Sekalainen torvirykmentti tuuttaa, hanuri huohottaa, paska haisee ja balalaikka tai ainakin banjo soi. Nimensä mukaisesti puhallinorkesterilla on rempseät otteet. Välillä otetaan myös iisisti, mutta mistään viihdejatsista ei ole koskaan kysymys. Hervoton balkanilaismätke, tuliset sovitukset ja synkeät sanoitusrivit saavat bändin kuulostamaan enemmän kännisen rosvojoukon kiljubileiltä kuin sivistyneistön cocktail-kutsuilta.
Levyn äänittänyt ja miksannut Joose Keskitalo on tallentanut neljätoistapäisen joukkion ruttuisesti elävän soundin kokonaan ilman päällekkäisäänityksiä. Karu ratkaisu sopii tilanteeseen kuin nyrkki hanuriin. On iskelmää, klezmeriä, balkanismejä, lattarismejä ja silkkaa torvipunkia. Kaikessa soi muikea tekemisen meininki. Torvia soitetaan eikä meinata. Selväksi tulee, että BABB puhaltaa hikiset bileet käyntiin vaikka kylmentyneessä saunassa. Tai ainakin kusee kostoksi lattialle, kuten kappaleessa Kosto murheet vei.
Albumin dramaturgia on kohdallaan. Lauletut biisit ja instrumentaalit, hitaammat tunnelmoinnit ja ylitempoiset kouhotukset limittyvät saumatta. Päätöskappale Vapahduksen hautajaispoljentokin löytää lopussa toiveikkaamman vaihteen. Rokkisoundeihin tottuneenkin tekee mieli aloittaa torvijöötin diggailu alusta uudestaan.
