BELLE AND SEBASTIAN: The Life Pursuit

Arvio julkaistu Soundissa 01/2006.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Kun kolme albumia julkaissut Belle And Sebastian voitti vuoden 1998 parhaan tulokkaan Brit Awards -palkinnon, sillä oli kaikki ässät kourassaan. Seuraavana vuonna yhtye ei päästänyt kauppoihin uutta materiaalia eikä pahemmin keikkaillut. Vuonna 2000 se julkaisi uransa hatarimman albumin Fold Your Hands Child, You Walk Like A Peasant ja heitti lopullisesti palkinnon tuomat mahdollisuudet romukoppaan.

Arvio

BELLE AND SEBASTIAN
The Life Pursuit
Rough Trade

Kun kolme albumia julkaissut Belle And Sebastian voitti vuoden 1998 parhaan tulokkaan Brit Awards -palkinnon, sillä oli kaikki ässät kourassaan. Seuraavana vuonna yhtye ei päästänyt kauppoihin uutta materiaalia eikä pahemmin keikkaillut. Vuonna 2000 se julkaisi uransa hatarimman albumin Fold Your Hands Child, You Walk Like A Peasant ja heitti lopullisesti palkinnon tuomat mahdollisuudet romukoppaan.

Uransa alkuvaiheessa Belle And Sebastian ei suostunut haastateltavaksi eikä poseeraamaan bändikuvissa. Nyt kun ryhmä ei enää pelkää julkisuutta ja suosiota, se tuntuu hakkaavaan päätään seinään. Ura polkee paikallaan etenkin kaupallisesti, mutta myös taiteellisesti mitaten.

Kerubin lailla laulavan Stuart Murdochin johtaman yhtyeen tyydyttävimmät albumit ovat varhaisvaiheen mahdollisuudet kiteyttävä If You’re Feeling Sinister (1996) ja Trevor Hornin kiiltäväksi tuottama Dear Catastrophe Waitress (2003). Kaikilla muilla levyillä on selvästi osoitettavat heikkoutensa – niin myös Airia, Beckiä ja The Thrillsiä tuottaneen Tony Hofferin kanssa juonitulla uutuudella, ryhmän seitsemännellä albumilla.

Kun omiin projekteihinsa keskittyvä Stuart David sekä Murdochin kaikesta kitisevänä tyttöystävänä tunnettu Isobel Campbell päättivät jättää leikin sikseen, Belle And Sebastianin sisäinen henki piristyi huomattavasti – näin kerrotaan muun muassa Paul Whitelaw’n yhtyeestä kirjoittamassa Just A Modern Rock Story -biografiassa. Ilman heitä tehty Dear Catastrophe Waitress oli vapautunut, suora ja tarttuva levy. Saman sapluunan toimivuutta kokeillaan myös The Life Pursuitilla.

Dear Catastrophe Waitress -albumin isoin ansio oli rohkeus kokeilla jotain uutta – ulkopuolista tähtituottajaa ja häpeilemättömän populaaria soundia. The Life Pursuitin musiikki saattaa olla vielä välittömämpää, mutta pahaisen ohutta ja kepeää verrattuna Belle And Sebastianin hienoimpiin hetkiin. Olisiko Stuart Murdoch jo kirjoittanut parhaat laulunsa?

The Life Pursuit -levyn musiikillinen viitekehys ei yllätä: The Beach Boysin, Feltin, Orange Juicen ja The Smithsin fanit varmasti löytävät levyn lauluharmonioista, vähän arasta rytmikkyydestä ja Murdochin tekstien ironiasta tuttuja elementtejä. Albumin outolintu – ja turha kuin mikä – on väkinäinen T. Rex -pastissi The Blues Are Still Blue. Muutenkaan en ole vakuuttunut ryhmän halusta ”rokata”.

Kymmenen vuotta perustamisensa jälkeen Belle And Sebastian on levyttänyt yhtenäisen levyn, joka kuitenkin karttaa ylisanoja. Another Sunny Dayn ja Funny Little Frogin kaltaiset kevyet kappaleet aiheuttavat välitöntä mielihyvää, mutta eivät saa polvia heikoiksi, kuten Murdochin parhaat pop-polaroidit. Ammattimaisessa otteessa on sekä hyvät, että huonot puolensa.

Lisää luettavaa