Aisopos oli kreikkalainen tarujenkertoja, joka eli 620-560 ennen ajanlaskumme alkua. Hänen kirjoittamiaan eläintarinoita käytetään yhä moraalikasvatukseen kautta maailman. Meidän aikamme tarinoilla ei tulevaisuudessa kenenkään moraalia kohenneta, mutta jotkut ovat toki opettavaisia.Varsinkin tarinat bändeistä "yhteistyössä" isojen yhtiöiden kanssa…
Tämä artikkeli kertoo Nashvillesta, Yhdysvaltain kantripääkallopaikasta, ponnistavasta rock-bändistä. Bändin nimi on The Pink Spiders. Kannattaa lukea. Se on niin kliseinen, että ei voi kuin nauraa:
http://nashvillescene.com/2008-07-31/news/oh-what-a-mangled-web-we-leave/1
Kun lukuläksyt on tehty, katso nämä kaksi artikkelissa mainittua videota YouTubesta:
Modern Swinger:
http://www.youtube.com/watch?v=GvKS3zdw29k
Aivan kelpo punkahtava poppis. Intro muistuttaa Bauhausin Bela Lugosi’s Deadia. Kitarariffi on onnistunut. Pieniä kaikuja jopa Buzzcocksista ehkä. Ei räjäytä tajuntaa, mutta aika kivaa. En vaihtaisi kanavaa.
Little Razorblade:
http://www.youtube.com/watch?v=nDHUIvbvnlc
Levy-yhtiön valinta sinkuksi on ö-luokan Fall Out Boyta. Fall Out Boy on jo valmiiksi ö-luokan paskaa. Kuulostaa jonkun kanadalaisen nuortensarjan tunnarilta. Videosta ei viitsi edes sanoa mitään.
Itkin. Nauroin. Tai no… En oikeasti itkenyt. Sehän on vain musiikkia.
Törmäsin linkkiin Bob Lefsetzin sähköpostikirjeessä: http://lefsetz.com/wordpress/index.php/archives/2008/08/01/end-of-the-century/
Tänään Lefsetzille oli kirjoittanut yksi artikkelissa mainituista masinoijista:
Bob,
I am mentioned in this article and I was the one who helped get The Pink Spiders a record deal. They are tremendously talented individuals, who unfortunately fell victim to a major label trying to change them and not listening to the band about who their primary fan base is. This is a band that prior to the "bidding war" happening did 300+ shows a year trucking around in a shitty van, earning each and every fan and every ounce of respect. They were in tune with their fans. They were selling CD’s and merch to stay alive. They slept on floors, in the back of the van, in alleys, etc to be able to keep going. They ate Ramen noodles till they were practically speaking Chinese. These kids should have been huge. They had drive and they were born performers. No one listened to me, my partner or the band on which direction they should go and ultimately went with the wrong song for their first single. To make matters worse, they decided to market them like the next Monkees, !
which is a ridiculous idea because they were basically a "punk" act. I feel bad for them and for certain key individuals at Geffen who knew the right way to go and worked their butts off to make this happen. One of them was Paul Orescan, who "got it", but no one listened to him. I still speak to the band regularly and they are now starting from scratch. Ultimately I do not think this will be the last time we hear from these kids. They have what it takes and will never give up.
Let’s hope that this whole thing is a huge learning lesson for everybody- LISTEN TO THE ARTISTS AND THEIR FANS!!!
Best,
Dan Catullo
Voisi ihan vaihtelun vuoksi kaivaa esiin jonkun noista tarinoista joihin Lefsetz viittasi… This is the kind of article we used to froth at the mouth over. The inside story of how a band makes it. Se vain on yh vaikeampaa näinä "jos toka levy ei myy, lennätte pihalle"-aikoina.
Minua kiinnostaisi lukea myös yhtä mukaansatampaavasti kirjoitettuja tarinoita mahdottomista orkestereista, jotka toimivat vastoin levy-yhtiön arvokkaita neuvoja ja näin kusevat varman nakin. Niitä voi löytyä historian hämäristä, mutta tuskin enää nykyään kun levy-yhtiöissä päätökset tekevät ihmiset joille on aivan sama myyvätkö he sinkkuja vai selluloosaa. Muusikot (allekirjoittanut mukaanlukien) ovat kuitenkin loppupeleissä rasittavan narsistisia ja näköalattomia jääräpäitä.