Millaista tulevaisuutta rakennetaan sokeasti leikkaamalla ja silmittömästi tehostamalla yleisradiopalveluita, sekä suuntaamalla niitä samaan kellokäyrän läskiin osaan jossa kauppaliset mediatalot jo porskuttavat? Typerää sellaista.
Muutama viimeinen vuosikymmen ovat olleet kulta-aikaa menneisyyden arkistojen tonkijoille. Materiaalia on maailmassa paljon ja kutistuvalla pallollamme sen läytäminen on helpompaa kuin koskaan. Teknologiset valmiudet sen levittämiseen ja monissa tapauksissa tuholta pelastamiseen ovat huimat. Musiikinkin saralla olemme pystyneet kohentamaan kollektiivisen muistimme kuntoa laadukkaiden, arkistomateriaaleista koottujen dokumenttisarjojen ja kattavien kokoelmien avulla. Esimerkiksi jazzin saralla, eurooppalaiset yleisradioyhtiöt tekivät maailmansotien jälkeisenä aikana meille ja muille tulevaisuuden sukupolville hienon palveluksen taltioimalla musiikin tulevia legendoja kun heidän myyttinsä oli vasta rakenteillaan.
Suomessakin Ylen arkistoista on löytynyt todella hienoja yllätyksiä, kuten vuonna 1966 äänitetty, mutta vasta 2004 julkaistu, paremmin iskelmälaulajan tunnetun Carolan ja Heikki Sarmanto Trion yhteislevy. Levyllä oli sekä Ylen studiotuotatoa että konserttitaltiointeja.
Jazz ei varmaankaan ollut missään vaiheessa historiaamme mikään valtava kassamagneetti tai yhteiskunnan valtavirtaan uppoava kulttuurinen hyödyke. Dokumentointi nähtiin silti tarpeelliseksi ja hyvä niin. Sama ilmiö on havaittavissa muiden marginaalisten musiikinlajien saralla kansanmusiikista moderniin taidemusiikkiin. Nämä ovat suomalaisessa mediakentässä marginaalisessa asemassa verrattuna esimerkiksi Yöhön, mutta toisaalta ulkomailla monet näissä marginaalisissa kentissä toimivat taiteilijat kiinnostavat yleisöä paljon enemmän kuin joku keskitien rocklooni. Tympeää kitararockia anglo-saksit osaavat tehdä itse tarpeeksi omiin tarpeisiinsa.
Nyt Yleltä ilmoitetaan, että n. 225 000 euroa (HS 6.11.09) siirretään musiikilta muille ohjelmille. Kyseessä ei siis ole säästötoimenpide vaan prioriteettien uudelleenjärjestely.
Tämä summa säästetään vähentämällä uuden taidemusiikin, kansanmusiikin ja jazzin lähetysaikoja YLE Radio 1:ssä sekä supistamalla studiotuotantoa ja konserttien taltioimista.
Minun on vaikea nähdä mihin Yleä tarvitaan, jos se ei taltioi nimenomaan niitä aspekteja kulttuuristamme jotka eivät täytä kaupallisen median tuotto-odotuksia? Millainen kuva ajastamme välittyy tulevaisuuteen, jos kukaan ei ole valmis tallentamaan tämän ajan epäkaupallista kulttuuritoimintaa? Minusta olisi ikävää, jos lapsenlapseni luulee, että ukin aikana syötiin telkkarissa läpinäkyvässä laatikossa matoja rahasta ja kuunneltiin Happoradiota ja välillä mölistiin Tartu mikkiin-ohjelmassa.
Jos julkista palvelua tarjoava taho, jonka lainkin mukaan tulisi ”tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä” alkaa rajaamaan sen liiketaloudelliseen strategiaan ilmeisesti sopimattomia osia kotimaisesta kulttuurista pois toimintansa piiristä, eikö siitä kannattaisi keskustella julkisesti?