Lauttasaari eli Laru on ghetto karu, jossa rokki ei juuri raikaa. Ainoa varsinainen livekeikkapaikka on Lauttasaaren eteläosassa sijaitseva ravintola Bar 52, joka on päivisin lounasravintola. Ravintolatilan takaosassa on hyvin matala ja pieni stage, johon mahtuu juuri ja juuri trio esiintymään. Lavan edessä on aidattu joraustila ja muualla paljon pöytiä tuoleineen.
Kun havaitsin internetistä, että Melrose heittää keikan ko. paikassa keikalla, niin päätin raahautua paikalle, vaikka olen laiska paska. En näet ole todella pitkään aikaan nähnyt bändiä keikalla, vaikka olen kirjoittanut levyarvionkin viimeisimmästä kokopitkästään. Nyt tämä vääryys piti korjata.
Otin ennen klo 23 alkavaa keikkaa pienet nokoset ja söin salaa jääkaapin ovenraossa paketillisen chilillä maustettua Sinistä lenkkiä. Olin valmis. Kävelin sateessa ravintolaan ja maksoin ovella 10 euron pääsymaksun, vaikka olisin saanut kuuluisana musatoimittajana nimen listaan. Ai miksi? No, koska mulla on fyrkkaa ja johonkin ne Soundin maksamat huippumassit on tuhlattava.
Mestassa oli arviolta noin 200 tyyppiä paikalla ja kaikki oli ihan hönössä, minäkin, vaikka olin vesilinjalla, koska rahat eivät enää riittäneet drinkkeihin. Melrose oli raahannut paikalle ilmeisesti normaalit PA-kamansa, jotka olivat näpsän kokoiset, mutta tehokkaat Martin Audion line array -aktiivipöntöt subbareineen, sidefilleineen ja kulmamonitoreineen. Veikkaan teholuokaksi noin 8-10 kW, joka on ihan hiton paljon tuohon tilaan. Miksaaja istui nurkassa kaukokaapelin päässä ja toinen hemmo oli kitararoudarina. Bändin backline oli normaali: bassokamat, rummut ja laulaja Tokelalla onneksi vain yksi kitaracombo, jonka molemmat erilaiset ämyrit oli mikitetty.
Vuonna 1981 perustettu Melrose on edelleen sangen harvasta levyttämisurastaan huolimatta ehkä hieman yksioikoinen, mutta silti erinomaisen tiukka, toffeisen svengaava ja kova rock-trio. Basisti Roger on juuri oikea hemmo tällaiseen vakaaseen jyystöön ja rumpali Jami on hieman kolhosta tyylistään huolimatta sopiva vankka paiskoja. Kitaristi-laulaja Tokela on erinomainen laulaja ja hyvä rouhea kitaristi, joka rouhii kitaroitaan sen verran rankasti, että kieliä saattaa napsua poikki. Lavan sivussa vahtaava valpas kitararoudari onkin tarpeen. Erityismaininta tulee Tokelan maukkaasta slidetyöskentelystä. Ai niin, hänkin muuten asuu Larussa eli on kotipuolen poikia.
Melrose soitti hikisen ja tiiviin tunnin ja vartin setillisen sekaisia hyviä omia ja cover-biisejä koko uransa varrelta. Ainoa lievä miinus tulee niistä ylimitoitetuista PA-kamoista, joista miksaaja tuuttasi ihan vitun liian kovaa, mutta tosin laadukasta, kuulasta ja kristallinkirkasta hifi-tasoista mekkalaa. Onneksi mulla oli korvatulpat mukana. En huomannut kellään muulla korvasuojaimia, edes henkilökunnalla.
”Miksaaja tuuttasi ihan vitun liian kovaa, mutta tosin laadukasta, kuulasta ja kristallinkirkasta hifi-tasoista mekkalaa”
Näppäsin valokuvan lattiaan teipatusta biisilistasta, mutta se olikin ovela ansa koska yhtye soitti listan biisejä haluamassaan järjestyksessä. Humaltunut yleisö jorasi stagen edessä ilman takaraivoa ja taisin ehkä hieman itsekin veuhkuissani keikuttaa sievää peppuani.
Paikalle eksynyt ystäväni Kossu Korhonen tiivisti illan: ”Tätä on ydinmarinoitunut laadukas rock’n’roll. Bändistä huokuu yli 30 vuoden keikkavarmuus ja sitä on ilo seurata.” Melrose on edelleen täysin kuranttia kamaa eikä mikään lauma kehäraakkeja, vaikka Tokelan tukka onkin söpösti harmaantunut.
Illan päätteeksi ei tullut encoreja, mutta uskon innostuneen yleisön saaneen rahoilleen vastinetta. Bändi joi lavalla keikan aikana janoonsa kaljaa ja päätteeksi pikkulasilliset yhden tähden Jallua. Skåål! Huomasin, että esiintyjiä varten on tehty sivustalle ihan oma bäkkäri. Hyvä! Ennen bändin piti ventata ja vaihtaa kuteet keittiön puolella.
Raahustin vesisateessa lätäköitä vältellen takaisin kotiini. Matkalla punainen Jack Cousteau -piponi kastui ja mahani reistasi. Olisi pitänyt jättää ne chilimakkarat syömättä. Kossu oli vaimonsa kanssa fiksumpi ja he ottivat 40 euron arvoisen taksikyydin Vuosaareen, joka muuten on melko hyvännäköisten liikennevalogimmojen kotipaikka.
Hemmo Päivärinne, Laru