DOVES: The Last Broadcast

DOVES
The Last Broadcast
Heavenly

Manchester. Toinen toistaan hienompia popyhtyeitä, loistavia levyjä ja se sinipaitainen jalkapallojoukkue. Kaikessa synkkyydessään ja arvaamattomuudessaan innostavia ja mieltä ylentäviä.

Dovesin toinen studioalbumi on levy täynnä kaikuja popmusiikista viimeisen 25 vuoden ajalta kuulostamatta kuitenkaan pelkästään nostalgiselta. The Last Broadcastilta löytää Manchesteria (New Order, The Smiths, The Stone Roses), Liverpoolia (Echo & The Bunnymen), Oxfordia (Ride) ja, vaikka Doves ei vertauksesta pidäkään, myös Dublinia (U2). Mainittujen The Smithsin ja New Orderin voimalla kasvaneet Jimi Goodwin ja veljekset Andy ja Jez Williams elivät täysillä myös e-kultturin ja kotikaupunkinsa kuuluisan Haciendan tanssimusiikin täyttämät klubi-illat. Kaikki tämä sulautuu yhdeksi The Last Broadcastilla.

Albumi kuulostaa samalla tavalla pumpulin läpi äänitetyltä kuin Primal Screamin Screamadelica-klassikko. Dovesin periaatteessa hyvin yksinkertaiset kappaleet on verhottu hämäävän pelkistettyihin sovituksiin, jotka kuitenkin kerros kerrokselta avautuvat paljastaen yhä uusia aarteita, kuten Friday´s Dustin puupuhaltimet tai lopetusraita Caught By The Riverin takavasemmalta ilmestyvän 12-kielisen kitaran. Kokonaisuudesta saa kuvan, että aika studiossa on viisaasti käytetty.

Levyn avaava lyhyt tunnelmaa luova instrumentaali on nimetty pelkästään Introksi. Heti sen jälkeen ollaan täydessä vauhdissa. Words on kuin vanha ystävä, jonka tapaat vuosien jälkeen; niin paljon tuttua ja silti myös ajan mukanaan tuomaa muutosta, joka on sinulle uutta. Ensimmäinen single There Goes The Fear jatkuu ja jatkuu ilman, että intensiteetti laskee – lopun perkussiohuipentuma on upea. Albumin suurimpia vahvuuksia onkin se, miten yksittäiset raidat eivät tunnu liian pitkiltä, vaikka kesto menee usein yli viiden minuutin. Tunnelmat vaihtuvat vaivattomasti intiimeistä hetkistä (King Crimsonin Moonchildia versioiva M62 Song on yhdellä sanalla kuvailtuna taianomainen) raitoihin, jotka eivät tuntisi oloaan orvoksi suurillakaan stadioneilla (Poundingin riemukkuus). Ja Goodwin laulaa koko ajan kuin enkeli.

Levyn nimikappaleen kertosäe kierrättää nerokkaasti The Stranglersin Golden Brownia ja Spiritualizedin gospelsävyjä tavoitteleva Satellites on varmasti yksi vuoden parhaita biisejä. Kaiken tämän keskellä N.Y. erottuu ikävästi muusta kokonaisuudesta. Ilmeisesti variaatiota tuomaan valittu suora rock-kappale rikkoo tunnelman ja lohkaisee suurimman palan viidennestä tähdestä.

The Last Broadcast on äärimmäisen kaunis ja koskettava levy.