JET: Get Born

Neljän australialaisen karvapään kiekko käy suoraan asiaan. Kitaristit heittelevät rosoisia riffinkaltaisia ja rumpali ryhtyy takomaan suoraa biittiä, joka jytää kuin kohti helvettiä kolisteleva tavarajuna. "This is your last chance, honey", kiljuu laulaja/kitaristi Nic Cester. Jumankauta, että jytisee.

Last Chance -lämmittelyn loputtua otetaan kunnon kulaus kaljapullosta ja jatketaan. Are You Gonna Be My Girl starttaa You Can't Hurry Love -tyyppisellä tamburiinirytmillä ja kavalasti mukaan hiipivällä, vastustamattoman kulmikkaasti svengaavalla bassolla. Kohta vasemmasta kaiuttimesta nuolaisee sähkökitara kuin leijonan karhea kieli. Varsinaisesti kappale alkaa vasta Nic Cesterin tismalleen oikea-aikaisella karjaisulla. Kertosäkeen jälkeen hän viimein tekee otsikon kysymyksen, tietenkin ehdalla iggymäisellä viileydellä.

Sinistä denimiä rakastavan ryhmän albumidebyytti on kuin levy, jonka Oasis olisi voinut tehdä ennen Definitely Maybea. Kun yhtye rockaa, se on röyhkeä ja rietas. Kun se tunnelmoi, se kuulostaa haavoittuvalta. Jotkut levyn balladeista ovatkin poikkeuksellisen komeita esityksiä, esimerkiksi Look What You've Donessa on eittämätöntä Lennon-henkeä ja Move On retkuilee kuin The Rolling Stones 1970-luvun alussa.

Hurjimmassa kuosissa kombon kiimainen rock'n'roll on Get What You Needin todella lihavissa The Who -riffeissä, kysymys/vastaus-stemmoissa ja parhaaseen Ron Asheton -tyyliin irtoavassa kaoottisessa kitarasoolossa. Jos tämä on vasta syntymä, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun nämä miehet oppivat kävelemään. Wham, bam ja kiitos vielä kerran.