DOVES: Lost Souls

Arvio julkaistu Soundissa 05/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Manchesteristä kotoisin oleva Doves tekee ensimmäisellä albumillaan hiljaisen, mutta sitäkin vahvemman vaikutuksen. Yhtä Steve Osbornen kanssa toteutettua raitaa lukuun ottamatta Dovesin itsensä tuottama Lost Souls on karhean pelkistetty levy.

Arvio

DOVES
Lost Souls
Heavenly

Manchesteristä kotoisin oleva Doves tekee ensimmäisellä albumillaan hiljaisen, mutta sitäkin vahvemman vaikutuksen. Yhtä Steve Osbornen kanssa toteutettua raitaa lukuun ottamatta Dovesin itsensä tuottama Lost Souls on karhean pelkistetty levy. Kaksoset Andy ja Jez Williams ja Jimi Goodwin soittavat vähän, mutta täyttä asiaa.
Lost Soulsilla kuulee lukuisia hienovaraisesti suodattuneita vaikutteita instrumentaalisen Firesuiten Pink Floyd -henkisyydestä lähtien. Lähes jazzisella rentoudella groovaavan Here It Comesin soinnissa on aineksia Tindersticksin minimalismista. Levyn vahvimpiin esityksiin lukeutuvassa The Cedar Roomissa soi Beatlesin Tomorrow Never Knowsin ja I Am The Walrusin kaltainen varhainen psykedelia. Todelliseksi pophelmeksi paljastuvan Catch The Sunin voi asettaa samaan riviin Beatlesin, Echo & The Bunnymenin, New Orderin ja Hüsker Dün kanssa.
Kun ei anna Lost Soulsin hiomattomuuden pelästyttää, niin rosoisen kuoren alta paljastuu antaumuksella tehty surumielisen kaunis albumi. Laulukokoelma, jonka jokaiseen raitaan pätee Melody Callsin otsikko. 

Lisää luettavaa