Liimatukkahippibändi Tame Impala vieraili marraskuussa BBC Radio 1 -lähetyksessä. He esittivät coverin Nelly Furtadon turhankin unohdetusta nykyklassikosta Say It Rightista. Kuten eräskin Youtube-kommentoija kiteytti: ”Cover, jota en tiennyt tarvitsevani.”
Pelkästään video on ihana. Kitarabändinä aloittanut kolmikko seisoskelee vakavana koskettimien ääressä. Laulaja Kevin Parkerilla on edessään pelkästään Pioneerin dj-mikseri, jolla hän efektoi kappaletta. Alkuperäistä kappaletta melankolisempi ja pelkistetympi versio on ollut loppuvuoden jatkuvalla repeatilla soiva yllättävä hitti.
Versiossa on tosin yksi vika, joka liittyy Say It Rightin alkuperäiseen tuottajaan Timbalandiin.
Kun Nelly Furtadon Loose (2006) ilmestyi, se oli aikamoinen yllätys. Hänet oltiin ehditty oppia tuntemaan folkhenkisestä popista. Rapin ja r’n’b:n tuottajana meritoitunut Timbaland teki Furtadolle sen sijaan klubiolosuhteisiin sopivia bängereitä, joista jykevimmin on aina potkinut Say It Right. Kappaleessa on lopulta hyvin vähän ainesosia, mutta siinä on loistava Furtadon laulama kertosäe sekä Timbalandin tunnistettava rytmi ja hillitön perkussiorakennelma.
Mutta mikä tärkeintä, siinä on Timbalandin tärkein tavaramerkki: ”Ee!”
Eli mikä? Se on huudahdus, jota Timba ujuttaa kappaleisiinsa. Sama ”ee” löytyy myös esimerkiksi One Republicin kappaleesta Apologize. Suosittelen erityisesti kappaleen videota, jossa on kuvaa Timbalandista ”fiilistelemässä” miksauspöydällä huutonsa ääressä.
Kaveriporukassa tuli nopeasti tavaksi huutaa ”ee” aina erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, mahdollisimman huonoon aikaan. Olen huutanut ”ee” puolalaisen strippibaarin edessä, Kuopion yössä, kirkon pihalla, nakkikioskilla. Ee!
Enkä edelleenkään saa tarpeekseni siitä, että Simple Mindsin vuoden 1989 kappaleessa Belfast Child kuullaan myös upea ee-huuto. Kenties Timbaland on inspiroitunut tästä? Tapasimme kaverini kanssa kuunnella kappaletta pelkästään huudon vuoksi. Se tulee muuten kohdassa 1:37, ja sen jälkeen kappaleen kuuntelun voikin lopettaa.
Muuten mahtavassa Tame Impalan coverissa ärsyttää, että he yrittävät versioida Timbaland-huutoa, mutta se menee hipeiltä lopulta ihan vituiksi, niin kuin hipeille usein käy. Huutoa tulee liian vähän ja lähes poikkeuksetta väärällä iskulla.
Yksi oudoimmista Timbalandin tuottamista asioista on varmasti Chris Cornellin albumi Scream (2008). Timbalandin pumppaavat biitit, mutta Soundgarden-mies laulamassa. Maailmanlopun yhdistelmä, mutta aivan helvetin kiehtova levy se on, kiinnostavampaa kuin yksikään Soundgarden-levy. Rockia, mutta Timbalandin tyyliin!
Justin Timberlaken Futuresex/Lovesounds (2006) on luonnollisesti levynä Timbalandin vahvin taidonnäyte. Cornellin Scream-levyssä on muuten aika samannäköinen kansi, discopallo on vaihtunut vain kitaraan, mutta siitäkään huolimatta ihan samanlaista menestystä siitä ei tullut kuin Justinista.
Jos 90-luku oli Dr. Dren vuosikymmen, niin Timbaland oli varmasti 00-luvun merkittävin tuottaja hiphopin ja r’n’b:n saralla. Timbalandin tuottaja-albumi Shock Value (2007) on sellainen toteemi tuolta aikakaudelta, että sen kuuntelu edelleen ällistyttää, ja on voinut aikanaan olla varmaan aika lannistavaa kuultavaa monelle tuottajalle. The Way I Are kuulostaa edelleen tuoreelta eikä keneltäkään muulta kuin Timbalandilta.
Tältä ajalta kaipaisin enemmänkin signature-soundia. Tietysti Timbalandia myös aikanaan kopioitiin, mutta viime vuosina valtavirran tuotannoissa tuntuu olevan korostetusti hyvin samat palikat ja samplepaketit käytössä. Voisiko sen trap-hi-hatin jo kohta unohtaa?
Myös nykyisissä biisisessioissa saattaa olla yhteensä kymmenen eri kirjoittajaa, joista kukin tekee jonkin pienen palasen kappaleeseen, joten siinä yhtälössä on hyvin vaikea mitään tavaramerkkisoundia luoda.
En ole viime vuosina seurannut juuri Timbalandin tekemisiä, koska olen ainoastaan kiinnostunut Timbalandin kultakaudesta. Silloin Timbaland seilasi genrerajoista piittaamatta ja tuotti edellä mainittujen lisäksi myös esimerkiksi Elton Johnia. Yhteistyökumppanit vaihtuivat, mutta Timbaland kuulosti aina itseltään. Hän oli aina paikalla vain ja ainoastaan tekemässä ”timbalandit”.
Tavallaan aika röyhkeää tehdä jokaisen artistin kappaleesta enemmän tuottajan näköinen, mutta arvostan Timbalandin ehdottomuutta. Tavaramerkkisoundi on popmusiikissa kaunis saavutus.
Eiköhän oteta pienet sille: ee!
Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 11/20.
