikan erityisosaajaksi del Najaa ei voida nimittää. Mutta se on lopulta sivuseikka. Iso osa hänen ongelmaansa lienee siinä, miten intensiivisesti hän haluaa pitää näppinsä pelissä jokaisessa toimintaan ja julkaisuihin liittyvässä asiassa. Itse musiikin ohella hän esimerkiksi säätää kansitaidetta ja viilaa koko ajan nettisivuja. Eikä siis mitä ilmeisimmin ole riittävän tehokas tai luottavainen delegoidakseen tehtäviä muille. Niin kuin ei ole kovin moni muukaan renessanssimies.

Mutta olisiko 3D kiinnostunut myös julkaisemaan ja jakelemaan musiikkinsa itse? Näin voisi ainakin äkkipäin päätellä joistakin niistä kitkeristä kommenteista, joita hän on vuosien saatossa laukonut Massive Attackin levy-yhtiön Virginin ja koko viihdeteollisuuden suuntaan.

– Jos nyt ajatellaan esimerkiksi Radioheadin ratkaisua [In Rainbowsin kohdalla loppuvuodesta 2007], niin sehän oli aivan uskomaton suoritus. Muistan ajatelleeni, että juttuhan oli heille kuin toteen käynyt uni. Ja voisi olla vastaava mullistus monelle muullekin. Mutta siihen vaadittiin ison bändin status. Ei meillä esimerkiksi olisi paukkuja vastaavaan; yleisömme on liian pieni. Mutta toki he tekivät sen paljon myös eleenä. Ja julkaisivat saman musan myös vinyylinä ja lopulta cd:näkin.
Ei mitenkään yllättäen, nimenomaan vinyyli on del Najalle kaikkein rakkain ja tutuin formaatti.

– Mielestäni vanhanaikainen älppäri on aivan upea formaatti. Se on  kertakaikkisen ylittämätön tapa julkaista musiikkia ja kuvaa samassa paketissa. Rakastan vinyyliä suorastaan… epäterveellä tavalla. Mutta koska vinyylilevyjen valmistaminen on mediafirmojen mielestä niin kallista, koko homma tuntuu menneen nyt aivan jumiin. Ja totta kai halvan cd:n painaminen on edullisempaa. Netin yli tapahtuvasta jakelusta puhumattakaan. Sen tajuaa lapsikin… Koko kuviossa on minusta nyt samaa monikansallisten vainoharhaa, joka alkoi aikoinaan niiden ”home taping is killing music” -tarrojen kanssa. Sama juttu, uusi teknologia. Tietyllä tavalla, ainakin… Henkilökohtaisesti minulla ei ole yhtään mitään esimerkiksi p2p-järjestelmiä vastaan. Mutta haluan tietenkin tienestini. Ja mielestäni levy-yhtiöiden tehtävä onkin nyt vastata ajan haasteisiin ja luoda edellytykset modernille tavalle saada musiikki tekijöiltä kuulijoille.

Tallaisista asioista ei todellakaan tarvinnut kantaa huolta 19 vuotta sitten, kun Massive Attackin ensimmäinen albumi Blue Lines julkaistiin.

Tuolloin mukana porukassa oli myös vielä Trickyn nimellä tunnettu Adrian Thaws. Massive Attackin mytologiassa hänelle kuuluu eräänlainen langenneen enkelin rooli: äkkipikainen Tricky onnistui saamaan suksensa ristiin jotakuinkin kaikkien muiden kanssa ja lähti omille teilleen vuonna 1994. Lahjakkaan miehen sooloura starttasi kuitenkin hyvissä merkeissä ja on jatkunut näihin päiviin asti. Trickyn kohtalossa on paljon samaa kuin Peter Gabrielin erossa Genesiksestä ja ehkä vielä enemmän samaa kuin Syd Barrettin erossa Pink Floydista.

Viime vuoden puolella alkoi kiertää huhu, jonka mukaan del Naja ja Tricky olisivat polttaneet rauhanpiippua. Seuraavaksi kerrottiin jo, että Tricky olisi mukana jollakin Heligolandin raidoista. Levy-yhtiöstä järjestyi ennen tätä haastattelua mahdollisuus streamata levyn musiikkia, mutta tarkkoja kappalekohtaisia tekijätietoja ei herunut. Yhdelläkään raidoista ei Trickyn tuttua korinaa kuitenkaan tuntunut kuuluvan, eikä muut solistit ilmeisen oikein luetteleva Wikipediakaan miestä nimennyt.

Mitä tapahtui suunnitelmalle kutsua Tricky levylle?

– Sille ei oikeastaan tapahtunut mitään. Tarkoitan, että biisiä ei saatu ajoissa valmiiksi, vastaa del Naja. – Mutta olen taas tehnyt Trickyn kanssa musiikkia, ja näillä näkymin hän on mukana toukokuussa ilmestyvällä Massive Attackin ep:llä. Usko tai älä! Hähähäh.

Trickyn sijasta Heligolandillä kuullaan Massive Attackin vanhoja yhteistyökumppaneita kuten laulaja Horace Andyä sekä kaveribändi Portisheadin kitaristi Adrian Utleya ja jokusia uusiakin hahmoja, esimerkiksi TV On The Radion solisti Tunde Adebimpeä. Mukana on niin ikään Blurin riveistä parhaiten muistettu laulaja Damon Albarn. Hänen kanssaan del Naja otti vuonna 2003 keskiaukeaman kokoisen ilmoituksen NME:hin, jossa ilmaisi mielipiteensä Britannian ja USA:n sotatoimista Lähi-Idässä.

Nyt vallan kahvassa ovat toiset miehet, mutta tilanne tuntuu pysyneen ikävällä tavalla melko lailla ennallaan. Brittiläinen folkpunkkari Frank Turner kritisoi hiljan Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliitteessä maansa poliitikkojen toimintamalleja sekä kotona että ulkomailla kovin sanoin. Sekä London School of Economicsissa että Etonissa opiskelleen Turnerin mukaan ”menee ainakin sukupolvi, ennen kuin saadaan korjattua se, mitä [kesällä 2007 virkaan astunut pääministeri] Gordon Brown on tehnyt tämän maan taloudelle”.

Del Naja miettii sanoja hetken ja asettuu sitten samoille linjoille libertaristisen tiedostajan kanssa. Häneltäkään ei oikein riittäisi kärsivällisyyttä tai ymmärrystä Ison-Britannian istuvalle hallitukselle.

– Aika jyrkästi sanottu, kommentoi Massive Attackin sielu Turnerin sanoja. – Mutta ihan tottahan tuo pitkälti on. Tilanne on jotenkin niin ruvella, ettei tässä oikein edes osaa arvella, millaisia päätöksiä tulevaisuuden hallitukset ja kuninkaat sekä kuningattaret tulevat ja joutuvat tulemaan tekemään.

Teksti: PETRI SILAS

Lisää luettavaa