THE AGONY SCENE: The Agony Scene

Onhan jenkkilästä tullut hyviä voimametallibändejä takavuosinakin, mutta hardcore ja kalmametalli eivät oikein ole tahtoneet onnistua suuren veden takaisilta asukeilta. Usein ilmaisun tyhjyyttä on koitettu peittää räyhähenkisyydellä, ja aika usein yleisö on myös saatu menemään halpaan.

The Agony Scene on amerikkalaisuudestaan huolimatta perin eurooppalaisin eväin liikkeellä, aivan kuin bändin jäsenet olisivat poikavuosinaan jo kättelyssä hylänneet kotimaansa metallibändit ja ottaneet vaikutteensa vanhalta mantereelta siitä yksinkertaisesta syystä, että tällä puolen rapakkoa tehdään pääsääntöisesti parempaa metallia. Ja juuri siksi biiseissä on selvästi enemmän syvyttä kuin Tulsan poikien monilla maanmiehillä. Yhtyeellä on selvä tarve ilmaista musiikkinsa välityksellä jotakin paljon enemmän kuin pelkkää silmitöntä tuskaa. The Agony Scene pyrkii tietyssä mielessä kohti taiteellisuutta, mitä se nyt sitten ankaran metallitäryttimen kohdalla koskaan tarkoittaakaan.

Tietenkään yhtye ei pysty kokonaan kieltämään maantieteellisesti lähintä kulttuuriperimäänsä. Siinä on myös yhtyeen kompastuskivi. Debyytti on vasta tavoittelua kohti elämää suurempaa kokemusta. Niinpä bändi ei pysty välttämään hajanaisuutta, ja kun ajatukset eivät vielä ole selkeimmillään, yhtyeen on tavallaan pakko hyväksyä tietyt puolivillaiset ratkaisut. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii cover-versio Rolling Stonesin Paint It Blackista, johon yhtyeen olisi odottanut saavan aikaan paljon houkuttelevamman sovituksen orjallisesti alkuperäisversiota noudattavan tavan sijasta.