BELLE AND SEBASTIAN: Storytelling

Belle And Sebastian on päässyt tekemään sen, mistä hyvin moni poppari haaveilee: he ovat saaneet säveltää musiikkia hyvään elokuvaan. Amerikkalaisohjaaja Todd Solondz on paitsi pirullisen terävä amerikkalaisen keskiluokan henkisen kuolion kuvaaja, myös musiikin ymmärtäjä. Solondzin esikoisohjauksessa Welcome to the Dollhouse soi loistava tee-se-itse-pop ja miehen suurhitissä Happiness kuultiin niinikään erinomaista musiikin käyttöä. Storytelling on ohjaajan kolmas täysosuma, mitä elokuvan musiikkiraitaan tulee.

Nathan Larsonin ja nyt albumiksi kootut Belle And Sebastianin osuudet istuvat filmin kuvastoon ja tunnelmaan loistavasti. Mutta kun valot syttyvät, menet kotiin ja työnnät levyn soittimeen, alkaa taivaalle nousta kuitenkin synkkiä pilviä. Suuri osa elokuvamusiikistahan on jonninjoutavaa liplatusta ilman kuvaa, eikä Storytelling ole tässä suhteessa poikkeus. Belle And Sebastianin hauraalle pop-osaamiselle ja muheville sovituksille rakentuvat teemat ovat ajoittain oikein toimivia mutta toisina hetkinä armottoman tylsiä. Erityisesti levyltä kuunneltuna osa instrumentaaliosuuksista on sovittamalla kuorrutettua musiikillista tyhjäkäyntiä.

Lauluissa löytyy huomattavasti vahvempaa materiaalia ja erityisesti elokuvan teeman summaava nimikkoraita on vahva esitys. Nick Drake -henkinen I Don't Want to Play Football saa jokaisen Belle And Sebastian-fanin taatusti kehräämään, eikä Scooby Driverin hönöä garagepoppia voi juuri vastustaa. Jos Air-yhtyeen The Virgin Suicides -elokuvaan tekemää musiikkia voisi pitää täydellisenä pop-scorena, sijoittuu Storytelling johonkin sen ja keskinkertaisen elokuvamusiikin puoliväliin.

Elokuvaan musiikki istuu kuin nakutettu, mutta levyversion viehätysvoima on muutaman tähtihetken varassa.