DOVES: Kingdom Of Rust

Arvio julkaistu Soundissa 4/2009.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Nuoruutensa lauantait The Haçienda -klubilla notkuneet miehet tekevät itsensä ja levyhyllyjensä näköistä musiikkia. Ekstaasipillerien mukaan nimetyn Dovesin neljäs albumi jää kuitenkin puolitiehen.

Arvio

DOVES
Kingdom Of Rust
Heavenly

Nuoruutensa lauantait The Haçienda -klubilla notkuneet miehet tekevät itsensä ja levyhyllyjensä näköistä musiikkia. Ekstaasipillerien mukaan nimetyn Dovesin neljäs albumi jää kuitenkin puolitiehen.

Viime vuonna britit rakastuivat Elbow’n sydämelliseen The Seldom Seen Kid –albumiin. Dovesin levy tuskin herättää yhtä suuria tunteita, sillä sen musiikki ei ole yhtä omaa ja ainutlaatuista. Päinvastoin, yhtye tuntuu toimivan harakan lailla, varastavan ympäriltään asiaa sen kummemmin miettimättä. Jetstream-single rockaa New Orderin hengessä, nimiraita soi psykedeelisenä kantrirockina, 10.03 tönii Syd Barrettin haamua hereille ja niin edelleen.

Kingdom Of Rust -albumiin pätevät useimmat manchesterilaiseen popmusiikkiin liitetyt kliseet. Se on haikea, harmaan taivaan halaama ja sateessa lionnut levy. Kun Doves pitäytyy perinteisessä bändisoundissa ja onnistuu melodian kanssa, on sen musiikista helppo pitää. Sen sijaan etsiessään euforiaa tanssilattian liepeiltä yhtye kuulostaa kiusallisen vanhanaikaiselta, häivähdykseltä jostain jo unohtuneesta.

Epäilemättä Kingdom Of Rust -levy puree Jimi Goodwinin (basso ja laulu), Jez Williamsin (kitara) sekä Andy Williamsin (rummut) omaan viiteryhmään, kaltaisiini keski-ikäisiin New Orderia, The Smithsiä ja The Stone Rosesia rakastaviin miehiin. Toivottu suurteos se ei ole.

Lisää luettavaa