Näyttelijä-muusikko Sara Wellingin esikoisalbumi Tämä ääni on mun osoittaa artistin kyvyt sanoittajana ja lahjat laulajana. Keveissä kappaleissa kuljetaan rakkauden, ystävyyden, oman voimaantumisen ja – ehkä vähän liikaakin – Etelä-Suomen polkuja.
Welling laulaa oikeaoppisesti ja heleästi eikä liian siirappisesti. Sanoituksissa on joitakin ihan näppäriä kuvailuja, kuten ”sukupolvien takaiset traumani (…) A-Studio, IS ja HS tai espoolainen pakettitalo” (Minkään ei tarvi olla millään lailla). Kliseiltäkään ei kuitenkaan vältytä, esimerkiksi ”Tyttö voi lähteä Espoosta, mutta Espoo ei voi lähteä tytöstä” (Tyttö Espoosta).
Levy on täynnä kauniita pop-folk-sointuja, joita esittävät niin kitara, sello, viulu, haitari kuin koskettimet. Kiitos kuuluu etenkin Tuomas Hautalan sävellyksille, joista joidenkin voisi hyvinkin kuvitella soivan myös teatteriesityksissä.
Esimerkiksi Laru mun Haru tuo mieleen melkeinpä 70-lukulaisia poliittisen laululiikkeen sointuja – paitsi että aiheena on Lauttasaari, yksi Helsingin vakavaraisimmista kaupunginosista. Ehkä se on Espoosta lähtöisin olevalle laulajalle lähinnä Tove Janssonin Klovharun-saarta, joksi hän sitä kuvailee.