Jukka Poika jatkaa ristiretkeään suomireggaen puolesta. Soul Captain Bandin ja Kapteeni Ä-nen kautta ilmaisu on aina vain pelkistynyt, ja Kompostikoplalla äänitaustana on usein vain Bommitommin paukuttama niukka konerytmi. Toisinaan terävä kitaranisku kakkosella ja nelosella keinuttaa reggaeta eteenpäin. Välillä lisätään virveliniskuun roimasti kaikua ja upotaan dubin maailmoihin. Sivilisaatiossa poiketaan hetkeksi jopa breakbeatin pariin.
Ja yllättävänkin hyvin näin minimalistinen konsepti toimii, tosin ei toimisi lainkaan ilman Jukka Pojan valloittavan poikamaista karismaa. Hän osoittaa, miten homman saa pelaamaan itsensä likoon laittamalla. Ei voi kuin kunnioittaa miestä, joka intohimoisesti julistaa ”minä se vasta oon nätti/sinä se vasta oot nätti” tai ”se on paras kylvää rakkautta”. Jukka Pojan ilmaisu tulvii paikoin pessimistisestäkin yhteiskuntakritiikistä huolimatta täysin vastustamatonta positiivisuutta ja iloa.
Vaikka meininki on vähintään yhtä hyvää kuin tähänkin saakka, ei Kompostikopla saa albumia toimimaan aivan edeltäjiensä tapaan. Minimalistiselta ilmaisulta syö huomattavasti tehoa se, että mukana on myös oikealla bändillä soitettuja biisejä, joissa kuitenkin on hyvin erilaista sielukkuutta. Myös tekstipuolella on mukana muutama tylsempi veto, kuten Tietotulva.
Pääosin kuitenkin Jukka Pojan riimit, jotka ovat tehneet aikaisemmistakin julkaisuista hyvin kuuntelua kestäviä, ovat kovassa iskussa jaksaen yllättää ja viihdyttää aina uudestaan. Yhtä luontevasti ja suoraan hän kertoilee niin vauvan hoidosta (Vauva älä itke), kuin apokalyptisista aavistuksistaan (Tulta on tulossa). On positiivista, että nuoret miehet ovat näin kiinnostuneita puutarhan hoidosta, mutta jotenkin tuntuu etteivät he kotikasvatuksella ihan vain perunaa tarkoita.