Tavastian maineikkaan ovimiehen Poklan kuolema on noteerattu valtakunnassa suurimpia sanomalehtiä myöten – ei todellakaan ainoastaan Soundin kaltaisissa musiikkimedioissa. Miehessä olikin jotakin selittämättömän hienoa.
Pokla tuli tietenkin kohdattua lukuisia kertoja Tavastian ovella. Hän oli aina sataprosenttisesti oma itsensä; toisaalta tylyn asiallinen, mutta samalla myös mahdottoman leppoisa – varsinkin sen jälkeen, kun hän oppi tuntemaan useammin kulmille saapuvan asiakkaan kasvot. Tuon jälkeen Poklan legendaarinen "terve terve, ja sitten sisään vaan" -sanonta kuulostikin todella hienolta.
Poklan maineen mysteeriä ei kuitenkaan pysty sanoin selvittämään tai ratkaisemaan. Eikä tietenkään pidäkään. On joka tapauksessa äärimmäisen hienoa, että hänen kaltaistaan rehellistä ja kuvia kumartelematonta miestä on kunnioitettu niin monin tavoin, niin monissa paikoissa.
Tavastialla – tietenkin – muistettiin saappaat jalassa lähtenyttä Poklaa aivan erityisellä tavalla. Keskiviikkona 14. maaliskuuta lavalle noin kymmenminuuttisten settien merkeissä nousivat esimerkiksi Timo Kotipelto & Jani Liimatainen, My First Band, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Kuningasidea, Maija Vilkkumaa, Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho, Samuli Putro, Haloo Helsinki! ja Mariska.
Vanhemmista valtiomiehistä lauteilla vierailivat muun muassa Ne Luumäet, Kauko Röyhkä & Riku Mattila, Ismo Alanko, Michael Monroe ja Poklan suosikkiyhtye Agents. Tavastialle oli vapaa pääsy (ovella oli toki mahdollista maksaa vapaaehtoinen pääsymaksu) ja klubi olikin varsinkin loppuillasta täpötäynnä. Ja, kaikella kunnialla nuorempia kollegoita kohtaan, tämä ilta oli ehdottomasti konkareiden.
Tilaisuuden arvoon sopivalla tavalla pukeutunut Samuli Putro vastasi eräällä tavalla illan sykähdyttävimmästä esityksestä. Elämä on juhla– ja Todella kaunis -kappaleiden tunnelma ja sanoitukset sopivat tilanteeseen aivan loistavasti. Varsinkin jälkimmäisen biisin lause "Minä tarttuisin sinuun kysymättä" osui mainiosti Putron suuhun – humaltunut artistihan poistui kerrankin Tavastialta Poklan kantamana, niin sanotulla niskaperse-otteella.
Kauko Röyhkä & Riku Mattila (ja bändi) olivat kunnioitettavassa vedossa. Intensiteetti oli lähes käsin kosketeltavissa ja kokoonpanoa olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään. Pari hassua biisiä sujahtivat ohi aivan liian nopeasti. Esiintymistaukonsa arvokkaan tilaisuuden vuoksi keskeyttänyt Ismo Alanko taas säesti itseään pianolla – ja olihan se hyvinkin vaikuttavaa, kun hiirenhiljaiseksi vaiennut Tavastia kuunteli kirkkaan valospotin alla soittanutta Alankoa.
"Agents ei petä koskaan", sanoi Pokla aikoinaan, ja oli luultavasti hyvinkin oikeassa. Kitaristi Esa Pulliainen myös kertoi yleisölle viimeiseksi jääneen Pokla-muistonsa: "Tulin kaverini kanssa Tavastian ovelle, että otetaanhan vielä yhdet kaljat. Pokla kuitenkin sanoi, että älkää tulko tänne, täällä on tänään hirveää paskaa, menkää Coronaan". Vesa Haaja ehti myös näyttää sopeutuneensa Agentsin keulalle.
Agents saattoi olla jo tuonpuoleisen ovia vahtivan Poklan oma pääesiintyjä, mutta Michael Monroe, Sami Yaffa, Dregen, Steve Conte ja Karl "Rockfist" Rosqvist eivät taaskaan jättäneet ketään kylmäksi. Tavastia täyttyikin sopivasti äärimmilleen juuri Monroen aloittaessa viiden biisin settinsä. Lähes illan päätteeksi kuultu Hurriganesin Get On oli jo melkoisen spesiaalia meininkiä (YouTube-materiaalia täällä).
Huhhuh. Toista Poklaa ei ole, eikä tule. Aikamoiset jäähyväiset.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
LISÄÄ LUETTAVAA:
ARKISTOSTA: Pokla – Minun Tavastiani
(haastattelu vuodelta 2009)