Viime vuosina Maple Crossissa, For My Pain…:issa ja Charonissa vilahdellut Embraze-miehistö on yhtenäistänyt linjaansa. Murisevammat laulut on tiputettu lähes kokonaan ja Lauri Tuohimaa uskaltautuu käyttämään puhtaan äänensä sävykirjoa. Biiseissä on usein yksi pitkälle kantava kitaramelodia, jossa on poikkeuksetta panostettu selkeyteen ja kiireettömyyteen. Embraze on kasvanut bändinä, sillä tällaiset musiikkia keventävät temput vaativat itsetuntemusta ja pokkaa.
Rouhea koskettimien käyttö tuo musiikkiin syvyyttä, josta monella alakuloisen metallin yrittäjällä ei ole mitään käsitystä. Ilman koskettimia Embrazeen lyötäisiin hanakammin gootti-leimaa, mutta soitinvalinnoilla ja sovitusratkaisuilla bändi jättää itselleen liikkumavapautta. Embrazen kaihoisuus on enemmän slaavilaista kuin goottilaista alkuperää.
Sanoituksissa olisi ollut hiomista, sillä riimit ontuvat välillä ilkeästi. Laulusovitus jättää toivomisen varaa silloin, kun sanoja on vähän ja Tuohimaa joutuu parsimaan rakoja umpeen. Muuten komean laulusuorituksen tekijä tuntuu näillä kohtaa epäröivän.