Arvio: Kyllä näiden biisien tahtiin voi moshata – Mainettaan yksinkertaisempi Tesseract lilluu progen ja metallin välisessä limbossa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Tesseract
Sonder
Kscope

Tesseract lokeroidaan usein djentiksi, mutta hyvin vähän yhteistä bändillä on esimerkiksi Meshuggahin kanssa. Neljännellä studioalbumillaan Tesseract on siirtynyt käyttämään lähes pelkästään puhdasta laulua ja soundiensa puolesta se alkaa olla aika lähellä Cynicin uudempaa tuotantoa. Sävellyksellisesti Tesseractin progressiivinen metalli on kuitenkin Cynicia huomattavasti yksinkertaisempaa. Bändin progressiivisuus rajoittuu siihen, ettei joka biisi ole tahtilajissa 4/4. Kyllä näiden biisien tahtiin vielä osaisi moshata jos puitteet muuten siihen olisivat sopivat. Mutta kun eivät ole.

Onkin vaikea keksiä mikä Tesseractin kohdeyleisö voisi olla. Sen musiikki ei ole riittävän raskasta metallifaneille, ei riittävän monitahoista progefaneille, eikä melodisesti riittävän toimivaa popin ja rockin ystäville.

Sonderin biisit eivät yksinkertaisesti ole kovin hyviä. Nine Inch Nailsin The Fragilen mieleen tuovat hitaammat pianotunnelmoinnit alleviivaavat sävellyksen heikkoutta. Sinänsä varsin monipuolisilla ja tyylikkäästi miksatuilla soundeilla ja muutamalla gojiramaisen mutkikkaalla riffillä ei pystytä naamioimaan melodisesti ja sanoituksellisesti kömpelön kappalemateriaalin ohuutta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa