BELLE AND SEBASTIAN: Tigermilk

Belle And Sebastianin ensimmäinen albumi, vuonna 1996 häviävän pienenä painoksena julkaistu ja sittemmin harvinaisuutena kulttimaineen saavuttanut Tigermilk, on vihdoinkin suuren yleisön nautittavana muutenkin kuin huhupuheina ja suttuisina kasettikopioina.
Yhtyeelle ominainen hurmaava sekoitus ilmavinta Velvet Underground -jurnutusta (sellaista kuin Who Loves The Sun) ja nickdrakemaista kaihomieli-folkia yhdistettynä parhaan brittiläisen popmusiikin sosiaalisrealistisiin sanoituksiin ja satumaiseen tarttuvuuteen on täydessä vauhdissa jo tällä esikoisella. Liekö silkkaa kuulijalle ominaista "ennen oli paremmin" -nostalgisointia, mutta Tigermilk kuulostaa yksiniittisyydessään korvaani raikkaammalta kuin Belle And Sebastianin uudemmat, monipuolisemmat tuotokset. En usko, että Stuart Murdoch on koskaan laulanut herkemmin ja koskettavammin kuin tällä levyllä, voimakkaammin ja taitavammin kylläkin.
Melkein jokainen levyn kymmenestä kappaleesta, poikkeuksena hienosti elektronista meininkiä tavalliseen B&S-soppaan sotkeva Electronic Renaissance, rakentuu samalla tavoin Stuartin tarinaa kertovan äänen ja yhtyeen perussoinnin, helisevän kitaran, puhaltimien ja muiden soittimien pohjalle.
Belle And Sebastian tekevät rillipäisten nörttien sateisesta arjesta romantiikkaa niin, että sillä on kosketuspintaa muidenkin kuin haaveellisina tanssivien poppariälykköjen elämässä. Suosikkini ovat vastaanpanemattomasti mukaansa tempaava You're Just A Baby ja mahtava muka-häviäjien manifesti We Rule The School, mutta sanottava on, että Tigermilkillä toteutuu miltei mahdoton täydellisen pop-albumin ihanne. Kaikki näennäisessä yksinkertaisuudessaan loistokkaat kappaleet sekä pärjäävät omillaan että muodostavat yhdessä saumattoman kokonaisuuden.
Belle And Sebastianin musiikissa on kaikkina aikoina liian harvinaista todellista kauneutta ja nostovoimaa. Tigermilk toimii jälleen kerran muistutuksena siitä, että kyseessä on yksi Britannian ja maailman omaleimaisimmista ja tärkeimmistä pop-yhtyeistä.