Tuomari Nurmion viime vuosiin on mahtunut useita hyvin erilaisia projekteja. Esimerkiksi Alamaailman Vasaroiden kanssa tehty loistava Kinaporin Kalifaatti, tangoperinnettä uudistanut Tangomanifesti, englanninkielinen Judge Bone & Doc Hill -albumi sekä keikkasarja Hunajaluut-nimellä esiintyneen Honey B. & The T-Bonesin kanssa. Viimeisin studioalbumikin on vasta ilmestynyt, mutta Tuomari ei olisi Tuomari, mikäli hänellä ei olisi jo uusi vaihde silmässä.
Mennäänpä heti asian ytimeen. Elämäkerran, dvd-julkaisujen ja Paratiisin puutarha -pitkäsoiton myötä kovasti viime kuukausina pinnalla ollut Hannu ”Tuomari” Nurmio on monille populaarimusiikin ystäville vähintään kymmenen kertaa vaikuttavampi ja uskottavampi ilmestys kuin tusinameikeissä metsän siimeksessä ilmeilevät hevibändit.
Tuomari Nurmiota ei ole myöskään juuri totuttu yhdistämään metalliympyröihin vaikka artisti lainasikin loppuvuodesta 2009 äänensä Ajattaran Joululevylle päätyneeseen Lasten mehuhetkeen. Ja ei, Pedro’s Heavy Gentlemenia ei nyt nimestään huolimatta lasketa.
– Olen toki tiedostanut joissakin tekemisissäni eräänlaisen metalliulottuvuuden. Tietyissä ralleissa voi halutessaan kuulla raskaampia juttuja. Ja julkaisihan Ajattarakin kokeellisen akustisen levyn – jotkut bändit ja artistit vain tykkäävät toimia yllättävästi. Toisin sanoen; joku rakentaa yhtä ja samaa tornia, siinä missä toinen suunnittelee kokonaista kaupunkia. Välillä talot tietysti kaatuilevat, mutta ei sitä kannata pelätä, Nurmio sanoo ja jatkaa:
– En yleensä jaksa kovin pitkään tuijottaa yhtä ja samaa irvistystä vaan minun pitää vaihtaa maisemaa tietyin väliajoin. Mulla on jo pitkään ollut kaoottinen asenne ja lähestymistapa musiikkiin. Saan myös melkein mistä tahansa musasta jotakin irti. Moderni jazz ja klasari ovat oikeastaan ainoita tyylejä, joita en oikein jaksa ymmärtää. Uskoisin silti löytäväni vaikka klasarin maailmasta hienoja juttuja, mikäli vain ehtisin kunnolla etsimään. Ja olenhan minä tehnyt yhteistyötä erilaisten jazzbändienkin kanssa, mutta en ole digannut niistä touhuista mitenkään täysillä. Mä pidän streitistä soitosta ja siitä, ettei tahteja ja tahdin puolikkaita tarvitse koko ajan laskea.
– Ja jos teen jotakin musaa tai jotakin yhteistyötä niin ei se ole keskisormen näyttämistä jollekin toiselle suunnalle. Mun hommat eivät ole lainkaan genresidonnaisia. Olen aina kammonnut sitä juttua, että on olemassa joku tietty opinkappale, jota sitten jauhetaan maailman ääriin asti. Ja koko faniperhe tuntee itsensä petetyksi mikäli artisti poikkeaa siltä tutulta polulta edes hetken verran. Sellainen on täysin mun luonteen vastaista. Haluan kuitenkin tehdä musaa koko ajan – ja sitä on oikeastaan pakkokin tehdä. Onneksi erilaisia lähestymistapoja on aivan helvetisti. Ja sitten kun se uusi hyvä idea osuu kohdalle niin kyllä sen aistii nahoissa välittömästi. Sen vain tietää, että toimiiko juttu vai ei. Fiiliksen pitää olla välittömästi kohdallaan. Jos joutuu yhtään kelailemaan niin homma on jo tuomittu epäonnistumaan.
Innostunutta puhetta riittää, kun Korpiklaanin laulajakitaristi Jonne Järvelä ja Tuomari Nurmio istahtavat helsinkiläisen Lappi-ravintolan puupenkeille. Miehet tuntuvat melkein vanhoilta tutuilta, vaikka todellisuudessa Suomen genrepuhtaimman folkmetal-yhtyeen biisinkirjoittajaa ja Tuomari Nurmiota olisi ollut hyvin hankala yhdistää toisiinsa vielä joitakin kuukausia sitten. Vai olisiko sittenkään, kun asiaa miettii vähänkään enemmän? Kummastakin osapuolesta löytyy aivan riittämiin suomalaiskansallista metsäläisyyttä, peräänantamattomuutta ja uskallusta.
– Kuulen Korpiklaanin hienona pelimannimusana, jossa on toki runsaasti metallijyrää. Siinä on metalliyhtye ja pelimanniryhmä tavallaan sisäkkäin. Korpiklaani myös muistuttaa yllättävän monin tavoin jutuista, joita minäkin olen vuosien aikana tehnyt. Kummaltakin löytyy esimerkiksi kelttiläisvaikutteisia riffejä. Kummankaan touhuun ei kuulu minkäänlainen teeskentely vaan toiminta on hyvin rehellistä. Ollaan juuri sitä mitä ollaan. Sen vuoksi minun on ollut helppo hypätä tähän juttuun, Nurmio luonnehtii.
Järvelä nyökkäilee pitkään ja hyväksyvästi.
– Nimenomaan. Rehellisyys on kaiken lähtökohta. On oltava oma itsensä, sillä teeskentely paistaa heti läpi. Mullahan on musaan todella intohimoinen suhde. Sitä ei mietitä tai harkita liikaa, sitä vain tehdään. On myös ahkeroitava pyyteettömästi. Itsellänikin on takana aika monta vuotta helvetinmoista pohjatyötä. Shamaani Duon aikoina, 90-luvulla, heitimme Lapissa viisisataa keikkaa vuodessa – joka päivä vähintään yhden. Se oli melkoista pään iskemistä suomalaiseen peruskallioon ja ikihonkaan.
– Onkin hirveän palkitsevaa nähdä nykyään, miten vahvasti fanit reagoivat tähän touhuun eri mantereilla. Me järjestämme mahdottomat pelimannibileet keskelle New Yorkia ja Buenos Airesissa iso salillinen laulaa suomeksi mukana. Samaan aikaan diehard-hevarit pitävät meitä epäilyttävinä, sillä meidän keikoilla ei juuri törmää siihen heviskenen normaaliin yrmeyteen. Mutta niiden eturivien fanien iloisten kasvojen näkeminenhän on juuri hienointa koko hommassa!
On Tuomari Nurmion vuoro naurahtaa.
– Korpiklaani ei tosiaankaan ole kauhean mustaa metallia… Sehän on metalliskenessä selvästi vastavirran bändi. Se helpottaa minuakin sillä tavalla, ettei tässä tarvitse ryhtyä leikkimään mitään oikeaa metalliukkoa. Niin, teillähän on levyjen kansissa se vanha äijä – minulle on siis olemassa selvä sosiaalinen tilaus!
Korpiklaanin ja Tuomari Nurmion yhteistyö käynnistyi viime kesänä. Jonne Järvelä oli säveltänyt uuden numeron ja hän aisti sen tunnelmassa kutsuvia sävyjä; tähän kappaleeseen on saatava Tuomari Nurmio. Tai ainakin asiaa on kysyttävä.
– Miksaajamme tiesi Nurmion ja tiedustelinkin sitten häneltä, että uskaltaisikohan sitä Handea lähestyä. Tottahan toki, soita miehelle vaikka heti! Mutta ei perkele, enhän minä nyt Tuomari Nurmiolle uskalla soittaa. Enkä uskaltanutkaan vaan laitoin Ukon Wacka -kappaleen demon sähköpostilla. Siitä homma lähti etenemään, Järvelä kertaa.
– Paukku, Korpiklaanin äänimies, miksasi taannoin Vastavirta-klubin keikkani. Sitä kautta tutustuin aiheeseen ja tsekkasin netistä, että millainen ryhmä tämä Korpiklaani onkaan. Sain sitten myöhemmin Jonnelta läjän Korpiklaani-albumeita ja tutustuin bändin juttuun tarkemminkin, Nurmio kertoo ja jatkaa:
– Viulu ja haitari ovat minulle keskeisiä elementtejä Korpiklaanin soundissa. Niistä löytyy koko asian ydin. Ne myös tekevät yhtyeen soundin omaperäiseksi. Muun muassa tämän erottuvuuden vuoksi mulle tuli heti fiilis, että tähän pulkkaan olisi mukava ja helppo hypätä. Ajattelin myös, että saan samalla itsestänikin irti uusia sävyjä. Jos Korpiklaani taas olisi ollut tavallinen kitaroihin perustuva metalliyhtye niin eihän meidän välille olisi varmaankaan löytynyt mitään luontevaa yhteyttä.
– Pidin myös Ukon Wackan tekstimaailmasta. Siinä on hienoa kalevalaistematiikkaa, johon meikäläisen ”Väinämöisen örinä” sopii. Teksti tuo koko biisiin sitä suomalaisuuden aspektia, jota suomalaisessa musassa täytyykin olla. Alkuperäinen rockmusiikki tulee muualta, joten meidän täytyy lyödä siihen omat puumerkkimme, tavalla tai toisella.
Järvelä tarttuu heti ajatukseen.
– Erittäin totta. Korpiklaanin uudella albumilla on biisi Tequila, josta löytyy erikoisia samba- ja lattarivaikutteita. Mutta ne vaikutteet on sorvattu meidän itsemme näköisiksi puupölkyn päällä, suomalaisen jörrikkäukon käsin.
Kuten selväksi jo tulikin, Tuomari Nurmio lupautui innolla Ukon Wacka -kappaleen tulkitsijaksi. Hän työsti omat osuutensa kotistudiossaan ja lähetti lopputuloksen studiossa työskennelleelle Korpiklaanin tuottajalle Aksu Hantulle. Korpiklaani oli tässä vaiheessa jo Euroopan-kiertueella.
– Saimme uusien biisien miksauksia tien päälle ja kaikki odottivat aivan liekeissä, että milloin se Handen kappale tulee. Olin eräänä yönä jo nukkumassa, kun Jarkko (Aaltonen, basso) tuli tohkeissaan herättämään, että nyt kuuntelemaan. Löimme Ukon Wackan soimaan kiertuebussin stereoista. Erittäin kovalla. Kohta kaikkien suupielet kääntyivät hymyyn ja Hittavainen (viulu) puki ajatukset sanoiksi; jätkät, tämä on parasta, mitä me olemme ikinä tehneet!
Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta, kun Tuomari Nurmio soi Korpiklaanin bussin stereoissa.
– Nykyään dösässä paukkuvat Eläkeläisten lisäksi Nurmio, Agents ja Popedan live-dvd. Siellä me sitten laulamme mukana leppoisissa tunnelmissa. Hevin kuuntelu on aika lailla jäänyt, kun metallia puskee kiertueella muutenkin joka tuutista, Järvelä sanoo ja jatkaa:
– Tuomari Nurmiohan on ollut minulle ehdotonta autoilumusiikkia jo lapsesta asti. Vanhempani nimittäin kuuntelivat Tuomaria aina mökkireissuilla ja muilla matkoilla. Tuuminkin tuossa jonkin aikaa sitten vaimolleni, että nyt minä ostan Nurmion dvd:n, levyboksin ja kirjan, maksoivat sitten mitä hyvänsä. Olin nimittäin seurannut lähimarketin Tuomari-boksin hintakehitystä, mutta hinta ei suostunut laskemaan millään. Että ei se perkele näytä halpenevan, mutta onhan se ostettava!
Viisiminuuttinen ukon wacka -kappale ei ole jäämässä Korpiklaanin ja Tuomari Nurmion ainoaksi yhteistyön muodoksi. Itse asiassa; ei sinne päinkään.
– Ukon Wacka on minun sävellykseni ja Handen laulu toimii biisissä aivan maksimaalisella tavalla. Tulikin mieleen, että pitäisiköhän tätä juttua testata toisinkin päin. Että jos hänen laulunsa toimii meidän musiikissa niin toimisikohan Nurmio-materiaali Korpiklaani-sovituksina. Heitin idean eteenpäin ja Hande vastasi heti, että tuohan on oikein hyvä ajatus. Pian Handelta tulikin lista biiseistä, jotka hänen mielestään saattaisivat toimia Korpiklaanin soundilla, Järvelä kertoo.
– Työstän nyt alkuvuodesta arrit reiluun kymmeneen Tuomari-biisiin ja hyväksytän sitten näkemykset hänellä. Aikomuksenamme on soittaa näitä uusia sovituksia Helsingin-keikan yhteydessä 18. helmikuuta. Ainakin alkutuntuma on sellainen, että homma toimii helvetin hyvin. Että tämä tuntuu helpolta ja luontevalta, vedetäänpä me sitten Handea tai Hande meitä.
Eikä tässä kaikki. Osapuolet ovat jo suunnittelemassa muitakin yhteisiä keikkoja niin Suomeen kuin ulkomaillekin.
– Konsertit ovat työn alla ja keikkamyyjämme Rock The Nation paukuttaa tätä yhteistouhua Euroopassa parasta aikaa. Ja hyvältä näyttää. Emme me ole tällaista komboa tietenkään väkisin tunkemassa johonkin Wackenin hevijuhlille, mutta onneksi Korpiklaani soittaa myös kaikenlaisissa keskiaika- ja maailmanmusiikkitapahtumissa. Ennakkoajatus on sellainen, että iltamissa vedetään niin Korpiklaanin tuotantoa kuin Handen vanhojen biisien uusia sovituksiakin. Ja toki Tuomari saa myös soolospotin, Järvelä hymyilee.
– Olisihan se komeata ikuistaa Korpiklaanin dvd-julkaisulle, kun Tuomari vetää vaikka argentiinalaisille Klaani-faneille. Handen habitus kyllä vakuuttaa perin pohjin vaikka miehestä ei tietäisi mitään. Koko äijähän on helvetin uskottavaa hevimetallia.
Eikä tässäkään kaikki. Näillä näkymin luvassa on myös studioalbumi.
– Jos lätyn kerran nyt tekee niin se kannattaa duunata nopeasti ja julkaista vanhojen biisien uusia sovituksia. Eikä levyä edes välttämättä tarvitse julkaista Suomessa, sillä täkäläinen jengi on kyllä kuullut biisejäni aivan riittävästi, Nurmio miettii ja jatkaa:
– No, käy julkaisun kanssa sitten miten tahansa niin ulkomaat ovat joka tapauksessa tämän yhteistyön ydin. Siis sponsoroitu turismi ja elämysmatkailu. Ei siis muuta kuin hevonen alle ja lähdetään katsomaan.
Teksti: Timo Isoaho